Ajattelin kirjoitella kevään kuulumisia. Blogin päivittäminen on jäänyt kaikessa hässäkässä. Mökkiprojekti on vienyt lähes kaiken vapaa-ajan ja mitä aikaa on jäänyt on mennyt lepäillessä. Kevät on siis mennyt työn, perheen, lepäilyn ja mökkiprojektin kimpussa, muuhun ei ole ollut paukkuja. Energiat on olleet melko vähissä ja kunto huippu on todella kaukana. Saamattomuudesta kertonee se, että tämä teksti on ollut periaatteessa kirjoitettuna reilun viikon. Parin päivän päästä viikonloppuna pääsemme viettämään ensimmäistä yötä mökillä. Huima tunne! Myönnettäköön, että se myös helpottaa puuhailua, kun ei tarvitse huruuttaa edes takaisin mökin ja kodin väliä, vaan matkaan käytettävän ajan saa käyttää sutimiseen. Kun säät sallivat alkaa puusuojan levitys, jonka jälkeen pitää valtata vielä kahdesti eli tekeminen ei lopu ihan heti. Värikin on vielä hakusessa. Kesän aikana on tavoitteena aloittaa pikku hiljaa kadonneen energian metsästys ja ei haittaisi vaikka kertyneitä kilojakin saisi kari