Ja taas sitä mennään

Viikko oli vauhdikas ja vauhdikkaalta tämä viikonloppukin näyttää. Viikkoon ei mahtunut yhtään erillistä liikuntaa eli kaikki liikkuminen viikolla on ollut ns. arkiliikuntaa, joka sekin on jäänyt harmillisen vähäiseksi kun oon istunut koulunpenkillä ja illat opiskellut tai valmistellut opintoja. Tämä päiväkin menee etu päässä istumispuuhissa, ensin autossa istuen, sitten "istumatyössä".

Huomenna onneksi pääsen "liikkumaan" tai pitäisikö sanoa askeltamaan, kun pääsen suurella kirkolla muutamaksi tunniksi omilleni. Vielä on auki kiertelenkö shoppailemassa vai kierränkö kaupunkia Pokemoneja metsästäen tai vain kameran kanssa. Nuo kaksi jälkimmäistä kuulostaa enempi mun jutulta. Itiksessä tosin ajattelin poiketa kotimatkalla kun sieltä näyttäisi löytyvän mun harrastukseen liittyvä esine 80% alennuksessa, pitänee seurata liikkeen varastotilannetta.

Sokeriton syyskuu eli näkyvä sokeri/herkut pois on mennyt mukavasti. Tällä tosin viikolla kiusauksia on ollut ja täytyy todeta, että niistä kieltäytyminen on ollut aiempaa haastavampaa. Ärsyttävintä tässä lienee on ollut kun paino vain ei putoa vaikka ruokavalio on ollut terveellinen ja annoskoot erittäin järkeviä, ihan oikaesti järkeviä. Turhauttavaa, mutta periksi en anna. Seurantavälineeksi pitää ottaa myös mittanauha, josko se antaisi positiivisempaa palautetta. Niin ja sitä liikuntaa...

Tässähän tämä kiireetön aamunhetki meni mukavasti sängyssä köllötellen päivän lehtiä lueskellen ja blogia päivittäen. Nyt kiiruun pariin...

Aurinkoista viikonloppua!








Kommentit

  1. Ihana kuva, kun usva leijuu veden yllä tulee tyyni ja rauhallinen olo. Painoasioissa voi mennä terveys edellä. Paino ei yhdessä yössä nouse eikä laskekaan kovin nopeasti, mutta oma hyvä olo on paras kannustin. Venyttely on liikuntapuolella erityisen hyvä tässä painoasiassa, tulee lisää pituutta! Ainakin antaa toivetta...

    VastaaPoista
  2. Tuo usva oli maaginen, harni, ettei ollut aikaa jäädä sitä ihailemaan, mutta kuvakin rauhoittaa.

    Terveys ja jaksaminen edellä mennään, mutta kuulauden jälkeen sitä toivoisi edes pientä edistystä ;).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli