Vauhdikas syksy, luulen niin
Havahduin, että edellisestä postauksessa on kulunut paria päivää vaille 2 kuukautta ja muiden blogien lukeminenkin on jäänyt vähälle. Nyt pitää ryhdistäytyä! Mihin aika sitten on mennyt? Hyvä kysymys… Tuntuu, että elämä pyörii täysin työn ympärillä ja viikonloppu menee sitten toipuessa. Työt hoituu hienosti, mutta muuhun tosiaan paukkuja ei meinaa jäädä. Tähän on tultava muutos ja mun aloitettava ryhtiliike, johon kuuluu terveellisempää ruokaa, vähemmän herkkuja sekä enemmän liikuntaa ja ulkoilua. Koronakiloista olisi päästävä kun niitä kiloja oli liikaa ennen koronaakin.