Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Flunssa mikä ihana tekosyy mässytellä

Kuva
Tänään oli viimeinen työpäivä ennen lomaa. Työnsankarina raahauduin töihin flunssasta huolimatta vaikka olo oli eilistä hirveämpi. Eilen en mitannut kuumetta, mutta töistä kotiutuessa päätin mitata kuumeen ja olihan sitä, ei ihme, että oli pöllö olo. No nyt on aikaa lepäillä, kun on loma alkanut ja onneksi ei  joulustakaan  tarvitse ihmeemmin stressata. Isäntä kävi hakemassa itselleen kotiin tullessa pitsaa ja minä toimin verottajana ottaen itselleni muutaman siivun. Isännän kotiin tuomassa laatikossa oli PitsaBuffan pitsaa, jossa täytteenä oli kinkkua, ananasta, salamia ja aurajuustoa. Kylmän rasvattoman maidon kera tuo oli tosi hyvää, tosin flunssa oli ehkä vähän turruttanut makunystyröitä. Sairausvuode hiljenee ja toivottavasti ensiviikolla blogin ääressä pirteä ja energinen lomalainen. Mukavaa viikonloppua!

Teletappifiilis

Kuva
Tätä päivitystä kirjoittaessa on ihan "teletappifiilis", uudestaan. Päivitys oli kuvia vaille valmis ja puff se h ävis jonnekkin bittiavaruuteen. Mä oon tosi nörtti kun edellinen päivitys jäi moneksi päiväksi luonnokseksi vaikka olin sen julkaissut ja nyt eka yritys katosi. Joululoma alkaa pikkuhiljaa lähestymään. Vielä vähän pitäisi pitäisi jaksaa. Tämän päivän jaksoin ystävieni Finrexin ja Burana avulla. Tunnollinen työntekijä sinnittelee ja sairastaa sitten lomalla. Hitsi en kyllä suostu sairastaa, eiku C-vitamiinia ja valkosipulia urakalla napaan. Joku varmaan vielä muistaa, kun keväällä kirjoittelin edessä olevasta opinnäytetyö urakasta. En muistaakseni ole päivittänyt tilannetta. Tänään olisi ollut valmistujaisjuhlat opinahjossa, mutta päätin jättää ne väliin, kun olie todistukseni jo saanut jonkin aikaa sitten. Nuo valmistujaisjuhlat on tosiaan 2x vuodessa, mutta valmistumispäiviä on useampi lukukauden aikana. Huippufiilis kun on saanut urakan valmiiksi vaikkei tuo tut

"Krapula" (maanantain kirjoitus)

Kuva
(Syystä tai toisesta tämä maanantaina julkaisemani blogi löytyikin luonnoksista, outoa)  Jep, eilisestä herkuttelusta tuli "krapula". Oon huomannut aikaisemminkin, että sokerimätöstä tulee päänsärkyä. Tänään on sitten vähän paremmilla teillä vaikka lounaalla tulikin aika reippaasti syötyä, kun kävimme parin työkaverin kanssa "ulkona" syömässä. Tarjolla oli mätiä, smetanaa, kalaa, metsäsienisalaattia, kalkkunaa, perunaa ja melkoinen jälkiruokapöytä. Joo maistelin jälkiruokiakin, mutta kohtuudella. Tänään on ollut selvästi parempi päivä!

Suklaaöverit

Kuva
Tänään sitten tuli vedettyä suklaaöverit. Ei lainkaan kiva. Kyllähän tässä menikin jo monta viikkoa hyvin.  Täytyy sanoa että totaalikieltäytyminen on vaan mulle paljon helpompaa. Ei auta, selitykset sikseen ja korjaavia toimenpiteitä ensi viikkoon.  Nöyrin mielin uutta viikkoa kohtia!

Pimeydestä lumen valoon

Kuva
Ihanaa lunta tuli koko viime yön. Tienoo valaistui kummasti. Päivän liikunnasta on mennyt lumityöt. Melkoisen raskasta lykättävää  tuo suojalumi.  Sen verran tuo lumentulo sykähdytti, että oli lumenluontiin lomassa ihan pakko tehdä lumilyhty. Päivän syömiset on olleet semi ok. Sen verran täytyy tunnustaa, että tällä viikolla on ollut paljon kiusauksia, mutta ei onneksi suuria sortumisia. Tänään menyy on ollut seuraava: Aamurahka Spagettia ja jauhelihakastiketta Joulupipari ja pullasiivu Nakkikeitto ja Real juustosiivulla Iltapala on vielä mietinnässä 😄

Verenluovutusta ja joulupipareita

Kuva
Kävin tänään luovuttamassa verta 70 kerran. Tavoitteena on päästä 100 luovutukseen. Itselle pieni teko on jollekkin iso apu hädän hetkellä. Eihän sitä koskaan tiedä milloin itse tai joku läheinenkin vertatarvitsisi. Menin suunnittelemaani aikaisemmin luovuttamaan, mutta huomenna on tarkoitus ottaa influenssarokotus ja hätäilin, että jos siitä on tulossa luovutuskieltoa, mutta selvisi ettei olisi tullut. Mun valitsemat "luovuttajan eväät" olivat kolmioleipä kalatäytteellä, tuoremehu ja kahvi . Ne meni ateriasta ihan täysin. Siellä olis ollu vaikka minkälaista tarjottavaa luovuttajille, oli makeeta, suolasta, hedelmää ja pähkinää yms. Tänään tein joulupipareita 2 kilon taikinaerästä. Yllättävän monta pellillistä niitä tuli, mutta lupasin huomenna viedä niitä yhdistyksen pikkujouluun tarjolle, ettei kaikkia tarvitse itse syödä.  Kaupasta löytyi tällainen ihanuus väriä vaihtava kynttilä. Se on aika makee ;). Isäntäkin joka ei yleensä tykkää kynttilöiden poltosta oli ihm

Pikkuinen kultakala lammessa ui

Kuva
Juu tää kultakala totesi olevansa sokerista ja suunnitellun kävelylenkin sijasta päätti lähteä uimaan, sillä täällä meillä on sataa tihuttanut vettä koko päivän. Olipa ihana käydä uimassa pitkästä aikaa, en muistanutkaan kuinka ihanaa uiminen on. Samalla lailla kuin crostrainerille, juoksussa kävelyssä yms. tuntuu alku aina tahmealta, mutta kun on saanut muutama satametriä uiduksi sitä uisi vaikka kuinka pitkään. Tällä kertaa uinti saldo oli 700m ja päälle 20 min vesijuoksua. Olipa ihanaa! Päivän syömiset aamurahka kalkkunaleikkele "salaatti" omena lammaspihvi, bataattia, perunaa ja salaattia Noi perunat on tosi hyviä, ne tulee nopsaan ja mukavaa vaihtelua keitetyille perunoille.  Tuo päivällinen tuli syötyä sen verran myöhään, että iltapala jää väliin. Joskohan tänään osaisi mennä ajoissa nukkumaan.

Juhlahumun jälkeen paluuta arkeen

Kuva
Nyt on kahdet "linnanjuhlat" juhlittu, ekat perjantaina ja lauantaina tokat. Edessä on parin viikon arkijakso ennen lomaa. Perjantain juhlissa tuli oltua ihan autolla, koska lauantaina oli ajatus olla mahdollisimman freesinä ja nauttia täysin siemauksin juhlista. Täytyy kyllä sanoa, että mukavalta tuntuu silloin tällöin pynttäytyä ihan kunnolla ja laittaa itsensä kauniiksi. Itseään peiliin katsoessa tuli mieleen, että voisihan sitä hiukan enempikin kaunistautua ihan arjessakin.  Eiliset juhlat olivat mahtavat ja jälleen tarjolla oli suussa sulavia herkkuja. Mun mieleeni oli erityisesti porosta ja lohesta tehdyt voileipäkakut. Keskityin lähes täysin suolaisiin herkkuihin. Boolia maistoin lasillisen, punaviiniä meni pari lasia ja jatkoilla taisin juoda siiderin eli eipä tuo lauantaikaan kovin kostea ollut. Näin vanhemmiten sitä osaa arvostaa ihan muita seikkoja juhlissa kuin juomapuolta, kuten hyvää seuraa, ruokaa ja tunnelmaa.  Aamusta kipaisin majapaikan lähikauppaan ja hain

Perjantain pikaiset

Kuva
Aivan huisaa oli "tavata" eilen kauan kadoksissa ollut ystävä aurinko. Mä niin ootan auringon valoon pääsyä. Muutaman viikon päästä sitä pääsee lämpöön ja valoon lomailemaan kiireettömästi perheen kanssa. Ensimmäinen joulu ulkomailla tuntuu ajatuksena hassulta, mutta toisaalta ihan kiva kokeilla tällaistakin. Toisaalta oon nauttinut yllättävästi tästä pimeydestäkin. Mikä varmasti johtunee siitä, että tänä syksynä on olo tuntunut paljon pirteämmältä kuin aiemmin. Oon syöny reippaasti D- ja C-vitamiinia ja ottanut aamuisin kirkasvalo "kylpyjä". Liekö ne ja järkevä ruokavalio auttaneet asiaa. Huominen menee juhliessa Itsenäisyyttä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Bataattiviipaleet uunissa ja turinaa

Kuva
Meidän neitokainen halusi ruuaksi chicken wingsejä ja ajattelin, että voisihan niitä pitkästä aikaa tehdä. No, ne oli ihan kaupan marinadissa, joten niitä ei tarvinnut sen kummemmin valmistella. Heh. saahan niistäkin ohjetta, kun vaan kirjottaa. Avaa pakkaus ja pidä wingsejä huoneenlämmössä puolituntia. Ota wingsit paketista ja aseta ne uunivuokaan. Paista wingsejä 225 asteessa noin 30 minuuttia. Eilen kokeilin Monnan blogissa ollutta Hanna Sumarin keittokirjasta poimittua bataattiviipaleita uunissa ohjetta, kun halusin wingseille salaattia jykevämpää lisuketta. Nam olipa ne hyviä ja tosi helppoja valmistaa. Tässä mun sovellettu versio kaikessa yksinkertaisuudessaan bataatit siivutetaan (sentin siivu), sivellään (esim. sitruunaoliiviöljy) ja paistetaan uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia. Enkelikynttilän tunnelmaa Tänään on "liikuntaohjelmassa" kävelylenkki ja ajatuksena on vielä sen jälkeen tehdä crosstrainerilla 20-30 minuuttia, kun viikon kiireistä johtuen l

Itsensä hemmottelua

Kuva
Pääsin kokeilemaan Ajara  – kohottavaa kasvojen ja pään hierontaa.  Hieronnassa hartiat, rinnanalue ja kasvot käsiteltiin öljyllä energiapisteitä hoitamalla sekä kohottavilla, rentouttavilla ja uudistavilla hierontaliikkeillä. Hieronta lämmitti mukavasti ja kuulemma lisää nestekiertoa, tekee lihaksista ja ihosta elastiset, kasvojen väri kirkastuu ja tasaantuu. No, vessaan joutui menemään heti hoidon jälkeen, joten nesteenkierto tuli toteen näytettyä 😄.  Ystäväni järjesti mulle tän ihanuuden. On se ihana <3 Tämä viikko on melkoista hemmottelua, on kampaajaa, "kasvojenhoitoa", meikkausta, hyvää ruokaa ja parit juhlat. Väliin pitää mahduttaa myös liikuntoja, niin ja muistaa syödä järkevästi.  Päivän syömiset on olleet aika nirkoset... Aamupalaksi o mena, lounaaksi nakkikeittoa, välipalaksi porkkanaa, tuorepuuro meni päivällisestä. Iltapalaksi olen suunnitellut syöväni ruisleipää, levitteellä, juustolla, paprikalla ja tietty sokeritonta glögiä.

1. Adventti ja pikkujoulujen jälkeinen päivä

Kuva
Sunnuntaipäivä on mennyt rauhallisissa merkeissä. Eilinen valvominen ja muutama punaviinilasillinen teki tehtävänsä. Päivä oli mukava, kun ei ollut kiire mihinkään ja sai olla ihan omaan tahtiin kun perhekkin oli osan päivää poissa. Kipsuttelin ullakolle ja kaivelin sieltä joulutavaraa, lähinnä verhot ja erinäisiä valoja. Niitä sitten asettelin ja tunnelmoin itsekseni. Yleensä joulusydeemit on tullut kaivettua vasta lähempänä joulua, mutta nyt kun tietää ettei joulusta tarvitse ottaa stressiä niin joulu ehkä "kiinnostaa" enempi.  Kolmisen viikkoa vielä töitä ja sitten koittaa kauan odotettu loma.  Illalla kävin tapaamassa rakasta ystävää, jota tulee nähtyä liian vähän. Se on nää ruuhkavuodet. Toisaalta hyvän ystävän kanssa voi aina jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäi, vaikka siitä edellisestä kerrasta olisi kuinka pitkä aika. Tämä ystävä on pysynyt mukana yli 35 vuotta. Ensimmäisen adventin kunniaksi vaihdoin tosiaan "joululiinan ja -verhot", vir

Migreeniä ja muutakin

Kuva
Eilen perjantaina oli jo aamusta hönttiolo ja mun olisi pitänyt olla vähän skarpimpi ruokavälien yms. suhteen. Vedin muutaman neuvottelun enkä ehtinyt siinä välissä syömään kunnon lounasta ja puritaanina jöin vain kahvia jättäen pullat ja suklaat väliin. Se taisi olla vikatikki. Iltapäivällä päätä jyhmi jo siihen tahtiin, että vikan session veto meinas tökkiä oikein kunnolla. No kunnialla ne meni luulen niin kun "tuloksia" syntyi. Kotiin päästyäni otin migreenilääkkeen, sain vähän syötyä ja pääsin pipopäässä pimeään lepäämään. Illaksi sain pahimman olon pois, mutta en uskaltanut istahtaa koneen ääreen blogia päivittämään. Olin suunnitellut meneväni töiden jälkeen jumpalle aloittaen viikonlopun aktiivisesti, mutta se nyt sitten jäi migreenin takia. Lauantaille ajattelin myös jumppaa, mutta teknisistä syistä vihdoin jumpan kotona crosstrainailuun. Tein pikaisen 30 minuutin crossailun. Tälle illalle on suunnitelmissa fiinit "pikkujoulut". Tartteis varmaan miettiä

Uppalallaa (keskiviikon päivitys joka ei ollut syystä tai toisesta julkaistunut)

Kuva
Hups! Miten sattuikin tallainen päivä. Herkuttelin ja en liikkunut. No, en överöinyt ;). Tänään vaan oli päivä jolloin halusi käpertyä sohvannurkkaan tunnelmoimaan. Kumpi oli ensin muna vai kana, herkut vai sohvan nurkka... Telkkarista tuli tänään mun uusi suosikkisarjani Syke. Hassua en ole Housea lukuunottamatta koskaan ole ollut kiinnostunut sairaalasarjoista, mutta tämä sarja on jotenkin vain kolahtanut. Tänään on suuhun eksynyt Omena, 2xmandariini Kanasalaatti 2x joulutorttu, glögiä Peruna, jauhelihakastike, porkkanaraastetta Tumma Real, juusto 17%, kalkkunaleikesiivu, levite, paprikaa Kauniita unia!

Kiertoharjoittelu torstai

Kuva
Torstai on toivoa täynnä sanoo vanhasananlasku ja mä oon samaa mieltä. Mun toivo on lähestyvä viikonloppu. Toiveissa on viettää kiireetön ja rentouttava viikonloppu. Ihan täysin se kiireettömyys ei onnistu mut aika liki kumminkin. Tänään hilppasin töistä suoraan kiertotreeni tunnille joka oli aivan ihana. Ohjelma oli muuttunut sitten edellisen käynnin, joten ihan kypänä ei pystynyt tekemään kun ohjelmassa oli uusia vieraita liikkeita. No ens kerralla sitte astetta rankemmin.  Nyt istuskelen tv-tuolin pohjalla surffailen tv-kanavia, mut ei tuu oikeen mitään mielenkiintoista. Täytyy siis keksia jotain lyhyttä askaretta näin iltaa vasten. No, laiskan perheellisen siivoojan kodista löytyy aina jotain tehtävää.  Syömiset Tuorepuuro Kanakastike, tummaa riisiä ja salaattia Mandariini Jauhelihakastike, peruna, raejuustoa ja salaattia Sokeriton glögi, ruisleipä, levite, juusto 17% ja paprikaa

Hieronta part 2.

Kuva
Tänään oli taas vauhdikas päivä. Tiedä mistä johtuu, mutta kiireestä huolimatta virtaa on piisannut, hyvä näin. Uskoisin, että tällä kevyemmällä ja herkkuja välttelevällä ruokavaliolla on oma osansa. Tänään kävin "perfectbody" jumpassa, joka oli todella hyvä. Hiukan kiiruulla tuli mentyä jumppaan, mutta ehdin kuin ehdinkin ajoissa. Jumpan jälkeen pikasuihkuun ja hierojalle. Tänään oli tosiaan vuorossa toinen hierontasessio. Edellinen kerta auttoi ainakin sen verran, ettei oikea käsi enää puutunut. Melkoisen "makeita" kohtia löytyi erityisesti lapaluiden välistä ja niskasta. Niskassa rupee oleen jo melkoinen toimistohiiren kyttyrä, joten tarvii oikeesti tsempata niskanhuollossa. Ensi viikolle pitäisi vielä saada aika. Syömiset sujuivat lyös tänään mukavasti, mistä olen tyytyväinen. Tästä on taas hyvä jatkaa ja päivä päivältä alkaa olla varmempi olo ruokailujen suhteen. Appeet: Tuorepuuro Mandariini, banaani Kanasalaatti Omena Rahka Tumma R

Maanantain pikaset

Kuva
Olipa työlästä saada tuo eilinen päivitys näkyviin. Katsotaan kuinka tämän käy :).  Työpäivä oli kohtuu pitkä 8-17 ja sen jälkeen piti käydä kaupassa, mutta energiaa jäi vielä kotiinkin. Tuunailin pari lyhtyä lampuilla ja niistä tuli oikein mukavia olohuoneen piristyksiä. Illalla kävin vielä reippaalla, joskin lyhyellä (35 min.) sauvakävelylenkillä. Siitä jäi hyvä fiilis, lyhytkin lenkki on parempi kuin ei mitään. Päivän syömiset Aamupala: 1/2 banaani, mandariini Lounas: Makaronilaatikko ja salaattia Välipala: Tomaatti, paprika Päivällinen: Kanasalaatti Iltapala: Appelsiini ja jälkiuunipala maksiksella Olipa makoisia, joskin tiukka kuorisia appelsiineja. Nam! Hyvä flowta!

Mennyttä ja tulevaa viikkoa (yritys 2)

Kuva
Eiliset blogiturinat, eivät jostain syystä näy tietskalta/kännykällä vaikka Blogger apsin mukaan se on eilen julkaistu,  joten julkaisen uudestaan, kun sain sen  apsista sähköpostin välityksellä kopsattua uudestaan. ........ Näin sunnuntaina on hyvä ynnätä kulunutta ja vähän asetella askelmerkkejä tulevaan viikkoon. Tälle viikolle on kirjattu neljä varsinaista liikuntasuoritusta, lisäksi on merkattu venyttely ja "aktiivinenulkoilu". Liikuntamäärään ja monipuolisuuteen oon todella tyytyväinen. Samat askelmerkit on suunnitteilla ensi viikkoon.  Tänään kävin tunnin syvävenyttelyssä. Leppoisa venyttely ja vanuttelu tuntui oikein hyvältä. Ohjatulla tunnilla sitä malttaa venytellä ihan eri tavalla. Lisäksi olen tänään tehnyt 30 minuutin crosstrainertreenin. Ensiviikon alustava liikuntasuunnitelma. Ma sauvakävely/crosstraining Ti "perfectbody" & hieronta Ke spinning To kiertotreeni Pe perfectbody La vapaa Su kävely Päivän syömi

Perjantai lauantai

Kuva
Eilinen perjantai oli kaikkiaan mukava päivä. Töissä oli kiirusta, mutta pääsin kuitenkin ajoissa lähtemään, joten ehdin "täydellinen kroppa"-jumpalle. Se oli aika tiukka sessio. Illalla sain kyljen "kramppaamaan". Anyway tiukalla jumpalla oli hyvä aloittaa viikonloppu. Syömiset oli eilen ok.  Pe safkat Tuorepuuro Lihapullat, muusi ja salaatti Banaani Vuohenjuusto, jälkiuunipala, tomaattia ja salaattia Tänään annoin itselleni luvan hiukan herkutella. Maistoin Fazerin uutta winter edition suklaata ruhtinaalliset 4 palaa (eli rivin). Maku (omena, krokantti, hasselpähkinä ja tummasuklaa) oli ihan hyvä, mutta ei se silti hakkaa piparisuklaata saati muita perinteisiä kuten sininen tai hasselpähkinä.   La syömiset Aamurahka, banaania, mustikkaa Ruispalan puolikas, margariini ja juustoa 4 palaa suklaata Porkkanaa Kinkku-jauheliha-ananaspitsaa 4x4cm pala (maistiainen vaa) Tuorepuuro Sori tästä herkkuvasta :)   Leppoisaa la

Ulkoilua ja senttien päivitys

Kuva
Tänään oli vuorossa kolmen tunnin ulkoilusessio, johon kuului kevyttä kävelyä eli runsaita askelia tälle illalle. Lisäksi illan ohjelmaan kuuluu vielä kotitreeni (jalat, peba ja vatsat). Kunhan tämän päivityksen läväytän ilmoille :). Oon unohtanut päivitellä sentit tuonne senttien seurantaan. Ihan hyvältä ne tänä aamuna näytti. Tässä välissä tosin oli varmaan vähän takapakkiakin. Eilinen hieronta teki todella hyvää. Heti oli aamusta vetreempi olo ;). Syömiset mantelikala, peruna ja salaatti Jauhelihasalaatti ja kanmuna banaani 2x ruisnäkkäri oivariinilla

Hierojalla

Kuva
WOon taas pitkään unohtanut hierojalla käynnit. No, perinteisesti mä muistan mennä aina hieroajlle siinä vaiheessa kun niskat/hartiat prakaa, niin kävi myös nyt. Oikea käden sormet on alkaneet puutua, niin jumissa niskat on. Tänään sain pikkaisen helpotusta luvassa tähän jumitukseen. Hieronnassa käytiin läpi rinta-, kaula- ja hartialihaksia. Sain myös hyviä venyttelyvinkkejä. Ensi viikolla uudestaan! Zöitä!uumailin kovasti, miten saan aikataulutettua liikuntaa tälle päivälle, Hieronnan jälkeen en malta enää liikkua ja ennen hierontaa menoa oli aika tiukkaa. Ohjelmassa oli pikainen (vajaa) kotitreeni. Huomiselle on sitten varattu pidempi liikuntasessio.  Päivän syömiset tuorepuuro banaani lihakastike, 2 pientä perunaa, salaattia mandariinia jauheligapihvi, kananmuna, salaattia ja auringonkukan siemeniä jälkiuunipala (tietty alapuoli) maksamakkaraa ja sipulisilppu sokeriton glögilasillinen Öitä!

Hyvä fiilis

Kuva
Mistä on hyvä fiilis tehty? Tällä hetkellä vastaisin sen tulevan pääosin onnistumisesta, ihan pienestäkin. Sopivat tavoitteet, joihin tähtää auttaa tuota onnistumisen tunteen löytymiseen. Itseni tarvitsisi kehittyä tuossa ei niin hyvien päivien käsittelyssä ja ennen kaikkea kohtuuden löytämisessä. No itse en tiedä miten käy kokonaistavoitteeseen pääsyssä, mutta se, että olen pystynyt syömään järkevästi on tuonut itselleni valtavasti hyvää fiilistä. Itseasiassa tiedän kuinka käy tuossa kokonaistavoitteeseen pääsyssä (-10kg tai siis eihän sitä enää niin paljoa ole=) ) mä saavutan sen. En ihan siinä aikataulussa, jonka itselleni alun perin asetin, mutta saavutan kuitenkin, näin olen päättänyt! Tänään kävin spinningissä ja infrasaunassa. Wuhuu mitkä fiilarit niistäkin jäi. Tämän päivän teema on selkeesti hyvät fiilikset ja niiden suo jatkuvan pidempäänkin ja miksei ne jatkuis? Päivän syömiset mandariinit 2 kpl kanapasta omena savulohi, kananmuna ja salaattia mandariini sokeriton g

Flunssaako pukkaa

Kuva
Flunssa meinaa yrittää painaa päälle. Töissä oon tapaan paljon ihmisiä ja viime päivinä liikenteessä on ollut yllättävän flunssaisia ihmisiä. Eilen illalla oli melkoisen kylmä ja nuutunut olo, eikä tänään ollut yhtään sen parempi olo. Osin tästä syystä osin hiukan haasteellisesta aikataulusta jätin suunnittelemani pumpin väliin, mikä sinällään on harmillista. Päivän syömiset Tuorepuuro Kanasalaatti Omena Kanasalaatti Iltarahka Hiukan tylsästi osui kaksi kanasalaattia päivään, mutta onneksi niiden koostumus oli eri. Loppuviikkoon tulee melkoiset paineet liikunnalle kun tämäkin päivä jäi väliin.

Peilin edessä

Kuva
Tänään menin peilin eteen jälleen kerran ja pohdin mitä haluan. No ei siitä sen enempää, olen kirjoittanut aiheesta aika monta kertaa, eikä se haluaminen ole mihinkään muuttunut. Olen pohtinutikovasti sitä miten saan tasaisuutta tähän touhuu. Hetken jo mietin lähteväni jälleen kerran mukaan Superdieettiin, mutta maltoin mieleni ihan siitä syystä, että marras-joulukuu on sen verran repalainen menoineen, joten en pystyisi noudattamaan ohjelmaa 100%, ja kun tiedän itseni niin hyvin en lähde itseäni kiusaamaan. Tammikuussa voin harkita tilannetta uudelleen. En ole yrityksistä huolimatta vielä ottanut kuntosalia mukaan liikuntaohjelmaan. Asetan marraskuun tavoitteeksi päästä käymään kuntosalilla eli avata kuntosali "kierre". Se sopisi hyvin liikuntakarttaani jumpissa käymisen, kävelyn ja hölköttelyn lisäksi. Mitään salihirmua musta ei taida koskaan saada :D. Tänään kaupoilla käydessä pongasin ihanan kukkakimpun, jonka ostin piristämään tämän kaamoksen keskellä. Pimey

Isänpäivän viettoa ja kompastelua

Kuva
Heipparallaa... Viime viikko eteni kompastellen. Liian vähän liikuntaa ja liikaa herkkuja. Ei hyvä. Oon melkoisen pettynyt itseeni tällä saralla. Toisaalta sain kotona kotitöitä ja pihajuttuja hienosti hoideltua. Uusi viikko ja paremmat kujeet! Heippa ja huomiseen!

Laiskuus mikä ihana tekosyy

Kuva
Otsikko kertoo kaiken. Tänään olin pakannut jumppakassin autoon ja töistä piti lähteä suoraan jumpalle. Kuinka ollakkaan huomasin työn taas omaisseen ja suljin työhuoneen oven puoli kuudelta ja kaupassakin piti käydä. Jep... Nälkäisenä kaupassa, joten voitte kuvitella sitä ostosten määrä. Olen kyllä ylpeä siitä, että en sortunut herkkuihin vaan ostin puhtaasti ruokaa. Onneksi jääkaapissa oli eiliset pastan jämät ja sain pikaisesti sulatettua paistetut kananpalat joukkoon joten ruokailu meni suht kunnialla. Ilta on mennyt ihmetellessä, toisin sanoen  laiskotellen 😄. Olin lohduttautunut, että kun en 'pääse' jumpalle teen kotitreenin tai crossaan paukut ei vain riittäneet. Päivän syömiset Aamurahka Pastaa ja kastiketta, 2 porkkanaa, salaattia ja tomaattia Pastaa ja kanasuikaleita, porkkanaa Real 2 kpl, levite, juustosiivut, kylmäsavunautaa 

Pastan jauhantaa

Kuva
Tänään on ollut venka päivä ja sain palkon asioita tehdyksi. Sinällään koomista, että illalla selvisi et oisin voinut jättää yhden asian tekemättä. Heh, sen kerran kun oon ajoissa. Tämä oli opiksi että viime tinka on ehkä paras ainaki mulle 😄. Nyt sitte oon yhdessä asiassa kahden tulen välissä, mutta toisaalta toimin saamani tiedon varassa kun tein järjestelyjä ja jos nyt lähtisin muuttamaan systeemiä uudestaan olisin "suossa". Tänään tuli hiukan herkuteltua. Tehtiin isännän kanssa tuorepastaa ja täytyy todeta, että se on tosi hyvää! Pastakone tuli hankittua reilu kuukausi sitten ja etenkin tuo isäntä tykkää värkätä tuorepastaa. No, en valita sen kerran kun se ehtii keittiöön, niin hyvä niin. Usean ystävän kanssa tullut juteltua siitä, miten nuo miehet malttaa värkätä vähän erikoisempien juttujen kanssa keittiössä, perusruokien laitto paljon vähempi 😃. Liikuntana oli reipas 5km kävely happirikkaassa säässä. Viikko startannut oikein hyvin! Päivän syömiset: A

Sumuinen sunnuntai

Kuva
Huppalallaa ollaan humpsahdettu sunnuntaihin. Flunssa ei iskenyt täydeltä terältä, vaan se on vain verottanut hiukan voimia useana päivänä. Tänään uskaltauduin sitten 11h yöunien jälkeen lenkille.  Koko päivän on ollut melkoinen sumu. Sumu ei tosiaan haitannut lenkille lähtöä ja happirikkaassa säässä tuli käveltyä 6,5km vaihtelevassa maastossa. Ruokailut on olleet nyt melkein viikon salaattipainotteisia ja leivät sekä herkut on jätetty pois. Vaaka kiitti panostuksestani ja se humpsahti viikon aikana muutaman kilon alas. Jatko ei tunnetusti mene yhtä vauhdilla, mutta alku on hyvä. Tästä on hyvä jatkaa. Tänään tuli pitkästä aikaa savustettua ja herkuteltua lohella. Helppoa ja nopeaa herkkua ainakin sähkösavustimella. Itse en ole huomannut eroa maussa perinteisen ja sähkösavustimen välillä, joten voin suositella sähkösavustinta lämpimästi. Päivän syömiset Aamurahka Omena Savulohisalaatti munalla Tuorepuuro Porkkanaa Sumuista järvimaisemaa lenkin varrelta En ehtinyt näpsästä kuvaa ihan kok