Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2018.

Loma, loma, loma

Kuva
Mä niin oon lomalla tai no viikonloppu menee harrastusriennoissa, mutta kuitenkin. Muutama viikonloppu lomasta menee harrastaessa, Karjalan puoleen olisi tarkoitus myös poiketa, mutta muuten erityisiä lomasuunnitelmia ei ole. Torstain täysikuu kuva. Kirpputorilla pyörähtähtäessäni törmäsin näin upeisiin pöllöihin. Piti sitten ihan napsaista kuva Pöllöä varten. Pongasin pihalta kukkivan Karhunköynnöksen eli Elämänlangan. Se on tainnut muuttaa velipojan pihasta meille, aikaisemmin meillä ei sitä ole ollut. Huomasin vasta nyt, että kuvaan oli tullut linssinlude kärpyläinenkin. Meidän pihan ”juppe puputti”  Se ei oikein halunnut olla kuvattavana... I ❤️ LOMA!

Välillä tarvitsee pientä painetta

Kuva
”Hortonomi” kummisetä tuli tänään kylään, hän siis oli tuo pienipaine. Eilen tuli hirveä kiire laittaa pihaa kuntoon ja istuttaa nyt ne juhannuskukatkin, mitkä jäi kiireessä istuttamatta. Jäin kyllä kiinni, kun en ehtinyt lakaista multakasaa ruukun juurelta. Kummisetä tuli ennen kun ehdin töistä kotiin.. Kuvissa huomaa, että mullat on rapsimatta ruukun reunoilta. Sain kuitenkin koko pihan osalta ”puhtaat paperit” 🎉. Nämä oli ne ensimmäiset istutukset muutaman viikon takaa. Samettiruusuja Ja laventelia Eilisen satoa... Terassin ruukku 1 Terassin ruukku 2 (näitä on 2 kpl) ”Parvekekukat” Etupihan ”peltiruukku” jäi vähän raakuksi, siihen tarvitsee lisätä vielä jotain. Tänään oli pientä juhlan tynkää, sillä Laiskiaiselle tuli täyteen kuusi viidettä. Mitenkään erityisemmin ei meillä juhlittu. Kaffetta ja jäätelöä oli kylässä kävijöille tarjolla. Tänään kävimme työkavereiden kanssa ulkona lounaalla. Söin isosti kuten kuvasta näkyy, santsasinkin. Tänään m

Juhannuksen paluuliikenne on hiljentynyt

Kuva
Autoilusesonkeina on mukava lueskella teksti-tv:stä tai kuunnella radiosta kun kerrotaan pääsiäisen, juhannuksen ja joulun meno- ja paluuliikenteestä. Toki tuo paluuliikeenteen uutisointi tuo aina hiukan haikean fiiliksen, joko vapaat loppui. Tänään ajoimme ihan pienen pätkän paluuliikenteen mukana ja täytyy todeta, että olin aika helpottunut, että meillä oli vain lyhyt pyrähdys, sillä jonossa ajaminen on aika stressaavaa. Meidän juhannus meni kotona ystävien seurassa ja veljen mökillä käyden, mielestäni mukava miksaus. Savustettiin, grillattiin, pelattiin, saunottiin ja uitiin. Kun annoin itselleni luvan syödä vapaasti huomasin, että vanhat tavat on pinnassa. Nyhtöpossuhampurilainen oli oikein hyvää, kun olimme esin savustaneet possunniskaa reilut 8h. Ribsit tulivat n. 6 tunnissa.  Kävin myös morjestamassa kissakaveriani. Juhannuksena tosiaan pelattiin Aliasta ja Trivial Pursuittia sekä tätä itselleni uutta peliä Love Letteriä. Pihakukkia toin sisälle maljakkoon.

Kuuden viikon saldo

Kuva
Eilen päättyi 6 viikon rutistus Superdieettiä. Suurin tavoitteeni tuolle ajalle oli mässytyskierteen katkaiseminen. Tunnustan toki toivoneeni kilojen karisemistakin... Molemmat onnistui. Painoa 6 viikon aikana putosi 5,2 kiloa. Senttejäkin lähti oikein kivasti. Rinnanympärys -6 cm Vyötärö -9,5 cm Lantio -4 cm Tähän hätään ei löytynyt hymykuvaa Laiskiaisesta, joten kirahvi tuuratkoon. Pöllön palkintokuori on pakattu, mutta postiin asti se ei vielä tänään ehtinyt. Se on pakattu työkassiin, josta se löytää tiensä postilaatikkoon huomenna. Havahduin, että tällä viikolla on jo juhannus. Voi tätä ajan kulkua... Hyvää yötä!

Sekaisin viikoista

Kuva
Viime päivityksessä sekoilin viikoissa Simplen kanssa eli nyt on 6 viikkoa menty ja arkeen olisi tarkoitus palata. Viimeisin reilun viikon aikana on ollut päiviä, jolloin olen soveltanut ohjeita syystä tai toisesta, mutta pääosin olen mennyt niin kun on pitänyt. Eilen oli säätöpäivä ruokailujen suhteen Söin kokouspiirakan Martta-kahvilassa ja matkaruoka ruisfilehampurilaisen ihan perusnakkarilta ostettuna. Jos ihan tarkkoja ollaan söin 2/3 ruishampparista.  Arjessa on tarkoitus pyrkiä pysymään Simplen tyyppisessä ruokailuissa, mutta ei niin tiukasti. Huomenna mittailen heti aamusta kadotetut sentit ja katson painosaldon, mutta voin jo tässä vaiheessa todeta olevani tyytyväinen kokonaisuuteen.  Ihastelin Kouvolan torilla eilen värikästä kukkaloistoa. Oma piha on vielä vähän vajavainen kesäkukkien suhteen. Lähinnä terassilta puuttuu kukat jotka pitäisi hankkia juhannukseksi. Hyvää luonnonkukkien päivää! Hyvää luonnonkukkien päivää!

Kesäkuu melkein puolessa

Kuva
Saamattomuuden huippu... Ostin jo varmaan pari viikkoa sitten 8-packin Samettikukkia, mutta en muka ehtinyt. Viiden minuutin juttu, muistutti saamattomuudesta joka päivä ovesta kulkiessa. Tosin teini käveli useamman päivän niiden ohi, ei nähnyt ja kun olin reissussa ei kastellut niitä. Tomaatin taimet oli hienosti kasteltu, joten laiskuus spekulointi samettikukkien kastelussa piti unohtaa. Nyt samettikukat on istutettu, eikä se ollut kuin 5 minuutin juttu. Suviruusut kukkii jo. Viikonloppuna kävin heittämässä veljen mökillä talviturkin. Kamera oli matkassa, joten innostuin räpsimään muutaman lokkikuvan. Testasin myös zoomia ja random verkonlaskijat (tai nostajat) tulivat järven toiselta laidalta kuvaan. Superdieetti Simpe on loppusuoralla 1,5 viikkoa jäljellä. Viime viikonloppu meni hiukan säveltäen. En yksinkertaisesti vaan jaksanut ennakoida ja tehdä eväitä matkaan. Juu ja veljen mökillä grillattiin makkaraa, mutta ostin lihaisia versioita matkaan. Pääsääntöisesti söi

Arvottu on

Kuva
Tänään olin hiukan aikaisemmin kottin. Olin jopa ennen seiskaa kotona ja selvisin työsähköpostien setvimisestä reilussa tunnissa. Kiire on ollut aikaisemminkin, muttei tällaista ties koskaan... Asiaan... sain vihdoin arvottua 1000:nnen päivityksen kunniaksi lupaamani yllärin. Arpoja oli ”lunastettu” 6 kappaletta. Tekniikaksi valikoitui perinteinen suljettu lippuarvonta. Perheen teini toimi onnettarena. Onnellinen voittaja oli ... Onneksi olkoon Hpöllö! La itathan postitustiedot sähköpostiini laiskiainen2015(a)gmail.com niin postittelen sinulle pienen yllärikuoren.  Kuvan pyörä liittyy pakettiin 😉. Minä yritän viikonloppuna rauhoittua sen verran, että ehdin lukemaan kuulumisianne ja päivitellä omian. Mukavaa loppuviikkoa!