Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Torstai on toivoa, perjantai iloa ja lauantai laulua

Torstai päivä alkoi lupaavasti, sillä vaaka "hymyili". Tämä antoi taas uskoa, että suosta noustaan ja painoa pudotetaan. Viime syksynä tavoitteena oli pudottaa painoa 10 kg, nyt tavoite on 12kg. Varmaan arvaatte, että syy lisääntyneeseen kilomäärään ei ole tavoitteen kiristäminen, vaan joku ihan muu :D. Sen muun voisi olla lausumatta "ääneen", mutta osa asian kohtaamista on sen tosiasian tunnustaminen, että paino on noussut syksyn lähtötilanteesta, sen 2kg. Loppu syksystä sain tiputeltua ainakin sen 5kg, mutta se tuli takaisin korkojen kera. Sain aloitettua jumppakauden eli sekin pää on avattu. Viikonloppuna ajattelin vielä mennä jumppaan. Uimassakin olisi kiva käydä, mutta aika näyttää mitä viikonloppu tuo tullessa. Tavaroiden keräämistä kierrätykseen ja muutakin siivousta pitäisi myös harjoittaa. Kävin kaupassa harrastamassa sijoitustoimintaa. Ostin kaksi muumimukia 😄. Enää ei isäntäkään mukise muumimukeista ja niiden ostamisesta, kun näytin mukien hintakehit

On päästy liikkeelle

No niin liikkeelle on päästy, ei tosin vielä jumpalle. Jumppakausi on vielä avaamatta, mutta liikuttu on. Tavoitteena on edelleen liikkua vähintään kolme kertaa viikossa. Tsekkasin jumppakalenterin ja joka illalle löytyy muutama jumppa vaihtoehto. Kävely on edelleen tarkoitus pitää kuvioissa. Uiminenkin on oikein hyvä vaihtoehto, niin ja pitäähän sitä vähintään kerran kaksi talvessa hiihtää. Kuntosalillekkin pitäisi päästä, joten liikunnoista ei pitäisi puutetta pitää vaan saada draivi päälle. Oon muutamana päivänä tsekkailut Loopilla muun muassa askelia. Mulla on ollut tällä viikolla ihan perustoimistopäiviä töissä ja on karua huomata askeleiden vähyys työpäivän aikana. Molempina päivinä askeleet on pyöriny siellä 2600 askeleen tiennoilla. Tämä kertoo sen kuinka suuri merkitys erillisellä liikunnalla on arjessani. Tavoitteena on tavalla tai toisella saada vähintään 10 000 askelta päivässä. Tänään töiden jälkeen edessä oli lumityöt, jotka menivät upeasti kuntoilusta vaikkei tuo lumi ko

Viikko alkuun (kirjoitettu 26.1.)

Syystä tai toisesta  pari viimeistä kirjoitusta ei ole julkaistunut, mutta julkaistaan ne sitten nyt (i hope so) Viime viikko oli karkiton. Tämä viikko tulee olemaan karkittoman lisäksi herkuton ;). Pienin askelin edetään kuten taannoin kirjoitin, vaikka kärsivällisyys ei ole piirteistäni vahvin. Viime viikon ruokailut oli jo paremmat, mutta rytmissä ja sisällössä riittää hurjasti parannettavaa tälle viikolle. Viikonloppuna kävin kävelemässä, nautin kulttuuririennoista ja lepäsin. Ei pöllömpää, mutta niin kuin aina, meni viikonloppu nopsaan. No, niin ne tuntuvat menevän viikotkin ;). Tänään oli ajatus aloittaa heti kärkeen aktiivinen liikuntaviikko, mutta työpäivä venähti ja kotiin ehdin vasta kuuden kieppeillä, enkä enää jaksanut lähteä jumpalle tai lenkille kotiaskareiden jälkeen. Liekö laiskuutta vai järkevää itsensä kuuntelua? Tänään tein tosiaan pitkästä aikaa kaalilaatikkoa. Hyvää ja halpaa ruokaa, kun aattelee, että kilo kaalia oli  0,49€. Lisäsin kaalin joukkoon hieman riisi-ru

Perrjantaiiiiii (kirjoitettu 23.1.)

Jippiai viikonloppu edessä, eikä enää olokaan ole puoli kuollut. Tänään oli eka päivä kun olisi kuvitellut voivansa lähteä liikkumaan. Juu en sitten käynyt urheilemassa. Viikonloppuna on aikaa levätä, liikkua ja ravita ruumista. Tänään kävin testaamassa uutta Nepalilaisravintolaa. Ruoka oli ok, mutta täytyy sanoa, että vanha sanonta "vanhassa vara parempi" sanonta sopi tähän käyntiin oikein hyvin. Tämän päivän syömiset Mysli, 1/2 banaania ja maitoa Salaattia, pieni perina ja jauhelihapihvi Jälkiuunipala, juusto, paprika ja kalkkunaleikkele Nepalilaistakanaa, riisiä ja naan-leipää Keksi

Tiistai ja keskiviikko

Tiistai oli todella kiiruspäivä töissä. En ees ehtinyt ruokkista tai mitään taukoja pitää, että ehdin sovittuihin tapaaamisiin. En ollut aamulla ihan varautunut tällaiseen kiireeseen ja jouduin lennosta ostamaan kaupasta "autoevästä" eli kolmioleivän, banaania ja vichyä. Niitä sitten söin autolla suhatessa. Eväät ei ollu ihan parhaasta päästä, mutta ajattelin niiden olevan kuitenkin parempi kuin pari euron juustoo mäkkäristä ;). Keskiviikko oli toimistopäivä. Hiukan oli käynnistymisvaikeuksia, mutta käyntiin päästyä ei meinannu töistä loppua tulla.  Yskä vaivaa vielä melkoisesti, joten liikunta edelleen pois kuvioista :/. Meinaa olla edelleen niin, että töissäolo vie voimat ja kotona sitä lössähtää sohvalle kun paukut on jo käytetty päivällä. Olisi ihana päästä tästä köhästä eroon, päästä liikkumaan ja jaksaa tehdä jotain! Molempien päivien syömiset on kirjattuna tuonne alas. .  Tiistain syömiset (kiirepäivä) Aamurahka Kolmiolohileipä Banaani Nuudelia Monivilja patonki Keskiv

Pienin askelin

Ensimmäinen karkiton päivä alkaa olla pulkassa. Huh huh mitä tekosyitä sitä itselleen keksii, että miksi voisi vielä tänään herkutella. Toisaalta kiusauksia on ollut kohtuullisen helppo ollut vastustaa, kun päätös karkittomasta ajasta on tehty.  Tämä viikko menee pienin askelin ruokavalion viilaamisessa ja toivon, että tämä julmettu yskä hellittää viikon aikana, että pääsisi jumpalle. Ensi viikolla käyn tutustumassa salilla, jossa treenailu piti aloittaa jo viime vuoden puolella.  Kirjataan nyt hetken aikaa syömisiä ylös, niin ne tulevat itsellekkin näkyviksi.  Mehukeitto Tuorepuuro Ruispuikula maksamakkaralla Lammasta ja uunijuureksia Sokeritonta glögiä

Lomalta paluu

Heipparallaa! Kiva palata jälleen blogin ääreen, kun lomat on lomailtu.  Loman alkaessa tosiaan pukkasi flunssaa. Flunssaa köhisin lomalta palatessa. Onneksi lomareissun aikana flunssa oli taka-alalla. Jouluaattona suuntasimme perheen kanssa Thaimaaseen, jossa saimme nauttia lämmöstä, auringosta ja hyvästä Thaimaalaisesta ruuasta. Viime viikolla alkoi paluu arkeen "köhisten" pienessä kuumeessa. Kiireinen viikko ei antanut armoa töiden osalta. Viikolle oli sovittua useita asiakastapaamisia, joita en voinut siirtää, oli vaan pakko jaksaa. Käytännössä viikko meni niin, että sinnittelin töissä ja kotiin päästessä vain nukuin. Taisin nukkua kaikkina työpäivinä n. 12h yöunia, kun normaalisti nukun n. 7h. Pieni kuume vei yksinkertaisesti mehut. Köhä tuntuu edelleen jatkuvan, joskin olo on jo hiukan kohentunut, ainakin kuumeen osalta, mutta ainakin vielä pari päivää pitää pidättäytyä raskaammasta liikunnasta vaikka palo jumpille ja lenkille on jo kova. Reissussa tuli käveltyä ja uitu

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015! Palailen blogeilemaan tammikuun puolessa välissä.