Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2020.

Eka viikko takana

Kuva
Viikko sitten aloittelen vähän tarkemman ruokakontrollin. Ihan kivasti on mennyt. Huomenna hyppään vaa’alle katsomaan näkyykö ”tuloksia”. Mittanauhan kaivan esiin vasta viikon päästä eli kahden viikon saldon ajattelin vasta mitata. Makeaa ei ole tehnyt lainkaan mieli, mikä on hyvä asia. Muutama lenkki on tullut tehtyä, mutta salille en viikolla ehtinyt. Liikunnassa on siis vielä petrattavaa. Viikonloppuna tuli autoiltua jonkin verran ja erityisesti lauantaina nautin aurinkoisesta säästä. Kuva-arvoitus missä olin? Kyseessä siis kaksi eri paikkakuntaa, jossa viikon aikana olin.. Tässä muutamia kuvia viikon ruuista.  

Huomenna

Kuva
Huomenna olisi tarkoitus aloittaa ryhtiliike. Syödä terveellisemmin ja liikkua. Kuntosalilla ja jumpissa olen muutaman kerran käynytkin. Viime viikolla äkeä selkä ja edellisellä viikolla jumissa olevat niskat ovat häirinneet. Valmistelin parin päivän ruuat jauhelihapihviä, kasvissoppaa ja kasviksia. Kaivoin myös mittanauhan esiin. Tästä se siis lähtee...

Uuden vuoden aloitus

Kuva
Tammikuu on jo puolessa välissä. Olen joutunut toteamaan, että olen työlle allerginen. Ensimmäisellä viikolla niskat jymähtivät ja kärsin tylsästä päänsärystä. Toisella työviikolla (tällä viikolla) jömähti selkä ihan vain eteen kumartuessa. Sitkeästi olen kyllä tössä sinnitellyt, mutta kyllähän se on vähän häirinnyt. Liikunta innostusta olen myös kaivellut. Salilla olen käynyt pariin otteeseen, pilatesta ja ilmajoogaa olen myös kokeillut. Molemmista tykkäsin eli menevät jatkoon. Kahvakuulaa täytyy myös kokeilla pitkän tauon jälkeen. Pumpin taidan jättää nyt väliin, vaikka se on joskus suosikkini ollutkin. Kutominen on ollut suunnittelun ja lankojen hypistelyn asteella, mutta eiköhän kohta ala puikot sauhuta. Suunnitelmissa yksi innovaatio ja muuta kivaa. Vuoden ensimmäinen leffateatteri käyntikin on tullyt tehtyä. Kävimme katsomassa Jojo Rabbitin, joka näytti myös saaneen muutamia Oscar ehdokkuuksiakin. Jos olet leffaan menoa suunnitellut, niin lämmin suositus tuolle Jojo Rabbiti

Luetut kirjat 2019

Vielä vähän viime vuotta... Vuoden 2019 kirjasaldo jäi pienemmäksi kuin vuonna 2018. Edelleen lukulista oli dekkari painotteinen, kuten edellinenkin oli. Jos oikein laskin kirjasaldo oli 56. Kirjavinkkejä otetetaan mielellään vastaan vuodelle 2020. Kirjat suunnilleen luku/kuuntelu järjestyksessä: Koskimaa Joonas, Sankaripoliisin kuolema Kankimäki Mia, Naiset joita ajattelen öisin  Snellman Anja, Kaikkien toiveiden kylä Pakkanen Outi, Linna Piekkari Eija,   Kuolema kutsuu katsomoon Piekkari Eija, Tappava talo Piekkari Eija, Kylmä kättely Sariola Mauri,   Viides vieras Sariola Mauri,    Susikoski ja Lentävä hollantilainen Sariola Mauri,    Surma surutalossa Sariola Mauri,    Seuran silmä Sariola Mauri,    Revontulet eivät kerro Sariola Mauri,    Nuoruuden komentosilta Sariola Mauri,    Ne viulut vasta maksoi Sariola Mauri,    Marita Eisenin tapaus  Polvi Anni,  Otan sinut äkäpussi Heyer Georgette, Venetia Cartland Barbara, Lumottu valssi Mäkel

Vuosi 2019 ja vuosikymmen lyhyesti

Kuva
Vähän yhteenvetoa viime vuodesta. Blogikirjoituksia tuli vähemmän kuin edellisenä vuosina, kaikkiaan 44 päivitystä. Vuosi oli kiireinen ja välillä paukut olivat vähissä, mutta kaikkiaan vuosi oli mielenkiintoinen. Kohokohdat olivat teinin ylioppilasjuhlat ja Japanin matka. Kuvissa mukavia hetkiä vuodelta 2019.   Ajattelin aluksi omaa päivitystä menneestä vuosikymmenestä, mutta päädyin lyhyeen listauksen asioista, jotka tulee päällimmäisenä mieleen. Asiat ovat vähän sekalaisessa järjestyksessä... Laihdutin monta kymmentä kiloa (nyttemmin ne on melkein tulleet takaisin), täytin 40v, suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon, suoritin ”pätevyysopinnot”, kävin kolmessa uudessa maanosassa eli Afrikassa, Aasiassa ja Väli-Amerikassa, menetin veljeni, lapsi tuli täysi-ikäiseksi, tein useamman musikaalimatkan Lontoon Westendiin, ensimmäisestä koulutuksesta valmistumisesta tuli 20v, naimisissa 20v, omakotitaloasujana tuli täyteen 10v. Olennainen meinasi unohtua 😉... Blogin kirjoittamisen

Uusi vuosi, uudet kujeet

Kuva
Hyvää alkanutta vuotta! Haikein mielin istun täällä sohvan pohjalla todeten, että pitkäkin loma loppuu aikanaan ja mielessä olisi paljon asioita, joita olisi voinut vielä tehdä. Toisaalta töihinkin on ihan kiva mennä ja aloittaa uudet työtehtävät. Ajatuksena olisi tehdä lyhyet päivitykset erikseen viime vuodesta, miksei vuosi kymmenestäkin ja viime vuotiseen tapaan listata lukemani/kuuntelemani kirjat. Kävimme perjantaina kiertämässä tämän vuotisen Lux Helsinginkin. Paikoin oli ruuhkaa, radion mukaan ensimmäisenä päivänä oli 80 000 kävijää, joten ruuhka ei ollut ihme.