Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Vauhdikasta elämää

Kuva
Kuten veikkasin syksy on hetkistä aikaa ja työpäivät venyy. Olen viikolla aika paljon itsekseni kotona kun Ukkokulta on töissä, joten sitä on niin helppoa jämähtää työpöydän ääreen. Keskiviikkona havahduin klo 19.50, että pitää lähteä saunaan. Olin aloittanut työpäivän aamusta jo kasilta. Päivän tosin katkaisi puolen tunnin ruokkis, jolla singahdin markkinoille ostamaan perunaa, porkkanaa ja kukkia. Muutama vaate tuli ostettua…   Meidän Kyösti kasvaa. Eka kuva otettu 21.8 ja toka kuva reilu on viikon vanha. Kyösti on kasvanut kohisten ja päätä lukuunottamatta alkaa olemaan ison pulun ”karvoissa”. Siitä vaan ei meinaa saada kuvaa 😄 Olin jotenkin kuvitellut, että saan ihastella kun se tepsuttaa ympäriinsä, mutta se kyyhöttää pesässä aikalailla. Kun vanhemmat tulee ruokkimaan, se tulee pesästä, mutta menee jemmaa heti kun kun huomaa liikettä. Kyösti on tarkka silmäinen, vaikka kuikin olkkarin perältä, niin se huomaa mut. Veikkaan, että arkuus juontaa juurensa siitä, että on ainoa poikane