Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Hortonomileikkejä

Kuva
Kesällä olen leikkinyt hortonomia. Uusia lajikkeita oli tänä kesänä pihassa useampikin. Uusia tuttavuuksia olivat mm. kesäkurpitsa, avomaankurkku ja munakoiso. Ensimmäinen oman maan kesäkurpitsa ja avomaankurkku on poimittu. Kesäkurpitsasta olen suunnitellut tekeväni soppaa. Pihan satoa. Mustaherukat keitin mehuksi ihan kattilassa, sillä noin pienen määrän takia en viitsinyt kaivaa mehumaijaa. Valmista mehua tuli vajaat pari litraa. Kyllä tolla muutaman flunssan selättää. Veljeltä saatu sitruunamelissa puska odottaa istutusta. Istuttaminen olisi nopsa juttu kun löytäisi sille vielä järkevän paikan. Eksoottisin tämän kesän kasvatettavista on ollut munakoiso. Se ei ehtine tuottamaan satoa, kuten ei paprikakaan. Hortonomin lajikkeet tänä vuonna * Tomaatti (3 lajiketta) * Paprika * Avomaankurkku * Chili * Munakoiso * Friseesalaatti * Yrttejä (basilika, timjami, rosmariini, sitruunamelissa) Ensi kesäksi kokoan tuollaisen muovikasvihuoneen. Täksi kesäksi sen kokoaminen jäi. Suklaaton syyskuu

Erilainen kesä ja kohti syksyä

Kuva
Kesä oli erilainen kuten edellisessä päivityksessä mainitsinkin. Perheen teini oli kuukauden päivät maailmalla ja hänen kotituessa meille tuli vieras maailmalta kuukaudeksi. Jouduimme ukkokullan kanssa ensi totuttelemaan kuukauden ajan kaksin oloon ja sitten uuteen perheen jäseneen. Molemmat sujui mainiosti. Kiertelimme lomalla autolla pohjoisessa, kävimme jäämerellä asti. Pulahtamassakin kävimme vaikka vesi olikin vain about 7 asteista. Kiertelimme myös täällä etelässä. Vieraan kanssa liikkuessa näkee tututkin paikat vähän eri silmin.  Nyt talo on hiljentynyt, vieras lähtenyt maailmalle ja ukkokultakin on maailmalla. Teinin kanssa olemme ihmetelleet tätä hiljaisuutta. Erilainen kesä on ollut myös sen suhteen, etten ole miettinyt yhtään syömisiäni. Jotain hyvää siinäkin on ollut, mutta pääosin huonoa. Toisin sanoen kesän aikana olen oppinut uusia tai palauttanut jo aiemmin unohtuneita huonoja tapoja.  Elämäntaparemontti/-muutos olisi taas edessä, näin ei voi jatkua. Ruokailuista kun ka

Elokuuta

Kuva
Heinäkuu humpsahti. Nyt on lomailtu urakalla niin fysisesti kuin henkisestikin. Kesä on ollut monin tavoin erilainen ja hyvin opettavainen. Herra-vaaka olen käynyt säästeliäästi tapaamassa ja sen huomaa. Blogeilussa ja seuraamieni blogien luvuissa on ollut yli kuukauden tauko. Ikävä on ollut blogikavereita . Nyt opettelen arkea ja aamuherätyksiä. Töihin oli oikeastaan ihan kiva pala loman jälkeen vaikka sujuvasti olisi voinut vielä pari viikkoa lomailla. Kesä on ollut tapahtuma rikas, kirjoittamista ja kuvia olisi vaikka kuinka paljon, mutta jotenkin ei vain irtoa tekstiä. Aloittanen siis perehtymällä muiden viime aikaisiin kuulumisiin, ehkä se kirjoittamisen kipinäkin vielä löytyy.