Kuninkaallisia häitä ja etanajahtia

Tänään ohjelmassa on ollut kuninkaallisia häitä Yle Areenasta. Olipa kauniit häät.  ”Säälittelin” vieraita, jotka joutuivat istumaan kappelin takatiloissa puutarhatuolilla, lähempien vieraiden istuessa pehmustetuilla penkeillä. Samaan hengen vetoon totesin ukkokullalle, että istuisin vaikka roskiksessa, jos pääsisin paikalle 🤣.

Illalla pyörähtelin pihalla ja jouduin toteamaan olleeni piiloetanafarmari. Rontit olivat keksineet lymyillä tuivion oksien alla. Poimin hetkessä parisen sataa etanaa purkkiin. 


Syömiset on sujuneet mukavasti. Ennakointi on ollut vaikeinta, lähinnä milloin tulen kotiin eli millaiset eväät pitää pakata matkaan. Edelleenkin olen jaksanut syödä simppelisti vaikka annoksista saisi loihdittua vaikka mitä.






Nyt jännittelen kovasti kuin Sveitsille käy. Hiukan helpottaisi tuo Sveitsin voitto leijonien putoamista mömmöm kisoista. 

Su'elle pongasin menovinkin Jyväskylän kesässä.





Jee, Sveitsi meni finaaliin!






Kommentit

  1. Meilläkin katseltiin kuninkaallisia häitä - minua ilahdutti nuo niin suloiset pienet pojat, jotka kantoivat morsiamen huntua. Suorastaan rakastuin heihin <3 Varsinkin tuohon, joka hymyily koko naamallaan ja jolta puuttui, kun tarkkaan katsoo, yksi etuhammas. Hän on ihana!

    Vähän olin pettynyt, kun en nähnyt Idris Elbaa, vaikka hänkin juhlavieraiden joukossa oli...

    Itse en nähnyt, mutta AM oli nähnyt kadun varren katsojien joukossa kyltin, jossa oli lukenut jotain tyyliin "Minäkin olen nainut punapään" - uskon, että tuoreella Sussexin herttuaparilla on riittävästi huumoria, jos he sen huomasivat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne lapset oli söpöjä 😍. Mä kiinnitin myös huomion siihen ”harvahampaiseen” hymyyn. Mullakin on mennyt ohi tuo punapää-kyltti, mutta muistan selostajien puhuneen tuosta punapää-jutusta ja kuinka vähemmän suosittuja noi punapää briteissä on.

      Poista
  2. Musta noista bileistä saa irti paljon enemmäön kun katsooo telkasta, paikan pääällä olisi vain tungosta ja turvatarkastuksia.

    Ajattelen Sveitsin voitosta täsmälleen samaa, ei haittaa jos pudottiin maailman mestareille. Olisipa hienoa jos Sveitsi veisi koko potin, olympian hengessä kun Saksallakin oli mahdollista. Ihme jäkiskevät.

    Kiitos vinkistä, käyn paikan päällä ja ostelen säkeittäin lankoja joita sitten ahkerasti neulon talven mittaan ja lähettelen lastenlaps...ai niin, enhän mä neulo eikä mulla ole lastenlapsia kun ei ole lapsiakaan...hups, meinäsin jo innostua!! ;DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta paikalla ei näkisi kuin pienen vilauksen vilinässä. Nyt Sveitsi näyttää pistävän Rusttalaisillekkin hienosti kampoihin, yesh.

      Älä ole ennakkoluuloinen neulepäivien kanssa. Tiedä vaikka siellä olis joku neulontakoulu.

      Poista
  3. Laiskiaisella oli hyvät oltavat seurata juhlamenoja kotisohvalta. Possu ei ees muistanu koko kemuja. Eikä kauheesti kiinnostanukaan, kerta Possu ei tunne heitä henk.koht. ;)

    VastaaPoista
  4. Sen verran katsoin, että huomasin sulhasen olevan liikuttuneempi kuin morsmaikun - ymmärrettävää - morsiamelle jo toinen kerta eli rutiinilla. Kaunista oli kaikki.
    Etanoista teet sitten välipalaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etanat tosiaan voisi saattaa ruokapöytään jonkin moisen puhdistusoperaation jälkeen, mutta kyllä ne täällä laiskialalassa jää syömättä.

      Poista
  5. Minäkin katsoin hetken häitä, lähinnä loppusuoran, en malttanut tulla sisälle kun aurinko paistoi. Olet sitten ollut ahkera näiden etanoiden kanssa, hurjan määrän löysitkin. Radiossa suosittivat haravoimaan niitä puiden alta, lehtikasoista, kasvien juurelta. Toivottavasti kasvisi saavat nyt olla rauhassa. Suloista kesäviikonloppua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli