Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2015.

Hyvää uutta vuotta 2016

Hyvää uutta vuotta, täältä lähtee uuden vuoden tsemppihalit! 

Kansantalouden edistämistä ja vanhoja elokuvia

Eilen tein pieniä toimia  kansantalouden edistämiseksi, t oiset kutsuu sitä shoppailuksi =D.  Kohtuullisen pieniä nämä edistämistoimeni tosin olivat, saldo jäi alle 50 euron. Matkaan eksyi... Kuusen koristeita alesta. Kolme pakettia palloja ja uusi tähti n. 8€. Kansantalouden edistämistoimien ohella ehdin myös muistaa lintuystäviä lyhteellä ja talipallolla. Ostin alennusmyynnistä jouluvaloverkon. Nämä uudet valot sain ripustettua ja palamaan, tosin pari kertaa piti käydä kaupassa valoja vaihtamassa. K ovan onnen valot  ehdin ekalla kerralla jo ripustaa paikoilleen, ennen kuin huomasin ettei ne pala. Toisella kerralla hokasin kokeilla ennen ripustamista, liitin oli jotenkin viallinen... Kolmannella yrityksellä kokeilin kaupassa, että valot toimii. Meinas usko loppua valojen kanssa, mutta siellä ne palaa. Onneksi kauppa on suht lähellä. Valoverkko n. 14€ Ostin myös pitkään haaveissa olleen huonekuusen. Hinta n. 15€. Joulutähti alemyynnistä 2kpl 1€/kpl, o

Vielä on lomaa jäljellä

Joulu jolkotteli melkoisella vauhdilla ja jos lomaa ei olisi aamulla täytyisi kipsutella jo töihin. Joulu oli mukavan stressitön. Mietin, että oliko sillä vaikutusta stressittömyyteen kun viime joulu jäi "väliin" Thaimaan reissun vuoksi vai olenko oppinut jotain. Viime vuoden joulutunnelmia Tänään kävin sulattelemassa jouluherkkuja pitkällä metsälenkillä. On ollut paljon puhetta mustasta joulusta, mutta kyllä tuo minusta on pikemminkin ollut vihreä joulu. Tänään oli ihanan aurinkoinen sää ja tuntui että linnutkin ovat hokasseet päivän lähteneen pitenemään, sen verran innokkaasti tiput sirkuttelivat.  Eilisiä (lauantaisia) iltaherkkuja 1/2 lasia  portviiniä, suolakeksejä, viinirypäleitä ja juustoja.  Tänään on syöty jo hiukan fiksummin, paino sanalla hiukan. Kolme joulutorttua pari piparia ja 8 palaa suklaata oli herkkuosastoa.  Viimeistään 2.1. alkaa kunto- ja ruokakuuri. Tässä kirjoittaessa on vuorokausikin jo ehtinyt vaihtumaan :).  Hyvää yötä ja tsemppiä töihin lähtijöille

Hyvää joulua!

Kaikki jouluaskareet tuli tehtyä suunnitelman mukaan ajoissa. Tämä joulu oli itseasiassa aika stressitön kun vain pääti, että sen teen mitä jaksan ja haluan. Pientä tuskaa aiheutti ukkokullan ostamat laatikkoperunat imellettyyn. Miehen logiikan mukaan imellettyyn perunalaatikkoon ostetaan laatikkoperunoita ajattelematta, että kyseessä on pikemminkin muusi. Havahduin tähän peruna episodiin vasta kuumia perunoita kuoriessa, kun ihmettelin niiden koostumusta. No, pienien itkupotkuraivareiden jälkeen (ukkokullan onneksi se ei ollut just sillä hetkellä kotona) ajattelin, että näillä potuilla nyt mennään. Perinteisen ohjeen mukaan imellys tehdään jauhoilla, mutta nyt turvauduin pikkuisen siirappinkin perunoista johtuen. Olosuhteisiin nähden imelletystä tuli ihan kelpo.   Laatikko poikineen... Joulupukkikin kävi ja toi toivomani flanelipyjaman, muita lahjoja en halunnut, kun en juuri mitään tarvitse.  Joulupuu Hou hou, hyvää joulua toivoottaapi laiskiaispukki! Muistakaa levätä, syödä hyvin

Aamuja nolla, nyt lomalla

Jee joululoma on alkanut. Jouluaskareita on tehty, mutta vielä niitä on jäljellä tälle illalle. Huomiseksi ei saa jäädä kuin imelletyn paisto. Ystäväni hiirulainen järjesti myös iloisen yllätyksen. Kävin hakemassa vintiltä tuulikaapin punaista joulumattoa. Tuollainen läjä tipahti auringonkukan siemeniä ja kauranjyviä mattorullan sisältä. Hiirulainen oli roudannut nuo siemenet jostain maton sisälle. Väliaika tiedoksi, että hiiri johtaa 3-0 ja nyt on "joulurauha" eli hiiruli melskatkoon ihan rauhassa. Luojan kiitos, että en ollut vielä imuroinnut. Joulukukan sijasta tonttuilin tänään mm. Malmgårdin joulupuurolla ja jouluoluella. . Nyt on vuorossa 6kg:n perunateatteri...  Ihan vaan tiedoksi, että tänään pistän vielä ranttaliksi syömällä aurarullakebabin ;). Mukavaa joulun odotusta!

Vielä yksi herätys

Huomenna olisi vielä aikainenherätys ja sitten alkaisi melkein kahden viikonloma. Täytyy sanoa, että loma tulee tarpeeseen, nyt alan olla jo aika puhki ja tuleva tammikuu on supertyöteliäs eli saan ladattua hiukan akkuja tammikuun koitokseen. Huomenna muutama akuutti työjuttu hoidettavana, mutta toivon pääseväni lähtemään jouluaskareisiin viimeistään yhdeltä. Tänään on vuoden lyhin päivä ja huomenna aletaan menemään jo valoa kohti. Eilinen meni ilta meni ystäväperheen luona ja viikonloppu meni sairastaessa, joten jouluvalmistelut jäi tälle ja huomiselle illalle. Tänään olen järkkäillyt ja lisäillyt joulukoristeita. Ikkunaan laitettavat tontut olin ihan unohtanut, ehkä ne laitan vielä huomenna.  Huomiselle on varattu pikaimurointi, kaupassakäynti, kuusen haku ja koristelu, sekä imelletynperunamuusin teko. Niin ja joulupukin apulaisenakin pitäisi ehtiä olemaan. Ukkokulta ja neiti hoitavat onneksi noista ainakin kauppareissun, kuusen haun ja ehkä imuroinninkin, mulla menee huominen ilta p

Sunnuntaiehtoota

Viikonloppu on mennyt lepäillessä. Tänään olin jo jalkeilla, kun perjantai ja lauantai meni käytännössä nukkuessa kuumetta pois. Oikein harmitti, kun en jaksanut lähteä perheen kanssa katsomaan uutta Star Wars elokuvaa.  Suunnitelmissa oli, että nyt viikonloppuna olisi tehty kaikki jouluaskareet, mutta ne nyt vaan jää tiistaille ja keskiviikolle. Keskiviikko iltana jos laittaisi imelletyn perunalaatikon eli tuuvingin "tulille". Se on ainoa jouluruuvista joka on pakko tehdä itse. Teen yleensä tupla- tai tripla-annoksen kun olen tehnyt perinteisesti lahjaksi veljelle ja veljen lapsille tuota imellettyä. Perin äidintäni tuon perheen imelletyn laittajan roolin. Tänään ei ole muuta liikuntaa tehty kun kauppakeskuksessa kierrelty, se meinasi olla kyllä vähän liian paha rasti.  Ensimmäiset joululahjatkin tuli ostettua... Eli kaikki on vaiheessa, mutta vielä ehtii hyvin ilman joulustressiä. Paistoin illalla pienen erän joulutorttuja, kun velipoika pyörähti kylässä. Yksi piti maistaa,

No, niin no

Jo vain selvisi eilinen vetämättömyys ja väsymys. Menin eilen nukkumaan ysin jäljestä ja heräilin ennen neljää päänsärkyyn ja pahaan oloon. Troppia naamaan ja jatkoin unia... Aamulla sain kammettua itseni ylös töihin ja olinkin aamupäivän sinnitellen työpalaverissa. Yhteisen ruokailun jälkeen lähdin kotiin ja mittasin kuumeen. Uppallaa sehän oli melkein 38, joten ei ihme, että olo oli karmiva. Nyt olen ottanut troppia ja nukkunut koko illan. Huomisen aamupalaverin siirsin suosiolla ensi vuoden puolelle, lepäilen huomisen ja viikonloppuna jatkan toivottavasti tämä menee sillä ohi.  Ensi viikolla olisi vielä 3 työpäivää tai ehkä pikemminkin 2,5 kun ajattelin keskiviikolla käyttää plussa tunteja pois. Jälkiruokaherkkuja lounaalla Syömiset on tänään vähän olleet huonot. Aamulla: sämpylä kanamössöllä Lounas: jouluista ruokaa (kalaa,salaatteja, bataattilaatikkoa, kinnkua,kalkkuna yms) ja nuo ihanat kuvan jälkkärit. Välipala: mandariini Päivällinen: keitinpiirakka Iltapala: banaani Nyt särk

Unijukka

Tänään on ollut taas menopäivä. Kotiinpäin ajelin pimeää ja mutkaista tietä todeten, että olisi kiva ajaa motaria. Kesällä tuo samainen tie on ihana ajella mutkista huolimatta. No kotiin on selviydytty, mutta täytyy todeta eteen ole mitään järjellistä saanut aikaiseksi. Uni vie voiton ja menen historiallisen aikaisin (ennen puoli kymppiä) nukkumaan. Syömiset Aamu: Tuorepuuro,  Louna: kananmuna, ruisleipää, tomaattia, mandariini Välipala:  3xmandariini Päivällinen/iltapala: risotto, savulohi, kananmuna, paprika, tomaatti ja  kurkku Lyhyestä virsi kaunis, mulla on treffit nukkumatin kanssa ;).

Hiiret vastaan laiskiainen (ei herkkähermoisille)

Joka syksyinen taistelu käyttöullakonherruudesta- leikki on alkanut tänä yllättävän myöhään. Toki se hiiri on voinut melskata siellä jo aiemmin, mutta pari iltaa sitten laiskiainen kuunteli rapi rapi ääntä katosta ja tiesi, että "sota" on alkanut... Laiskiainen on perusluonteltaan hyvinkin rauhaa rakastava, mutta osaa olla häijy. Yhtenä syksynä joku hiiri rouskutteli kaikki joulukoristeet ja toisena syksynä hiiri järsi istuintyynyjä yms. Siitä alkoi laiskiaisen sota hiiriä vastaan, vaikka itku kurkussa "katuu" tekoaan. Taisin ensimmäisenä syksynä heittää koko loukon roskiin, kun en hennonnut sitä hiirulaista irroitella. Virittelin lossin voiton riemuisena pari päivää sitten Tänään sen tarkistin...  Hiiret vs. Laiskiainen 1-0. Tyhjä lossi. Uusi erä...viritin sen uudestaan Possumunkki on ollut tänään mielessä sainhan häneltä joulukalenteri luukku huomioinnin. Noudatin Possumunkin tehtävää ja 10 haara-perushyppyä, osasin laskea monta yötä

Nostalgiaa ja turinaa

Tänään on ollut veikeä päivä. Kävin työkeikalla nuoruuden kyläilymaisemissa. Paljon oli tuttuja juttuja, mutta uuttakin oli rakennettu. Osa silloin 25v sitten hienoina pitämistäni (uusista) taloista olivat muuttuneet nukkavieruiksi, osa toki oli pidetty hienossa ja upeassa kunnossa. Tämä analyysi tuli tehtyä  pikaisesti silmäillen ohi ajaessa.  Melkoinen aikamatka siis pikakelauksena.  Ehdin kotiin kunnolla puoli kasin kieppeillä, kun piti vähän säätää perheen autojen kanssa. H uomenna olisi vielä reissupäivä ja kotiin ehdin arviolta kuuden kieppeillä. Onneksi huomenna kuitenkin ehtii hetken istua työpöydän äärellä aamusta ja päivittä "työkansiot". Loppuviikko meneekin sitten vähemmillä kilometreillä ja enempi työpöydän äärellä. Ensi viikolla on sitten pari reissupäivä ja keskiviikkona putsailen työpöydän jäädäkseni lomalle. Alun perin mun piti olla koko ensi viikko lomalla, mutta tilanteet elää ja itseppä olen kalenteroinut.  Illalla on jatkettu hiirileikkiä. Tilanne hiiren

Sunnuntai

Liikkeellä on oltu aamusta iltaan, mutta askeitä ei päivän aikana kertynyt päivän aikana paljoakaan. Tarkkaa tietoa ei askelista ole kun loop unohtui kotiin lataukseen. Päivän syömiset Rahka, banaani, 2 kinkkuvoileipää, savulohta,  salaattiaeosta, savumuikku, sienisalaattia, lanttulaatikkoa, 3 porkkanaa ja omena Liikunnat - Kaikkiaan on ollut mukava päivä ja itseasissa oikein mukava viikonloppu uusien ja vanhojen ystävien parissa. Tämän päivän ruokailut olivat asiallisia, niin ja aurinkokin pilkahti.  Seuraava 1,5 viikkoa on töissä melkoista haipakkaa, mutta kun tietää loman olevan edessä ei haittaa. Nyt nukkumaan niin jaksaa startata uuteen viikkoon pirteänä.

Leppoisa lauantai

Tänään on ollut leppoisa päivä. Kotiaskareita, kaupassa käyntiä ja tyttöjen pikkujoulut, josta kotiuduin juuri. Ukko-kulta oli sillä aikaa kun emäntä oli humputtelemassa pessyt saunan. Aika ihanaa ".". Tänään olen syönyt tuorepuuroa, banaanikanaa ja risottoariisiä, salaattia, bataattisoppaa, maksisleipää. Napostelin myös hiukan valkosipulileipäpalasia, glögiä meni muutama mukillinen ja tulipa sitä otettua oikein lasillinen skumppaakin :) Joulun odotus kukka-asetelma Nyt nukkumaan, että jaksaa aamusta lähteä harrastusten pariin.

Jumppahuiti se ois perjantai

Taas tuli perjantai ihan oikeaan aikaan. Tosin mulla on ainoastaan lauantai vapaana (lue varattuna kotitöille, liikunnalle). Tänään perjantaina ja sunnuntaina mulla on harrastukseen liittyvä työkeikka. Sunnuntai on vielä sellainen aikataulu, että siellä menee käytännössä koko päivä ja alkuilta, mutta toisaalta tykkään tuosta sivutyöstä, joka on mukavaa vaihtelua tuohon päätyöhön. Tänään kotiuduin vasta kymmeneltä ja heti oon täällä blogin kimpussa :). Etureidet on olleet vielä tänäänkin jumissa vaikka niitä oon yritellyt verytellä. Harvoin tulee näitä kolmen päivän superjumeja ;)- eli tehokasta on ollut. Iltaa kohti jumi on helpottanut. Tänään tein sitten sen hölmöyden, etten pitänyt riittävää huolta ateria väleistä, joten olin hyvin altis houkutuksille. Tulin super-hyper nälkäisenä juuri kotiin ja täällä oli lapsukaiselta jäänyt pitsaa... No arvaattehan te miten siinä kävi, söin ne loput onneksi sitä ei ollut kahta sliceä enempää :). Syömiset Tuorepuuroa, banani, tomaattimakrillisal

Tumma torstai

Tänään oli päivä, jolloin ei päivän valoa juuri näkynyt. Haaveilin meneväni illalla ryhmäliikuntatunnille, mutta kotiuduin työkeikalta Helsingistä vasta seitseman jälkeen, joten olin itselleni armollinen ja päädyin kotitreeniin. Kotona on "helppo" heittää 20min treeni, joka on ainakin tyhjää parempi. Vähän huoltoaseman valoa matkan varrelta Ei mitään valoa Etureidet on koko päivän huutaneet tiistain pitkästä jumpasta. Hetken kun istahti paikoilleen ja nousi ylös, niin tuska alkoi ;). Hassua miten nuo lihakset on kipeimmilään 2 päivää treenistä. Syömiset: Tuorepuuro, 2x kanasalaatti, omena, pikku pulla, porkkanoita ja iltapalaksi 1 siivu Realia.  Kanasuikaleita sweet chili hymyllä Illan kanasalaatissa oli krutonkejakin ;).

Tiistaita, eiku keskiviikkoa

Jep päivistä edelleen sekaisin. Muista, tänään on keskiviikko hoin useammankin kerran itselleni. Eilisen riisisuklaan teko ei mennyt ihan kuin stömsöössä. Havahduin pieniin tarvike puutoksiin ja ajattelin korvata kookosrasvan kookosöljyllä, no ei ne ihan sama juttu olleet. Maku oli niin hirveän kookoksinen, vaikka koookoksesta tykkäänkin, että kippasin mössön pois kiukuspäissäni. No, jos mitään ei tee, ei epäonnistu. Kaupassa käynti pelasti minut... Tämän illan tapaamiseen oli sovittu, että jokainen tuo jotakin. Mä vaan olin niin suunnitellut niitä riisisuklaita.  Liikuntajoulukalenterissa oli eilen lankutusta, hei mähän lankutin jumpassa, siis eilinen done. Tänään kalenterissa oli lavista eli yksin liikkumista musiikin tahtiin. Tämä tyttö taas harjoitteli pikkuisen Zumban askelia ja hulaili. Mä en oo päässyt vielä zumban tuutorialista eteenpäin ;). Tunnustan ettei tuo sessio ollut kuin 20min, mutta olihan se tyhjää enempi kummiskin... Syömiset tuorepuuro, joululounas, omena, kau

Jumppaa pitkän kaavan kautta

Tänään on jumpattu pari tuntia eli musta parin päivän edestä. Hyvä mieli kun sain lähdettyä, mutta pitkän viikonlopun jälkeen sitä jaksaa :) tai no puolen tunnin päikkärit piti ottaa ennen lähtöä. Mä en yleensä hirveästi päikkäreitä nuku, kun menee yöunet.  Tänään töissä sekoilin päivistä oikein urakalla, onneksi lähinnä omissa ajatuksissani. Kun eilen oli vapaapäivä, niin meinaan kuvitella tänään olevan maanantai. Tää viikko menee siis super-hyper vauhdilla. Syömiset on taas aika tylsät tuorepuuro, kanasalaatti, mandariini, porkkanaa, ateriankorvikepatukka ja random iltapala (todennäköisesti rahkaa) Jumpan jälkeen menin hikisenä kauppaan pitihän sitä käydä cittarista hakemassa euron jäätelökakut (ukko-kullalle) ja olihan siellä paljon euron tarjouksia. No, ei ollu Viennettoja grr, no onneksi ymmärsin kysyä, sillä kaupoillahan tarjoustakuu eli jos ei ole erikeen mainittu rajattuamäärää pitää tuotteen loppuessa kesken/tai sitä ei ole tullut ollenkaan tarjota asiakkaalle mahdollisuus

Kotiuduttu

Eilen tuli herkuteltua, mutta niin oli tarkoituskin. Kuvakollaasiin keräsin maistelemiani herkkuja. Kollaasin kuvia en ole itse napsinut, ne on napsaistu Ylen tv-lähetyksen kuvasta. Noita makeita herkkuja Ellen Svinhufvudin ja Sibeliuksen kakkua maistelin vain muutaman lusikallisen. Nautin enemmän suolaisista. Sitä kuuluisaa boolia, en ottanut, koska valkkaripohjaisena se ei minusta ole hyvää. Laiskiainen löytyy ukko-kultansa kanssa tuolta tanssilattialta.  Tänään ollaan sitten palattu kotiin ja perusruokien ääreen... Puuro, ateriankorvikepatukka, porkkanoita, omena, kanasalaatti, rahka niitä olen tänään syönyt. Liikunnat unohdin suosiolla, mutta huomenna sitten lenkille tai ryhmäliikuntaan. Nyt sitten punnitaan, miten laiskiainen pärjää kaidalla ruokailun polulla kun ensimmäinen välitavoite tuli saavutettua viime viikonloppuna. Matkaa on varsinaiseen tavoitteeseen on kymmenisen kiloa. Tällä viikolla on ohjelmassa muutamat jouluateriat. Suunnitelmissa on mennä arjessa peruskevye

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivän aamu starttasi hässäkällä, toisen piti ehtiä sinne ja toisen tänne. Minulla lähinnä oli kiire kaunistautumaan :). Kaikki asiat hoituivat ja joka paikkaan ehdittiin ajoissa. Minä ruksasin tsekkauslistalta asioita yli sitä mukaa, kun ne oli tehty/ pakattu. Nyt luulen, että kaikki on pakattu. Kutsu check, puku check, henkkarit check, kengät check ja jne. Nyt on nokka kohti suurta kirkkoa, että ehtii sinne päivän viimeiseen etappiin ajoissa. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Levollinen lauantai

Nukuin pitkään tai no heräsin aikaisin kun ukko-kulta lähti maailmalle, mutta aika äkkiä käänsin kylkeäni ja nukahdin uudestaan. Tänään on ollut todella kiireetön ja levollinen päivä. Aurinkokin pilkahti tänään, mutta en ehtinyt ulos riittävän ajoissa sitä "livenä" nähdäkseni, mutta sentään pääsin ulos. Päivä on mennyt pitkälti kotiaskareissa. Pyykinpesua, tiskiä, järkkäilyä, imurointia ja tavaroiden valmiiksi katsomista. Tulipa harrastettua kauneudenhoitoakin pitkästä aikaa eli värjäsin ja nypin kulmakarvat. Päivän syömiset on sitä samaa mitä ne on olleet jo nelisen viikkoa.  Tuorepuuro, kanasalaattia (jonka kävin syömässä ulkona), rahkaa, omena,  "chicken wings salaattia". Iltapala on vielä arvoitus itsellenikin.  Pitää erikseen nostaa tuo kanasalaatti hampurilaispaikassa, siitä piti oikein napata kuvakin. Muu perhe herkutteli "kylän" parhailla hampurilaisilla, niistä en napannut kuvaa. Mun illan chicken wings -salaatti, sekin oli hyvää. Tänään os