Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Kuulumisia

Kuva
Tällä viikolla oon monasti aikonut kirjoittaa, mutta jotenkin en oo vain saanut aikaiseksi. Aikaa olisi ollut vaikka monennäköistä askaretta/ retkeä tässä on ollut männä viikolla ollutkin. Ulkona on tullut syötyä luvattoman paljon... Ja herkuteltukin on Stockmanin ala aulassa oleva herra vaaka yllätti. En edes kuvitellut kokeilevani sitä. Luimuilen tässä vielä jonkin aikaa ilman vaaka, sillä tieto lisää tuskaa. Tällä viikolle asetettu tavoite, kaksi herkutonta päivää on toteutunut. Lempeästi oikeaan suuntaan...

Pyörähtelyä pihalla

Kuva
Aurinko paistaa ja kesä etenee sen huomaa pihaa kiertäessä Mansikkasatoa odotettavissa ehkä jo loppuviikosta. Pihalta jo häätökäskyn saanut karviainen näyttää tekevän melkoisen sadon. Tuon puskan piti tosiaan lähteä jo keväällä velipojan mökille, mutta kun se ajoissa siirtynyt tehköön satonsa ihan rauhassa ehtiihän sen syksylläkin siirtää. Mustaherukkaa näyttää tulevan ensimmäistä kertaa ihan kunnon satoa taimien siirtämisen jälkeen. Muutaman vuoden se otti. Mukavan kokoisiksi nuo tomaatit on kasvaneet. Ruohosipulikin kukkii kauniisti 🤣 Tänään herkuttelin (aikomuksista huolimatta) jäätelöllä. Josko tavoittelisin minäkin ensi viikolle kahta herkutontapäivää Possumunkin esimerkin innoittamana.  Mukavaa viikkoa!

Still a live

Kuva
Täällä sitä ollaan taas. Silmäoperaatiosta on toivuttu pääosin, toki tuo näkö muokkautuu vielä kuukausien ajan. Kovasti odottelen jo "tarkistusta", että pääsisi uusimaan silmälasit. Operaation tarkoituksena on pystyä korjaamaan näöntarkkuutta silmälaseilla, ilman operaatiota se ei oikein enää onnistunut. Mitä olen puuhaillut... toipunut, nauttinut kesästä ja herkutellut 🙀. Herkkuttelu ei ole mennyt totaali överiksi, mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että liiallistahan se on ollut. Aurinkoista lauantaita!