Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2014.

Sieniretki ja teknisiä ongelmia edelleen

Kuva
Oon muutaman viikon ajan käyny metsässä kytistelemässä, josko supikkaat olisi ilmestyneet sammalikkoon, mutta ei niitä oo näkynä. Lähdin toiveikkaana metsään, enkä toivonut turhaan. Suurin osa suppilovahveroista oli vielä aika pieniä, mutta keitto ainekset sain hienosti kerättyä. Kaiken kaikkiaan vietin metsässä samoillen 2,5 tuntia ja matkaa taittui kokonaisuudessaan noin 13 km. Täytyy sanoa, että metsässä kyllä saa ladattuja akkuja kummasti. Etenkin kun aurinko paistaa ja luonto näyttää parhaat puolensa.  Nakkikeitto Ajatuksenani oli tehdä pikku päivitys jo eilen, mutta tekniset ongelmat kuvan siirrossa siirsi päivityksen tälle päivälle, kun halusin ehdottomasti näitä metsä kuvia päivitykseen. Metsästä palatessa oli armoton nälkä, joten halusin jotain nopeaa ja kohtuu kevyttä syötävää. Laitoin nakkikeiton porisemaan. Kuvasta päätellen voisi luulla keiton olevan kovinkin nakkisa, mutta kaikki nakit olivat pinnalla. En yleensä tee noita nauravia nakinpalasia keittoon, m

Teknisiä ongelmia ja kiirettä...

Kuva
Taas on ollut koko viikon hurja vauhti päällä. Mites se meni, se kappale "on pakko painaa pitkää päivää". Kiireen on kruunannut nää tekniset ongelmat kuvien siirron kanssa ja tänään on pikku hiljaa selvinnyt, että ongelmat juontavat johonkin google+ kuvioihin. Luulin niiden aluksi johtuvan Applen ios 8-päivityksestä. Hiukan tympii, kun en nyt niin hirvee nörtti oo, ettei kuvia voi siirrellä Ipadilta tai tietskalta samaan malliin kuin ennen. En mä halua mitään google+ profiilia ARG! Odotellessa "Vain elämän alkamista" kirjoittelen tätä ja yrittelen samalla selvitellä teknistä ongelmaa. Jos blogista löytyy kuvia on ongelma ratkaistu ainakin jollain tasolla. Tällä viikolla olen kokeillut muutamaa uutta tuotetta. Yksi niistä on tuo kuvassa oleva Arla Proteiinijogurtti. En muista koska olisin ostanut ns. maustejogurtteja. Oon muutaman vuoden ajan maustanut jogurtit itse melkein kokonaan. Ihan ok makusta ja joskus kun tarvitsee jotain nopsaa, niin kyllä tota eväänä

Viikko 38 melkeIn pulkassa.

Kuva
Olipas taas mukava viikko. Viikkoon mahtui kiirettä, liikuntaa, ystäviä, työreissua ja hyvää ruokaa. Sokeriton syyskuu on toiminut oikein hyvin. En ole siis käyttänyt lisättyä sokeria tai syönyt herkkuja. Ihme kyllä en ole niitä edes kaivannut. Myös turhat hiilarit eli vaaleat ja vähemmän vaaleat leivät ovat olleet pannassa. Tällainen ruokavalio tuntuu sopivan oikein hyvin ja on yllättävän helppo toteuttaa. Tällä siis jatketaan. Liikunnat on olleet edelleen kovin kävely voittoisia. Ensi viikolla vähän lisää repertuaaria 😃. Mukavaa viikkoa!

Laihduttamisen periaatteita

Kuva
MTV3 sivuilta bongasin laihduttamisen periaatteita koskevan artikkelin tällä viikolla. Nuo artikkelissa mainitut asiat olen käytännössä havainnut tärkeiksi omassa taipaleessani. Jos joku noista asioista alkaa röpöttämään, niin ”ongelmavyyhti” on helposti valmis. Näistä on tullut jo vähän aiemminkin kirjoitettua, mutta ei kai näistä voi "jutella" liikaa. Muista säännöllinen ruokailurytmi ja juo riittävästi, on yksi laihduttamisen tärkeimpiä perusperiaatteita. Syö 5 kerto päivässä. Itse tavoittelen 3,5 tunnin ateriaväliä. Itse en ole niin tarkka mihin aikaan syön isompia aterioita, mutta välttelen, ettei ns. pääateria ole iltapala. Säännöllinen ateriaväli säästää ainakin allekirjoittaneen ylettömiltä mieliteoilta. Artikkelissa mainittiin myös hyviksi seikoiksi, että aineenvaihduntasi pysyy vauhdissa, insuliinin tuotantosi tasapainossa ja ruokahalusi hallinnassa. Myös stressihormonitasosi pysyvät alhaisina. Nauti aamupala joka päivä. Itse olen joutunut opettelemaan tämän

Ihanan aurinkoiset säät jatkuvat

Kuva
Upeat syksyiset säät on jatkuneet ja oon nauttinut niistä päivittäin samoilemalla metsässä. Ajattelin ottaa säistä ilon irti, talvella sitten saa jumppailla ja käydä salilla. Toki suunnitelmissa on mahduttaa jumppaakin viikon ohjelmaan. Syömiset on ollut todella jees ja herkuton syyskuu jatkuu edelleen kaikista houkutuksista huolimatta. Päivä päivältä herkkujen välttely on helpompaa. Great!

Viikon 37 yhteenvetoa

Kuva
Viikko on sujunut mukavasti kaikella saralla. Olen saanut pois käsistä tai siis tehtyä hankalia työasioita, syönyt fiksusti, liikkunut hyvin, viettänyt aikaa perheen kanssa ja nukkunut hyvin. Viikon 37 liikunnat Kävely 4x Juoksu 1x Jumppa 2x (muokkaus ja kehonhuolto) Liikunnoista voisi todeta, että kävely voittoistahan ne on tällä viikolla olleet. Tämän viikon mahtavat saat ovat innoittaneet ulkoiluun.  Mikä on sen ihanampaa, kuin lenkkeillä aurinkoisen syksyisessä metsässä. Tuo puolen tunnin juoksulenkki on itselle hyvä startteri ja ajattelin ottaa sen mittariksi miten "vauhti" kasvaa. Suunnitelmissa on tosiaan käydä kerran viikossa kipaisemassa tuo lenkki. Tsemppiä alkavaan viikkoon!

Kuukauden sentit ja viikonlopun aloitusta

Kuva
Tällä kertaa senttejä oli oikein kiva päivitellä, kun kokonaiskaventuminen oli kuukauden aikana -15cm. Motivaatio pysyy parhaiten yllä kun edistystä  tapahtuu.  Tosiaan jossain vaiheessa, etenkin kun "helpoimmat" kilot/sentit on lähetetty, niin vauhti hidastuu ja saa varautua henkisesti ihan eritavalla. Tärkeintä kuitenkin olisi pysyvyys. Tuoreessa muistissa on se kuinka helposti se paino palaa. Tänään lähdin töistä vähän aikaisemmin ehtiäkseni iltapäivän ekaan jumppaan, ehtiäkseni ajoissa kotiin noutamaan tytärtä kotoa äiti-tytär kulttuurihetkeä varten. Ilta sujui leppoisasti rakkaan tyttären ja teatterin parissa. Leppoisaa perjantai-iltaa!

Yöllinen herkuttelu

Kuva
Yöllinen herkuttelu oli onneksi vain unta. Aamulla herätessäni muistan sen valtavan epäuskon tunteen unessa, miten tässä näin kävi, mähän päätin. Joku tarjosi unessa suklaapatukan ja haukkasin siitä puolet ennen kuin tajusin, et enhän mä syö syyskuussa herkkuja. Mietin myös unessa syönkö patukan loppuun vai ei, mutta en muista söinkö ;) (tän olisin halunnu tietää). Olipa elävä uni. Mulla on tullut aikaisemminkin näitä ruokaunia. Vuosia sitten kun olin pussikuurilla useamman viikon, niin muistan samanlaisen unen. Alitajunta siis työstää ankarasti tätä ruokailujuttua, josko se menisi vähän paremmin jakeluun. Kuluneet 11 päivää on menneet mukavasti. Tällä viikolla on liikunta ollut lähinnä kävelylenkkien varassa, mutta tänään kävin juoksemassa. Huomenna on vuorossa jumppaa. Huomenna tulee kuluneeksi kuukausi edellisestä senttipäivityksestä. Jännityksellä odotan mitä on tapahtunut kuukauden aikana. Ei ehkä mitää suurta, mutta luulen suunnan olevan oikean. Hyvää yötä!

Herkuttomana hyvä syyskuu ja matkakuumetta

Kuva
Monella saralla on ollut näitä sokeriton syyskuu avauksia. Itse olen päätynyt herkuttomaan syyskuuhun ei karkkia, ei leivonnaisia, ei näkyvää sokeria. Niin pitkälle en mennyt, että olisin kieltänyt itseltäni hedelmät, vaikka onhan niissäkin sokeri, mutta haluan pitää ruokavalion kohtuullisen streittinä. Oon sopivasti lähdössä vasta reissuun lokakuun alussa, joten siellä voi jo ihan pikkuisen herkutellakin, mutta aikomus on olla reissussakin suuremmin herkuttelematta. Mulla on ihan armoton matkakuume. Sitä ei helpottanut yhtään, että hain tänään uuden passin. Passi olisi ollut vielä jonkun aikaa voimassa, mutta sen olisi joutunut kohta uusimaan. Ajattelin olla kerrankin ajoissa, kun joululomareissua ennen olisin sen joutunut sen kumminkin uusimman, kun se ei olisi ollut reissun jälkeen riittävän pitkästi voimassa. Laitoin samalla vanhan passin jemmaan, etten vain vahingossa ota vanhaa passia mukaan, niin kuin tuttavalleni kävi taannoin. Kävis muuten aika helposti, sen verran on kannet

500 päivitys ja

Kuva
Hups, yllättävän paljon sitä on tullut päivitettyä blogia noin 2,5v aika. On ollut ala- ja ylämäkeä. Hiljaisempiakin aikoja on ollut. Hiljaisemmat ajat johtuvat lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen on tietysti, etten ole päässy koneen ääreen reissun tai kiiren vuoksi, mutta huomattavissa on myös ollut sekin, että jos olen ollut "hunnigolla" on vain ollut vaikeaa kirjoitella, kun ei ole halunnut selitellä ja päivitykset on jääneet väliin. Toki joskus on "jutun juurikin" kateissa. Edellistä päivityksen jälkeen jäin miettimään nuota kolmea muutoksen ehtoa ja mun halua ryhdistäytyä kesän ja kevään jäljiltä ihan oikeasti. Niitä on sitten mietitty, kun kiireltä on ehtinyt. Nuo kolme muutoksen ehtoa oli ... 1. Aito halu muuttua 2. Valmius muuttua 3. Valmius nähdä vaivaa Mitä nämä sitten minun elämässäni ovat... Kyllä haluan aidosti pudottaa sen +10 kiloa. Toinenkin kohta onnistunee eli tiedän mitä pitää tehdä ja ajattelen sen olevan siis sitä valmiutta, mutta tuo kolm

Fly with eagle

Kuva
Vietin mukavan ja innostavan viikonlopun. Sain todella paljon miettimisen aihetta elämääni. Tapasin positiivisia ja ihania ihmisiä, joista sain uskomattomasti voimaa alkavaan syksyyn. Jotkut ihmiset vain säteilevät hyvää oloa ja energiaa ympäristöönsä. Tällaisista ihmisistä saa hurjasti voimaa."Hassuinta" on se, että usein näillä ihmisillä, jos kellä olisi aihetta/syytä marista ja murehtia, mutta he jaksavat nähdä asiat parhaimman kautta. Oon joskus törmännyt jenkkiläiseen "life-koutsi" Bryan Tracyyn, jonka opeista on mieleen jäänyt otsikkona oleva sanonta "Fly with eagle". Aikoinani tulkitsin lausen pinnallisesti, että pitäisi olla voittajien kelkassa, mutta sittemmin elämä on avartanut käsitystäni ymmärtämään tuon lauseen ole positiivisten ihmisten seurassa. Itsellänikin on vielä matkaa positiivisuuteen. Itselläni oli aikoinaan lähipiirissä ihminen, joka ei nähnyt missään hyvää, kaikki ihmiset olivat kieroja oman eduntavoittelijoita/selkään puukottaj