Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Pitkäperjantai

Kuva
Ihana aurinko ja ihana tunne siitä, ettei mihinkään kiire... Eilinen päivä sujui ruokailullisesti oikein kivasti ja päivä oli todella aktiivinen vaikka varsinaista liikutaa ei ohjelmistossa ollut. Päivä oli vaan niin vauhdikas, etten ehtinyt/muistanut blogia lainkaan päivittämään. Päivä on sujunut mukavan leppoisasti perheen kera. Kävimme mukavalla lenkillä ja päivän liikuntasatsi tuli nautittua kivasti samalla, kun nautti perheen yhdessäolosta. Arki tuppaa olemaan niin vauhdikasta, että sitä on oppinut nauttimaan näinkin pienistä asioista.  Aamulla kaivoin pitkästä aikaa blenderin esiin ja tein aamurahkan smoothieksi. Olipa oikein virkistävää välillä tehdä smoothieta. Pitäs vaan useammin tehdä blenderillä, sillä ei sen kannun putsaaminen, niin kauheeta oo kun sen tekee heti =D. Tänään on vielä edessä herkkuillallinen; karitsaa, uunijuureksia, vuohenjuustoa ja muutama lasillinen punaviiniä. Ehkäpä sitä tulee vielä kaivettua pelikortit tai joku mukava lautapeli...

Keskiviikkoa

Kuva
No niin, viikko on jo keskiviikossa. Huomenna olen ajatellut tehdä lyhyen työpäivän ja ah sitten koittaa Pääsiäisloma. Kokonaiset neljä vapaatapäivää. Sääkin näyttäisi suosiva, joten pääsiäisenä joutaa ulkoilemaan. Tänään on ruokailut pysyneet vanhoissa kaavoissa. Aamupuuro, salaattia lounaaksi, välipalapatukka, päivälliseksi jauhelihaa ja tummaa pastaa salaatin kera ja iltarahka. Tänään kävin tekemässä mukanan tunnin mittaisen kävelylenkin. Matkaa lenkille kertyi noin 6 km. Mikäs sen upeampaa kun taivaltaa aurinkoisessa säässä. "Pyhä kolminaisuus" näyttää olevan taas balanssissa. Hyvä uni, terveellinen ruoka ja liikunta, nuo kolme on kunnossa homma etenee, mutta kun joku nurkka alkaa notkahtamaan homma alkaa röpöttämään niin helposti. Mukavaa keskiviikkoa!

Pääsiäistä kohti

Kuva
Tänään mennään toista päivää paremmalla meiningillä. Pitäis vaan jaksaa täyttää pakastin valmiille kana- ja jauhelihanyyteillä, joista saa nopeasti rakenneltuja ruokia. Mun täytyy kyllä tunnustaa olevani arkisin aika laiska ruuanlaittaja tai jotenkin tuntuu ettei vaan oo aikaa tehdä ruokaa. Tänään tuli uusi Fit. Havahduin, etten ole vielä ehtinyt lukemaan edes maaliskuun numeroa. Joskohan sitä Pääsiäisenä ehtisi lukemaan ne molemmat. Tänään oli treenivuorossa jalat, peppu ja vatsat. Hyvä treeni parempi mieli! Liikkuu on myös tarkempi mitä suuhunsa laittaa. Mielenkiintoinen "kierreteoria" alkaa hahmottumaan mielessä. Nyt kierre on ylöspäin :D. Tänään ruokalistalla on ollut: Aamu tuorepuuro Lounas pinaattikeittoa ja salaattia Välipala patukkaa Treenin jälkeen banaani Päivällinen jauhelihaa, raejuustoa, perunaa ja salaattia Iltapala iki-ihanaa rahkaa (ihmettelen ettei siihen kyllästy)

Kadonnut jossain päin Suomea

Kuva
Mun ruokakontrolli tosiaan oli viime viikolla kadonnut ja harhaili jossain päin Suomea. Eilen illalla se löytyi nuhjaantuneena. Nyt sitten kursitaan rötväilu viikon "tuloksia". Viime viikko oli melkoista hässäkkää oli kokousmatkaa, ystävän tapaamista, perheen yhteinen pikaloma. Laskin että söin viime viikolla 6 kertaa ulkona. Osa ulkona syömisistäkin meni ihan mallikkaasti osa ei. Muutaman kerran innostuin ottamaan vielä jälkkäriksi mutakakkua ja jäätelöä. No rötväviikko on takana ja nyt ei auta muuta kun taas koota itseni ruotuun. Tälle viikolle sattuu pääsiäinen, mutta mä oon pääsiäismunani syönyt tämän viikonkin osalta. Viikonloppuna tulee varmasti pääsiäisen kunniaksi herkuteltua lampaalla ja uunijuureksilla ja lasillisella punaviiniä, mutta muuten on tarkoitus pysyä aika aika kurinalaisella ruualla. Tänään oli kuntosalipäivä, joten viikon liikuntaputki on aloitettu mukavasti.

Ihana aurinkoinen viikonloppu

Kuva
Mieletön ulkoiluilma ollut koko viikonlopuun. Lauantaina meinasi aamupäivästä olla hiukan kännistymisvaikeuksia, kun päivän suunnitelmat meni uusiksi itsestäni riippumattomista syistä. Toisaalta tiesin sen harmituksen määrän, joka olisi tullut illalla, jos jättäisin tässä säässä ulkoilun. Tein eilen pitkästä aikaa reippaan sauvakävelylenkin. Aivan mieletön energiapaukku tuli lenkistä, voin vain kuvitella sitä saamattomuuden tunnetta joka olisi ollut kotona koneella istuessa. Sykemittari kertoi lenkin kohottaneen kuntoa ;). Reilussa tunnissa kaloreita paloi n. 550 ja sporttracker kertoi matkaa kertyneen 7 km. Tänään uudestaan... Eiliset syömiset olivat suht ok. Tuo suht tulee illalla nauttimastani punaviinilasillisesta. Muuten oli perussettiä rahkaa, tonnikalasalaattia, kalaa ja perunaa. Tänään mennään suunnilleen samoilla ruuilla, punaviiniä lukuunottamatta ;D. Aurikoisen ihanaa sunnutaita!

Perusperjantai

Kuva
Tänään on ollut perusperjantai. Kiirepäivä töissä, sýömiset reilassa. Pieni takapakki toki oli tässä perusperjantaissa, kun myöhästyin jumpalta. Palaveri vain venähti, enkä voinut lähteä kesken kaiken pois. Päivän ruuat aamurahka, kanasalaatti, välipalapatukka, nakkikeitto ja ruisleipä sekä iltapalaksi ruisleipää ja banaania. Tää blogin kirjoittaminen on tällä viikolla ollut vähän hätäistä, mutta lupaan ensi viikolla yrittää keskittyä tähän hiukan enemmän. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Bonjour, Good evening

Kuva
Bonjour ja Good evening vaan niille kaikille ranskalaisille blogin lukijoille. Tilaston mukaan kun noita ranskalaisia lukijoita näyttää olevan aika paljon. Valitettavasti tuo ranskankielen taito jää tuohon tervehdykseen ;). Englannin kielisiä kommenttejakin on tullut kivasti. Niihin jopa voisi vastata elleivät ne olisi roskapostia. Viikko etenee vauhdilla ja kaikki ok. Tänään jouduin vaihtamaan suunnitellun liikunnan toiseksi, mutta tärkeintähän on se, että liikkuu. Tänään on ollut keittopäivä eli  ruokalistalla ollut tomaattikeittoa ja kesäkurpitsakeittoa. Unohtaa ei sovi päivän rahka-annoksia ;).

puff ja tämäkin päivä on illassa

Kuva
Puff ja päivä on taas illassa. Päivään on mahtunut vaikka mitä. Töitä, opiskelua, kuntoilua ja laatuaikaa perheen kanssa. Vielä jos olisi ollut ylimääräinen tunti olisi ehtinyt hiukan siivoamaan =D. No ehkä minun onnekseni ei ollut. Jep, tunnustan olevani laiska siivooja. Syömiset ovat olleet tänään semihyvät. Aamulla rahka , lounaalla kanaa,riisiä ja salaattia, välipalana rahka, päivällinen tomaattikeitto ja leipää ja iltapalana pähkinöitä ja ruisleipää. Vauhdikaspäivä vaati veronsa ja nyt on kirmattava nukkumaan, että jaksaa olla huomenna pirtsakkana. Hyvää yötä!

Suunnitelma liikunnoista

Kuva
Uusi viikko on taas polkaistu käyntiin. Viikko tulee olemaan perinteisen kiireinen opiskeluineen ja erilaisine iltarientoineen. Joskus sitä tulee miettineeksi millaista elämä olisi jos viikossa olisi useampi ilta, ettei tarvitsisi mihinkään mennä. Luulisin, että pitkästyisin aikaa myöten, mutta täytyy todeta, että on tää aktiivinen elämä joskus "raskasta". Tänään sain onneksi hiukan kotitöitä pois alta, kun olin illan melkein kotona =). Viikon liikunnat on nyt suunniteltu ja valmiina toteutukseen. Ma kevyt ulkoilu Ti vatsapakaratreeni Ke rasvanpoltto To vatsapakaratreeni Pe vapaapäivä La kuntosali Syömiset ovat tänään olleet ok. Listalla ollut aamurahka, lounas: jauhelihamukere, peruna ja salaatti, välipala patukka, päivällinen: kanasalaatti ja iltarahka. Ja ei ku nukkumaan!

Sunnuntai

Kuva
 Onpas ollut "leppoisa" viikonloppu vauhdikkaan viikon jälkeen.   Perjantai meni vaudilla töissä, jonka jälkeen menin kuntoilemaan. Tämän jälkeen oli vielä tilaisuus, jossa piti käydä näyttäytymässä.  Lauantaipäivä meni Lahdessa Salpausselän kisoissa ja tänään on sitten nautittu auringon paisteesta kotona. Lauantaina kisoissa katsottiin aamulla sprinttihiihtoja ja illalla oli vuorossa joukkuemäki ja loistava ilotulitus. Päivä oli melkoinen ulkoilupäivä.  Oli itse kisoissa enemmänkin katsojia ;)  Viikon liikunnat toteutui suunnitellun mukaisesti. Tästä olen tosi iloinen! Huomenna suunnittelen ensi viikon liikunnat tai alustava hahmotelma mulla jo onkin mielessä, mutta muutama kalenteritsekkaus pitää tehdä. Tämän viikon syömiset on olleet ok lukuunottamatta tätä viikonloppua. Kisoissa tuli hiukan "herkuteltua" ja tänään sallin itselleni ja perheelle pikaruokaa. No, tämä oli itselle tällainen vapaaviikonloppu ja tärkeintä tässä on se, ett

"Vapaapäivä vol1 ja 2"

Kuva
Heh, nyt kun on into päällä ei malttaisi millään pitää liikuntavapaapäiviä ;D. No, eilen keskiviikkona satsasin venyttelyyn. Tänään on vaan muuten vauhdikaspäivä ;) ilman liikuntaa. Ihana auringonpaiste tuolla ulkona! Viikonlopuksi on luvattu yhtä aurinkoista, joten täytyy tosiaan ulkoilla oikein olan takaa. Lahdessa olisi Salppurin kisat- Sinne on kohtuullisen lyhyt ajomatka, joten sinne s aattaisi vaikka poiketa aistimaan vanhaa kisatunnelmaa ja syömään kisamakkaraa ;). Eiliset ateriat rahkaa, salaattia, rahkaa, piffi ja perunaa, salaattia ja rahka Tänään aterioina rahkaa, jauhelihasalaatti, välipalapatukka, kanasalaatti&ruisleipää ja taas rahkaa. Mä oon ihan koukussa rahkaan ;). Huomenna sitten liikkumaan, jihaa!

Titityy titityy ja tiistai

Kuva
Tällä kertaa minä en ole titityy vaan linut. Linnut on laulaneet jo jonkin aikaa, mutta tänään oli aamulla erityinen mekkala =D. Liekö jotain lintuja jo palannut "talvilomalta". Katselin päivän pituuksia ja on se päivän piden tymisen vauhti jo aika huima. Tällä viikolla päivä pitenee keskimäärin päivässä 6 min (3 aamulla ja 3 illalla) eli viikossa päivä pitenee yli 40 minuuttia.   Päivän liikunta Tänään oli vuorossa vatsa-pakarajumppa ja kokemuksesta tiedän, että huomenna ja yli huomenna voi olla hiukan jumissa =D. Yritin verytellä ja venytellä oikein hyvin, toisaalta tiedänpähän jotain tehneeni. Nyt on takana aika reipas kolmen päivän liikuntaputki, johon olen älytyytyväinen. Hiukan huono kuva taas sykemittarista. Oon tosi tyytyväinen tähän löytyneeseen  liikuntadraiviin, joka oli useamman kuukauden kateissa, liikkuman on nyt kiva mennä. Liikkunut oon, mutta se on tuntunut melkoiselta pakkopullalta. Lintujen herkut Ateriat aamurahka jauheliha, kasvis

Ihanan aurinkoinen maanantai

Kuva
Ihana aloittaa viikko auringon paisteella. Keli oli toki aamulla hiukan rapsakka -25, mutta se ei haitannut. Päätin aloittaa taas hiukan suunnitelmallisen elämän =) ja kalenteroida viikon liikunnat kalenteriin, se vaan on, se keino, jolloin liikunnat toteutuumaan varmimmin. Tänään olin kuntosalilla 1,5 tuntia. Saliajasta meni iso osa kuntopyörän kimpussa. Edelleen en vaan varmaan osaa treenata tarpeeks tiukkaan. Kyykkyjä tehdessä sykkeet nousee, mutta muuten sykkeet jää aika alhaiseksi, joka näkyy kalorien kulumisen "vähäisyytenä". Tuossa ajassa ei palanut kuin 535 kcal, mutta kaikki on kotiin päin. Huomenna on vuorossa vatsa-pakarajumppa katotaan miten siellä palaa kaloreita. Josko sitä uskaltaisi toivoa kadonneen liikuntakipinän löytyneen... Ruokailut aamurahka lounas suppilovahveroenikeittoa ja tummaa leipää välipala banaani+pähkinät kanasalaatti (kanaa,porkkanaa,kukkakaalia,paprikaa ja raejuustoa) iltarahka Viikon liikuntasuunnitelmat: Ma Kun

Sunnuntai

Kuva
Sunnuntai on aivan aliarvostettu päivä ".". Tänään on ollut huippupäivä. Kotiuduin Helsinki retkeltäni ja nyt on sitten vietetty perheen kanssa leppoisaa, mutta silti aktivista sunnuntaita. Päivään on siis mahtunut lenkkeilyä ihananassa auringon paisteessa ja hyvää ruokaa koko bändin kera. Tuossa sykemittarikuvassa on lenkin saldolukuina. Syystä tai toisesta kuva ei jotenkin tarkentunut. Lenkin kesto oli hiukan vajaa puolitoista tuntia ja kaloreitakin sain tuhottua ihan kivasti eli 638. Sykkeet oli aika korkeat, josta johtuen rasvanpoltto jäi vai 29%. Ensi viikko tulee olemaan taas kiireinen, joten liikuntojen ja järkevän ruokailun rakentaminen on haasteellista, mutta kun oikein tahtoo ja uskoo, niin onnistuu. Tänään masuun on uponnut aamurahka, lounaana itsetehty "kalkkunawrap" ja salaattia välipalana rahka ja päivälliseksi jauhelihakeittoa, iltapalaksi otin letun ja porkkanoita. Pääpaino oli porkkanoissa, mutta maistoin itsekkin hiukan lettuja. T

"Lomalla"

Kuva
Pikaloma on alkanut :D. Tänään olen kierrellyt kaupoilla ja käynyt taidenäyttelyssä. Olen nauttinut ihmisvilinästä. Täällä Helsingissä on aina ihana käydä, mutta pikku kaupungin tyttönä on mukava palata kotiin täältä hälystä muutaman päivän jälkeen. Otin askelmittarin matkaan ja tähän mennessä askelia on kertynyt yli 16.000 eli aika kivasti on tullut tassuteltua ja lisää ehtii vielä tulla. Eilisen tilityksen jälkeen fiilis on ollut paljon parempi ja ruokailut reilassa. Tänään on ruokalistalla ollut aamurahka, lounaalla lohta ja salaattia, välipalana hedelmiä ja päivällinen kanaa,pastaa ja salaattia, iltapalaksi on vielä perusrahka. Päätin lomailla oikein kunnolla ja jättää läppärinkin kotiin. Nyt sitten yritän nakutella kännykällä blogia :-D. Ei oo ihan helppoo, joten lyhyestä virsi kaunis. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!