Pyörähtelyä pihalla

Aurinko paistaa ja kesä etenee sen huomaa pihaa kiertäessä

Mansikkasatoa odotettavissa ehkä jo loppuviikosta.

Pihalta jo häätökäskyn saanut karviainen näyttää tekevän melkoisen sadon. Tuon puskan piti tosiaan lähteä jo keväällä velipojan mökille, mutta kun se ajoissa siirtynyt tehköön satonsa ihan rauhassa ehtiihän sen syksylläkin siirtää.

Mustaherukkaa näyttää tulevan ensimmäistä kertaa ihan kunnon satoa taimien siirtämisen jälkeen. Muutaman vuoden se otti.

Mukavan kokoisiksi nuo tomaatit on kasvaneet.

Ruohosipulikin kukkii kauniisti 🤣

Tänään herkuttelin (aikomuksista huolimatta) jäätelöllä. Josko tavoittelisin minäkin ensi viikolle kahta herkutontapäivää Possumunkin esimerkin innoittamana. 

Mukavaa viikkoa!






Kommentit

  1. Mukavasti satoa tulossa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko jo tänä vuonna saisi oman maan mustaherukkamehua.

      Poista
  2. Karviaiset on todellista herkkua kun survot ne tuoreena soseeksi ja pakastat sokerin kanssa. Maistuu mahtavalta maitotuotteiden kera koska on niin voimakas maku. Suloista satoa muutenkin sinulla kehkeytymässä ja marjoilla saa herkutella aina ja kaikkialla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä karviais vinkistä. Nuokun on niin kirpakoita ettei niitä tule syötyä pelkällään.

      Poista
  3. Hienosti on sinulla satoa tulosaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjoja näyttää tulevan mukavasti. Pitää kaivaa mehumaija naftaliinista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli