Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

Auringon paistetta ja lumipyryä

Kuva
Tänään on ollut vauhdikaspäivä ja sää on vaihdellu auringon paisteesta sakeaan lumipyryyn. Maltoin mieleni ja pysyin tänään pois jumpasta, venyttelyä ei lasketa. Olen siis pitänyt lepopäivää :). Kävin tänään kokeilemassa pitkästä aikaa infrapunasaunaa ja täytyi sanoa, että ihan mukavahan se oli. Venyttely ja infrasaunan jälkimainingeissa naatiskelen alkavasta viikonlopusta sohvanpohjalla katselen kolmosen elokuvaa Ralliraitaa. Päivän atriat AP Reissumies, 2 siivua kalkkunaleikettä, 2 juustosiivua, paprikaa ja tomaattia L nuudelia, 2 nakkia, tomaattia, salaattia, paprikaa P savulohisalaatti IP pannukkua eli pannukakkua ;) Ei toi lohisalaatti ihan noin lohipitoinen ollu, miltä kuvassa näyttää. Lohta n. 100g Iltapala pannukakku

Torstai

Kuva
Mä toistan itseäni, mutta miten voi jo olla torstai? Tää ajan juoksu on ihan käsittämätöntä. Pitää vaan muistaa yrittää pysähtyä ja nauttia hetkistä. Tänään oli vuorossa fitnessjumppa. Jumpassa palaa rasva, lihasten  voima, nopeus ja kestävyys kehittyy. Fiiliksen tunnin jälkeen oli hyvät. Tällä viikolla on jo 4 liikuntakertaa eli liikuntatavoite on periaatteesa jo täynnä, mutta mieli halajaa lisää.  Huomenna yritän malttaa mieleni ja pitää "lepopäivän" eli keskittyä venyttelyyn. Jos aikataulut antaa myöden voisin käydä huomenna infrapunasaunassa, en ookkaan käynyt siinä pitkään aikaan. Lauantaina voisin mennä kahvakuulailemaan, se kun on niin kivaa. Ruokailut AP hups, unohtui L jauhelihakastike, VP rahkaa P sienikeitto, ruisleipä ja margariinia IP Reissumies, kalkkunaleikettä ja luumutomaatteja Sienikeittoni oli tosin valmistettu vähän eri sienistä ;). Sykemittarin dataa: Jumpan kesto 52 min Vaikutus: kunto& rasvanpolttokyky parantumassa Teho: 1 s

Tuplaliikat tälle illalle

Kuva
Mun hiano kuntosuunnitelma ei nyt ollenkaa mee käsikirjotuksen mukaan :). No, ei se niin vaarallista ole kun sen tarkoitus on olla enemmänkin motivoivasuunnitelma. Tänään riehaannuin ja kävin kevyellä sauvakävelylenkillä ennen pumppia. Liikuntaa tälle päivälle tuli 1h ja 40 min ja kaloreita kului 603. Sykemittarin dataa: Sauvakävely 40 min. Rasvanpolttokyky parantumassa, 1 sykealueella 35min 2 sykealueella 6 min . Kalorit 252, rasvaa 39%, keskisyke 115 ja maxsyke 140. Pumppi 60 min. Rasvanpolttokyky parantumassa, 1 sykealueella 50min 2 sykealueella 9 min . Kalorit 351, rasvaa 42%, keskisyke 109 ja maxsyke 141. Päivän ruokailuja en voi kehua, en syönyt kovinkaan fiksusti kuten alla olevasta listasta voi lukea. Päivän ruokailut: AP Reissarin ylä- ja alapuoli, 2 juustosiivua, paprikaa L tuoretta ruisleipää ainakin 4 siivua ja margariinia VP lisää tuoretta ruisleipää ja margariinia P ateriankorvikepatukka IP rahkaa   Hyvää yötä!

Tiistai-iltaa

Kuva
Viikko on mennyt jo tiistai-iltaan. Eilen pidin liikuntavapaapäivän ja loppujen lopuksi, en sitten edes venytellyt. Tänään olin merkinnyt ohjelmaan muokkaustunnin, mutta työpäivä venähti kuuteen, enkä malttanut lähteä enää tunnille. Kotona söin ja annoin ruuan lasehtia hetken ennen lenkille lähtöä. Lähdimme isännän kanssa reippaalle tunnin sauvakävelylenkille uusissa maisemissa. Kotiin tultua tein lyhyet venyttelyt ja söin iltapalan. Ruokailut: AP rahka L makkarakeitto, salaattia, ruisleipä V banaani P savulohta, 2 perunaa, kananmuna ja salaattia IP Reissumiestä 2 palaa, juustoa, kalkkunaleike ja paprikaa Sauvakävely

Viikon liikuntasuunnitelma

Kuva
Eilen illalla tein liikuntasuunnitelmaa tälle viikolle. Suunnitelma on ns. pohjasuunnitelma, sillä osan jumpista saatan mahdollisesti korvata kotona crossailemalla, jos työpäivä venähtää. Tällä viikolla näyttäisi parina päivänä olla riski pitkään päivään. Itselleni asettama vähimmäisliikuntatavoite on 3xvko, mutta ajatuksena on, että saisin kirjattua 5 liikuntaa viikolle. Viikon liikunnat Ma vp/ venyttelypäivä Ti muokkaus Ke crosstraining To vp Pe pumppi La kahvakuula Su sauvakävely Päivän syömiset AP rahka L kanakastike, perunaa ja salaattia VP rahkaa P kanasalaatti IP pannukakkua ( jep ) Työmaa lounas  Salaatti ilman kanaa  Salaatti kanan kanssa Mahtavaa maanantaita!

Urheilusunnuntai

Kuva
Liikunnallisesti huippuviikko alkaa olla takana. Ruokailuissa on vielä petrattavaa, mutta ei onneksi mitään grandesuurta. Kävin tänään 50 minuutin sauvakävelyllä ihanassa raikkaassa säässä, eilisen ulkoilun innoittamana. Tänään oli ohjelmassa myös kahvakuulatunti, se oli aivan huippu. Illalla pitää vielä tv:tä katsellesa tehdä venyttelyt, ettei huomenna ole "totaalijuntturassa". Sykemittarin datat Kävely 50min, matka n. 5 km Kunto&rasvanpolttokyky parantumassa 1 sykealueella n.21min 2 sykealueella n.28 min 3 sykealueella 1 min Kalorit 366 kcal, kcalrasva 32% Keskisyke 126 ja max.syke 145 Kahvakuula 60 min Max.suorituskyky parantumssa 1 sykealueella n.15min  2 sykealueella n.13 min  3 sykealueella n.  30 min Kalorit 410 kcal, kcalrasva 31% Keskisyke 123 ja max.syke 190 Päivän liikunnalla kulutetut kalorit yhteensä 776. Vähäks oon ylpee itestäni. Ensviikon liikuntasuunnitelmaa en ole vielä ehtinyt miettiä, mutta kuviot ovat varmaan aika samat kuin tällä v

Lauantai mikä ihana ulkoilupäivä

Kuva
Tänään innostuin ulkoilemaan sitten reilut neljä tuntia. Vaikkei ulkoilu nyt liikunnallisesti ollut mitenkään rankkaa, niin täytyy sanoa, ettää huippufiilarit siitä silti tuli. Pakkasta oli -9 eli oikein mukavasti eiliseen -22 asteeseen verrattuna. Päivän syömiset AP rahka L kinkkukiusaus ja salaatti VP 2 ruisleipää + levite P mustaamakkaraa, raejuustoa, tomaattia ja kurkkua IP pähkinöitä

Peukut perjantaille

Kuva
Perjantai on hyvä päivä, se on lupaus parista vapaasta päivästä. Tosin mulla on huomenna muutaman tunnin työkeikka, mutta se menee hetkessä. Muu huominen päivä menee ulkoilun merkeissä. Täytyy toivoa, että huomenna paistaisi aurinko yhtä leveästi kuin tänään. Tänään en sitten ehtinytkään jumpalle, joten ei auttanut muu kuin crossata (mikä on ihan mukavaa. Tein 50 minuutin "lenkin" ja matkaksi tuli 14 km. Sykemittari mittasi kalorikulutukseksi 405, ihan hyvä. Päivän ruokailut ei oo olleet ihan ykköstykki kamaa... Päivän syömiset AP rahka L nakkikeitto ja ruisleipä VP kinkkupaprika "piirakkaa" P kebablihaa ja salaattia IP banaani

Turinaa torstailta

Kuva
Eilinen flow sen kun jatkuu... Töissä oli päivällä oli huippuvire, monta juttua loksahti hienosti eteenpäin. Hyvä näin, kun keskittymiskyky on ollut koetuksella alkuvuodesta. Harmittaa, kun jäi eilen katsomatta Jutta ja Superdieetit aloitusjakso katsomatta. Unohdin ihan kokonaan sen aloituksen. No, onneksi se on katsottavissa jälkeen päin ja eiköhän se tule uusintanakin ;D. On se nykyään helppoa. Tänään oli jumppailta. Hyvä jumppa! Vuorossa oli uusi ohjelma, joten saas nähdä onko huomenna paikat juntturassa. Illan jumppa poltti mukavasti rasvaa :) 60 minuutin aikana, vaikka todettakoon, että eilinen crossailu vei kaloreita enempi. Hiukan jäi olo, että olis voinut vielä, vaikka tehdä puolen tunnin crosstrainailun, mutta päädyin menemään jumpan jälkeen saunaan. "Nälkä kasvaa syödessä ja liikuntainto liikkumalla", näin se on nähtävä. Päivän ruokailut AP rahka L sipulikeitto, salatti VP banaani P Broilerin koipi, riisiä, kermaviilikastike, salaattia IP 2 kpl ruisleipä

Keskiviikkoa

Kuva
Puf ja viikko puolessa. En meinaa pysyä perässä tässä ajanjuoksussa. Koska pidän muutoksesta ja siitä, että asiat menevät eteenpäin pidän tätä ihan positiivisena. Tärkeää on muistaa nauttia näistä ohi kiitävistä hetkistä. Virren sanoin " Päivä vain ja hetki kerrallansa" . Maanantaina olo oli aika ankea, sen jälkeen vain hiukan hömelö, joten taisin selvitä pelkällä "varoituksella" flunssasta. Eilen olin jumppakassin kanssa eteisessä lähdössä jumppaan, kun ovikello soi. Jee, yllätysvieras oven takana. Oli kiva nähdä vanha tuttu ja jutustella, mutta jumppaan meno jäi auttamattomasti väliin. Kaikki herkut oli hävitetty, joten saadakseni jotain tarjottavaa pyöräytyin pannukakun uunin. Pakkohan sitä oli maistaa (seli, seli). Yhdeksän aikoihin en sitten vieraan lähdettyä, en enää malttanut crossatakaan kotona. No, paineet loppuviikon liikunnoille senkun kasvaa... Ihana aurinko alkaa pikku hiljaa lämmittämään ja päiväkin pitenee aimo harppauksin. JEE!!!!! Enää ei pa

Uusi viikko

Kuva
Kylläpä humpsahti päivä nopeasti iltaan. Tänään oli jotenkin flunssainen olo, joten päädyin töiden jälkeen ihan sohvan pohjalle, jonne jopa torkahdin. Täytyy ennen nukkumaan menoa ottaa tripla-annos C-vitamiineja, josko flunssa ei iskisikään. Viime viikolle kertyi suunnitelman mukaisesti 4 liikuntasuoritusta. Vähintään sama setti pitäisi saada tälle viikolle. Eilen illalla sorruin tuliaiskarkkeihin ja hiukan otti kupoliin :/. Kuva kertonee karkkirötväilyn jälkeiset fiilikset... Paremmalla fiiliksellä viikkoon!

Kahvakuulailu ja kotiaskareita

Kuva
Lauantai lähti liikkeelle rauhalliseen tahtiin pitkään nukkuen. Vauhdikkaan viikon jälkeen se oli todella luxusta. Itse olen melkoinen yökyöpeli, jos vain ei tarvitsi aamulla herätä aikaisin töihin. Mulle aamujumpat tai yleensä liikunta on aamuun ei vaan sovi oikein minulle. Lukemissani blogeissa on aika monessa ollut haaste, jossa esitellään ostoksia kauppakuitin muodossa.    Mä taas ajattelin napata valokuvan ostoskärrystä. Kärryssä on mm. Uusi kylpytakki, jauhelihaa, kanaa, tomaattimurskaa, kananuggetteja, esikypsiä sämpylöitä, rahkaa ja paljon muuta. Iltapäivällä puuhailin kotiaskareita, jotka niin helposti jää viikolla vähiin. Kahvakuulailu oli myös etukäteen suunniteltuna iltapäivän ohjelmaan. Se oli tosi fantsu tunnin rääkki. Oon aikaisemminkin käynyt kahvakuulailemassa, mutten vähään aikaan. Tunnin setissä sai sykkeet kivasti nousemaan. Keskisyke oli 124 ja maximi oli 160. Päivän ruokailut on olleet yees. Aamun tuorepuuron kanssa tapahtui pieni työtapaturma. Olin

Työviikko takana ja viikonloppu edessä

Kuva
Työviikko meni vauhdilla, niin kuin nykyään aina. Tällä viikolla on toteutunut kolme liikuntaa. Ne ovat olleet 1 jumppa ja 2 crosstraining treeniä kotona.  Kuvissa tämän illan sykemittari saldot, joihin olen oikeinkin tyytyväinen. Nyt on hyvä maata sohvan pohjalla ja katsoa Kultaista Venlaa. Huomenna on vuorossa ainakin kahvakuulailua ja jos oikein saa vauhdin päälle, niin voisi vielä käydä ulkoilemassa. Ruokailut AP: ruisleipää, tomaattia, salaattia ja juustoa L: jauhelihapullia, riisia ja salaattia VP: pähkinöitä P: tuorepuuro IP: realia, juustoa, salaattia ja paprikaa

Tiistai terkut

Kuva
Pakkaset ovat saapuneet jo tänne eteläänkin. Aamulla mittari näytti -17.4 pakkasta. Maassa on lunta vain nimeksi, mutta kyllä se vähäkin valostuttaa. Tänään kaivoin crosstrainerin makkarin nurkasta esiin. Itseasiassa ulkonakin olisi ollut ihan mallikas keli, kun ei tuullut, mutta eilisen jäätävän sään pelottamana päädyin sisäliikuntaan. Tein 40 minuutin harjoituksen rasvanpolttosykkeellä. Kaloreita kului vähän alle 300. Huomenna täytyy satsata venyttelyyn, ettei mee reidet ihan jumiin.. Tänään ruokalistalla ollut: Aamurahkaa Lounaana hernekeittoa ja salaattia Välipalapatukka Päivällinen (josta kuva) Iltapalana 2 kpl Realia ja kinkkumaksamakkaraa

Uusi alku

Kuva
Pikku hiljaa alkaa elämä normalisoitua ja on aika lähteä etsimään sitä hyvää draivia, johon jo pääsin ennen joulua. Samat tavoitteet jatkuvat kuin viime vuonnakin. Liikunnan osalta se tarkoittaa vähintään kolmea liikunta suoritusta viikossa, mielellään neljää. Jumppaohjelmassa on ainakin pumppia, fittiä, spinningiä, bodybalancea, muokkausta, kahvakuulaa ym. Muita liikunta muotoja on kotijumppa, sauvakävely, crosstraining, juoksulenkit ja hiihto Ruokailut alkaa pikku hiljaa rullaamaan. Alkuun meinasi olla sitä ongelmaa, ettei ruoka maistunut oikein päivisin ja sitten illalla meinasi mopo karata lapasesta. Mielentilalla on hurja merkitys siihen miten onnistuu, kun mieli on maassa tulee helposti repsahdettua. Itse kyllä ajattelin, että vaikka en kahteen viikkoon saanut liikuttua ja syömisetkin oli mitä sattui, niin ei mun maailma siihen kaadu, tärkeää oli saada unirytmi ja sitä kautta muutkin rutiinit rullaamaan pikku hiljaa. Jos olisin vielä "panikoinut" syömisiä olisi se o

Uusi vuosi raskain mielin liikkeelle

Kuva
Uusi vuosi on alkanut huonojen uutisten merkeissä. Uutisten seurauksena olen nukkunut huonosti ja syöminenkään ei ole ollut säännöllistä, saati terveellistä. Päivä kerrallaan olen yritellyt käsitellä asiaa ja toimittaa asioita eteenpäin. Vuoden aloitus oli tosiaan todella toisenlainen mitä ikinä kuvittelin ja suunnitelmia oli monenlaisia. Moni suunnittelemani asia tuntuu nyt merkityksettömältä. Olennaista on itsestä ja läheisistä huolehtiminen ja välittäminen. Kuntoilu ja terveellinen ruokavalio jatkukoon!