Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

Siirretty on

Kuva
Siirretty sitten on melkein kaikki kodin kellot. Siirtämätön kello on perheen toisessa autossa. Pitänee siirtää se heti kun lähtee autoilemaan. Toivottavasti tämä kellojen siirtely jäisi pois. Viikko meni taas hurjalla vauhdilla, ison vauhdin viikkoon antoi parin päivän työreissu. Oli pakko napsasta kuva, kun työreissun paikallisbussin määränpää oli mielestäni hassu. Tuon Domino-suklaan ostaminen oli must juttu lentoasemalta, sitä kun ei vielä muualta saa. Dominosuklaan maku oli ihan ok, mutta ei ole perussinisen voittanutta. Muistin Su'en palautteen koko lautaskuvista. Tosin iso osa ruokakuvista kännykässä oli "vaajaalautaskuvia" 😄 eli vaikeaa mahduttaa koko lautanen kuvaan.. Tulppaanit ilahduttavat kummasti arkena ja sunnuntaina Havahduin siihen ihanuuteen, että kaksi seuraavaa työviikkoa on nelipäiväisiä. Tästä fiiliksesta on hyvä lähteä uuteen viikkoon.

Valoa kohti

Kuva
Viikonloppu on ollut oikein mukava oleilua, unta, hierojalla käyntiä, kotiaskareita, ystäviä, yhdessä oloa, ulkoilua ja hyvää ruokaa. Akkujen lataus tuli tarpeeseen vaikka perjantai työpäivä oli todella voimaannuttava. Tänään havahduin toden teolla, että kuudeltakin on valoisaa ja kohtahan sitä siirretään taas kelloja. Valoa kohti siis mennään vauhdilla. Tänään tuli testailtua ulkoillessa uutta objektiivia. Sen polttoväli 18 - 400, luku ei minulle oikeasti kertone mitään, mutta hyvin zoomaa. Minä vain räpsin  automaatilla ja perheen kuvaaja sitten miettii aukkoja tai jotain sellaisia 😂. Tuo käpy- ja lintukuva on otettu järkkärillä, tulppaanit ja sushit ihan kännykällä. Kännykällä saa ihan kelpoisia kuvia. Ps. Tunnustus Su'elle... sorruin suklaiden huutoon ja sun "tsemppaukseen". Olen omalta osaltani eilisen ja tämän päivän aikana syönyt  itsekseni melkein koko levyn.

Perjantai mikä ihana päivä

Kuva
 Jälleen kerran perjantai tuli juuri oikeaan aikaan. Tänään oli työyhteisönkehittämispäivä. Ennakkoon ajattelin, että päivä vie loputkin mehut, mutta ehei jalat ilmassa, vähän niin kuin Tenavien Ressulla lähdin viikonlopun viettoon päivä oli todella huippu. Lounas päiväkahvi Työpäivän jälkeen lähdin ostamaan tarjouskahvia, muuta sorruin Mammuttimarkkina tarjoukseen 6 levyä kympillä ja nyt nuo kerpeleen suklaat huutelee keittiönkaapissa. Klassinen, ihan vain kahvia, nuorena se oli ihan vain yhdelle 🤣. Leppoisaa viikonloppua!

Shampanjaa ja vaahtokarkkeja

Kuva
Piti keksiä raflaava otsikko ja mieleen tuli vanha tv-sarja, shampanjaa ja vaahtokarkkeja. Sarjasta en muista mitään, mutta nimi oli kiva. Sama "teema" telkan äärellä istuminen, itseasiassa olin tv-kyläilemässä. En muista milloin olisin ollut vastaavalla vierailulla, kylässä ihan vain telkkaa katsomassa. Illan teema oli lätkä. Matsia porukalla katsellessa tarjolla oli irtareita ja nachoja. Onneksi herkuilla oli monta jakajaa ja herkkujen jämät jäi kyläpaikkaan, sillä muuten olisi käynyt huonosti. Tänään syömiset jäi hiukan epämääräisiksi. Aamupalaksi maksisleipä, lounaaksi kanakeitto ja banaani, illan ruuat oli sitten taas maksisleipä ja niitä herkkuja. Iltapalaksi pari paahtoleipää... Kiire (ja laiskuus) mikä ihana tekosyy. Huomenna sitten ihan kunnon ruuat.

Slush eiku loskaa

Kuva
Pari päivää oli melkoista loskaa, nyt on pakastanut. Suunnitelmissa oli kolailla loskat pois, ennen kuin ne jäätyvät. No, toteutukseen asti ei suunnitelma ei sitten ehtinyt. Yrittelen taas testailla tätä uutta appia, josko tällä sitten saisi tehtyä päivitykset, kun blogger appi ei päivityksen jälkeen toimi. Kiirusta piisaa töissä meinaa, paljon pientä ja iso sälää, uuden opettelua ja vähän epätietoisuuttakin. Muutos on mahdollisuus, mutta joku raja niillä muutoksen tuomilla mahdollisuuksillakin on. Kunhan tämän kevään saa pulkkaan, niin eiköhän sitten helpota kun systeemit ja järjestelmät alkavat olla "valmiina".  Ruokakuviakaan en ole muistanut napata.  Lukematta on myös seuraamani blogit, monesta muusta tekemättömästä puhumattakaan. Huomenna on päivä uusi 👍. Valoa kohti!

Niskajumi

Kuva
Koko viikonloppu on mennyt maatessa, parannellessa niskajumia. Lihas relaxantit ja särkylääkkeet on pitäneet punkassa. Ärsyttävä päänsärky on kiusannut Tänään onneksi pääsin hierojalle. Omalle hierojalle en valitettavasti saanut aikaa, mutta hyvä oli tämäkin. Itse asiassa varasin toisen ajan ensi viikonlopulle tälle hierojalle kun jumeja jäi. Viikonloppu on mennyt herkkuja mussutellessa karkkia ja kebabia, lohtusyömistä sanon minä. Tänään hierojalle mennessä yllätyin lumen määrästä, sitä oli tullut melkoisesti. Onneksi ukkokulta teki lumityöt. Ensi viikolla mä taas ryhdistäydyn...

Olemisen sietämätön keveys

Kuva
Hui hulinaa melkoista haipakkaa on viime päivinä ollut. Oon yrittänyt pysyä kovasti kartalla.  Kiireisen laiskan eväät haettiin matkan varrelta kaupasta. Ei terveellistä, mutta helppoa. En muista milloin olisin syönyt lauantaimakkaraa. Aika harvoin tulee tuota nostalgiaherkkua syötyä. Mittailin eilen makkarin lämpötilaa, se on just passeli +18. Itse pitäisin lämmön vielä matalampana +16 olis ihan paras, mutta on kuulemma liian kylmää ukkokullalle. Heh, kirjoitin aluksi nuo luvut miinusmerkkisiksi 🤣. Vaikka oon mie kyllä nukkunut ulkona -18 asteessa makuupussissa. Eli viileän aktiivista arkea on vietetty 😄.