Juhannuspäivää

Juhannuspäivä on sujunut leppoisasti lueskellen, savustaen ja perheen seurasta nauttien.


Tee se itse sähkönainen hokasi eilen sähköistää mökin roikan avustuksella ;). Kun on aika taas kohta mennä yöpuulle hipsuttelen pihan perälle. Raittiissa ilmassa ja viileässä nukkuu paljon paremmin, vaikkakin lyhyemmin. Minä nukkuisin varmasti huhtikuusta lokakuun loppuun ikkuna auki, mutta ukko-kulta on viluhisempi.

"Kesämajan" iltatunnelmaa. 


Tein taas päivän pakollisen pihakierroksen katsoen missä kukkii. Pari vuotta sitten syksyllä istutin pionin pihaan. Viime kesänä se ei vielä kukkinut, mutta tänään avasi ensimmäisen kukkansa.

Joku öttiäinen oli tykännyt kovasti mun salaatista ja syönyt sen ihan totaalisesti, great. No, onpahan joku syönyt.

Ihanaa ajatella, että huomenna on vielä vapaapäivä.  Itseasiassa eihän tässä ole enää kuin neljä aamuherätystä ja sitten alkaa neljän ( ja yhden päivän) viikonloma. 

Kauniita unia ja oman kullan kuvia!






Kommentit

  1. Meidän Pojalle ei saanut lapsena eikä saa kuulemma vieläkään toivottaa "oman kullan kuvia". Silloin näkee kuulemma pahoja unia. Poika-ressu <3 Ilmoitti juuri päässeensä perille Fukuokaan Japaniin. Huh, äiti taas sydän syrjällään monta viikkoa.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pojille oman kullan kuvat voi olla hurjia :). Jossain muistan kuulleenikin ns. poika version, jossa oman kullan kuvat on korvattu. "Hyvää yötä, autoja ja junia".

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli