Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Viimeisetkin joulu jutut pois

Kuva
Nyt on joulun merkit hävittetty tästä huushollista. Vaihdoin verhot ja otin valotähdet ikkunoista. Näiden viimeisten joulun merkkien kanssa en hätäillyt, kun ne eivät oo niin jouluisia. Tosin onhan mulla vielä kaksi joulutähteä ja kukkimaton amaryllis. Syönyt olen tänään paremmin kuin hyvin eli vähän liikaa. Aamulla tuorepuuro, päivällä lasagnea ja porkkanoita, päivälliseksi hampurilainen ja vähän bataattiranskalaisia sekä iltapalaksi porkkanoita. Aamupuuro Päivän pillerit Päivällishampurilainen Ensi viikko näyttää jumppien suhteen haasteelliselta on kokouksia kaksin kappalein, vanheinpainiltaa ja sovittuja tapaamisia. No kahdet jumpat saan helposti kalenteriin. Tsemppiä alkavaan viikkoon!

Herkuttelua

Kuva
Eilen oli herkkupäiväni, ihan kun en olisi herkutellut niillä laskiaispullilla. Ostin monta viikkoa himoitsemani Runebergin tortut. Söin niistä toisen eilen, toinen huutelee vielä jääkaapissa. Yritän syöttää siitä huutelevasta tortusta vähintään puolet ukkokullalle (toive ajattelua). Tortun lisäksi herkuttelin eilen vielä 1/2 jättijuustohampurilaisella ja ruissipseillä, joissa tuorejuustoa. Olen hyvillä mielin, että vaikka herkkuja tuli syötyä runsaasti, ei se mennyt ylettömäksi mähryämiseksi. Tänään aloitin aamun menemällä tutustumaan bodycompactiin. Se on huippulaji vaikka laiskiaisen motoriikka ei ihan mukana pysykään. Tehokas tunti ja tämän päiväisessä ohjelmassa ainakin liikkeet sopi mun polville. Jatkoon! Loop toimi hyvin tänään, pystyasento on ilmeisesti parempi. Huomatkaa taas mä yritän venyttää patterinvaihtoa.... Tosin edelleen epäilen, että syy on muualla kuin patterissa. Huisat saavutusprosentit vaikka askeleita ei oo kun himppa yli 10000 Syömiset tänään tuo

Spinningiä ja vatsajumppaa

Kuva
Tällä viikolla jo toinen kerta spinningissä ja tulipa kokeiltua keskivartalojumppaakin. Kyllä se jumppapirkko sieltä jostain on löytymässä ihan selkeesti. Spinning on tällä hetkellä mun suosikki. Nuo kyykyt yms. tuntuu olevan polville vähän huono juttu, joten pumppi yms. jumpat on tällä hetkellä tauolla. Kokeillaan niitä sitten hiukan myöhemmin uudestaan. BodyoCompact olisi kiva kokeilla sitä en ole vielä kokeillut, mutta tällaiselle rapakuntoiselle se voi olla liian heviä. Loop petti mut taas tai paremminkin se sykevyö. Ette usko kuinka paljon syö naista kun huomaa treenin jälkeen, ettei sykevyö ole toiminut. Ihan kuin ei olisi liikkunut lainkaan, looppi kun vielä herjaa, että liikuttava olisi. No, itseäni saan syyttää mitäs en oo hoitanut sitä patteri asiaa kuntoon jo syksyllä. Siitä on aikalailla vuosi, kun ostin tuon sykevyön, tsekkasin juuri. Tuntuu kyllä oudolta, että patteri olisi kestänyt vaan 8 kk, mutta kai se voi olla mahdollista. Täytyy setviä tuo patteria asia ja jos tuo

Pilleristi

Kuva
Vaikka otsikon perusteella hätäinen saattaisi ajatella, että laiskiainen on ruvennut nappeja nappaamaan ;D. No niin onkin, mutta nuo laiskiaisen napit on vitamiineja ja lisäravinteita. Havahduin tänään, että onhan noita runsaasti ja mitä noista ihan oikeasti sitten tarvitsen. Nappilistalla on erityisesti talviaikaan C-vitamiini, seleeni, Tyrniöljy-mustikka-B2-valmiste , D-vitamiinia, magnesiumia ja verenluovutusten jälkeen otan vielä rautaa. Tänään meni ilta musiikkiesitysten parissa ihastellen taidokkaita soittavia ja laulavia nuoria. Syömiset aamurahka lihakeitto banaani chicken wings 1/3 laskiaispullaa (ukkokulta sai 2/3) hapankorppu wasabituorejuustolla omena Wasabin ystävänä löysin tällaisen ihmeellisyyden kaupasta. Ihan hyvä "potku" tuossakin. Wasabin ystävälle tosin voisi olla enemmänkin potkua :). Tällaiset turinat tänään :D. Hyvvee yötä!

Hakemusta sisään

Kuva
Reilu vuosi sitten sain edellisen opiskelu rupeaman päätökseen ja uhosin, etten lähtisi pitkään aikaa mihinkään tutkintoon johtavaan koulutukseen, mutta uppalallaa ennen joulua yllätin itseni tutkimassa opiskelukuvioita. Tänään sitten olen laitellut hakemusta sisään. Jos pääsen opiskelemaan tietää se melkein puolentoista vuoden rutistusta töiden ohessa.  Tänään olen yrittänyt kaivaa jumppapirkkoa itsestäni. Kävin spinningissä ja tykkäsin kovasti. Loppu viikolla näyttäisi pari muutakin jumppaa, jotka näyttäisi sopivan hyvin aikatauluihin.  Syömiset Aamupala Smoothie Lounas savuporokeitto ja sämpylä Välipala tuorepuuro ja banaani Päivällinen nuudelia ja 2 siivua kalkkunaleikkelettä Iltapala glögiä ja kourallinen "rutinoita" Euron smoothie Lildlistä, olipa hyvää. Lounas Joka ilta päätän mennä ajoissa nukkumaan, mutta jonnekkin se aika vain häviää illalla. Tavoitteena on tänään päästä ajoissa nukkumaan. Mukavaa iltoo!

Peiliin katsomisen paikka

Kuva
Huonosti nukutun yön jälkeen punnitsin aamulla itseni, vaikka mieli olisi tehnyt "unohtaa" koko asia. Puntarille mennessä tiesin, että plussalle mennään ja rajusti, olinhan syönyt vähemmän hyvin useamman päivän, eikä tuo huonosti nukuttu yö varmasti yhtään vähentänyt plussaa. Nyt laitan silmät kiinni ja totean plussan olevan viime viikosta +1,3 kg. Vuoden alusta pudotusta on nyt sitten ruhtinaalliset -100g. Nyt on siis pysähtymisen paikka, miten tästä jatkan. No, tietysti jatkan sillä hyväksi edellisviikkoina havaitsemallani linjalla, ei totaalikielloille, mutta harkiten apetta. Tarkkana kuin porkkana saa olla näillä ruokatottumuksilla. Tänään on syöty Aamurahka, banaani,  Lounas bataattikeittoa, kurpitsansiemeniä, sämpylä Päivällinen savulohta, perunaa ja salaattia Iltapala ruisleipää Lounas kuvana, vesilasi puuttuu, kuvassa kahvilasi ;D. Tällaista tänään, ei niin huippu fiilikset kuin kahtena edellisenä maanantaina, mutta tästä noustaan.    

Perjantai, lauantai ja sunnuntai

Kuva
Pakkasta perjantaina, lauantaina leppoisaa ja sunnuntaina melkein suojaa eli päivitetään nyt monen päivän kuulumiset kerralla 😄. Torstai iltana kävin myöhään (joo ajoissa piti mennä nukkumaan) ulkona katsomassa näkyykö revontulia, ei näkynyt. Näky oli silti silmiä hivelevä, melkein täysikuu, kuulas pakkassää, huurteiset puut ja pakkanen paukkui nurkissa. Sitä oli melkein unohtanut kuinka tuo kuu valaisee. Harmi ettei sellaista hetkeä saa taltioitua kännykkäkameralla. Pitäisi oikeasti alkaa haltuunottaa tuota perheen järkkäriä. Hrrr... Perjantaina aamulla oli todella rapsakka sää. Mittarissa oli -30 astetta. Päätin lähteä töihin toppahousuilla vaikka autolla meninkin. Tein vähän lyhyemmän työpäivän, kun sain suunnitellun "työurakan" valmiiksi.  Perjantaina olin iltaa istumassa muutaman ystäväni kanssa ystävälläni. Hän oli loihtinut upean blinitarjoilun ja arvata saattaa kuka niitä mutusteli useamman.  Lauantaina heitin aamusta lasta treeneihin ja sorruin kotimatkalla Lidlistä

Vapaailta

Kuva
Ihanaa, tänään oli ilta milloin mun ei tarvinnut lähteä mihinkään töiden jälkeen jos ( ja kun) en halunnut. Arjen luxusta, vielä kun sain olla muutaman tunnin ihan itsekseen. Loppuviikko on sitten ohjelmoitua, mukavia juttuja tosin, mutta välillä (ikää kun tulee niin entistä iseammin) sitä kaipaa, että saa vain olla... Ja minä tyttöhän vain olin. Koti-illasta huolimatta vähän haaveilin jumpalle menosta, mutta illan ohjelmassa ei ollut jumppaa, mikä olisi napannut tai sopinut aika tauluuni, joten päätin laistaa hyvällä omalla tunnolla. Kyllä laiska tekosyyt itselleen keksii :). Kun on jumppapirkko vaihe aina löytyy sopivia jumppia =D. Päivän syömiset 1/2 banaani rahkaa vuohenjuustokeitto & jälkiuunipala 1/2 banaani ja jälkiuunipala mandariini   pekonipastaa, porkkanaa, kauraleipää, I-leipää ja jälkkäriksi 1/3 korvapuustia riisipiirakka ja munavoi  Onko teille tuttuja nuo I-leivät eli kapea siivu ruisreikäleivästä. Ne oli lapsena herkkua, maistu mukamas paremmalta kuin A-leipä. ;). K

Pakkasta, pakkasta

Kuva
Rapsakat kelit sen kun jatkuvat. Aamulla mittarissa oli -26 eli raikasta oli. Pakkasen innoittamana laitoin illalla kolme jäälyhtyä tekeytymään. Aamulla ukkokullan lähtiessä liikenteeseen kukonlaulun aikaan hipsin sitten pihalta ämpäreitä hakemaan ennen töihin lähtöä. Kaksi lyhdyistä onnistui oikeinkin hienosti, mutta kolmas halkeili. Virittelin sen kuitenkin pihalle ja ihan toimivalta sekin tuntui. Päivän syömiset 1/2 banaani aamurahka Valmiskeitto (joku Thai sydeemi) ja jälkiuunipala Omena Savulohisalaatti, kananmuna Siivu Pullava pullaa Tuorepuuroa ja 1/2 banaani Lounas Savulohisalaatit Taas venähti päivitys myöhälle... Öitä!

Tiistai turinoita

Kuva
Päivä humsahti iltaan kotiaskareiden merkeissä. Vähän siivousta, vähän ruuanlaittoa, puunkantoa, kompostorin "sulatusta" ja tauolla olleen virkkaustyön uudelleen starttausta. Tuosta kaitaleesta pitäisi tulla poncho. Ohje on kadonnut matkanvarrella, mutta eipä tuossa mitään ihmeellistä pitäisi olla. Hetken mietin tuon tekeleen purkamistakin, mutta sitten tulin järkiini, onhan tuota jo melkein 1,5 metriä valmiina :).  Syömiset Rahkaa, ateriankorvikepuuro, jälkiuunipala kalkkunaleikkeellä, porkkanoita, kanasalaattia ja tuorepuuroa Taas venähti tämä päivitys ja nukkumaan meno. Hyvvee ötyä!  

Pakkaspäivän punnitus

Kuva
Mittarissa näytti aamulla olevan reippaasti pakkasta. Melkoisen raikassää aamulla tuntui olevankin. Tosin kun kipaisee autoon 20 metriä kotipihalla ja suunnilleen saman töissä, niin ei sitä ehdi paleltua =D. Tänään oli punnituspäivä. Vaaka näytti -600g edelliseen eli tyytyväinen voin olla.  Viikonloppuna tuli syötyä höllemmin, mutta silti järkevästi. En syönyt suklaata, lakua tai muita karkkeja mitä perhe söi, kun ei erityisesti tehnyt mieli. Olen vähän ajatellut vältteleväni karkkeja tämän tammikuun ajan ja sen jälkeen voin silloin tällöin, kun tähän "uuteen elämääni" ei kuulu totaalikieltäytyminen ;). Kuusen raksin haikein mielin. Koristeet olin valoja lukuunottamatta ottanut aikaisemmin pois. Eiliseen saakka kuusi ei juuri varissut, siksi en raatsinut sitä aikaisemmin heittää pois. Mulla on ollut nykyään tapana raksia oksat pois, niin kuusi on helpompi viedä ulos, eikä neulasiakaan ole ympäriinsä, ainakaan niin paljoa. Työkalut kuusen kynimiseen Jätesäkillinen havuja Tyh

Viikonloppu

Kuva
Perjantai-iltana olin ihan veto veks ja kun ysin kieppeillä istahdin soffalle kirjoittaakseni päivän kuulumiset tajusin, etten jaksa tehdä yhtään mitään ja hilauduin nukkumaan. Kylläpä uni maittoikin, työviikko oli ollut tosi hektinen. Perjantaina ilahdutin ihmisiä mikki kynsikästumpeilla, jotka aamulla kiireessä nappasin mukaan. Ne ei ehkä olleet kovinkaan katu-uskottavat yli nelikymppiselle, mutta minun mottoni on ollut "mukavuus, voittaa muodin". Nuo tyttäreltä lainnatut hanskat oli tosi näppärät pakkasessa, kun sain etusormen kaivettua esiin kännykän räveltämiseen. Pitäisi muistaa hankkia "kännykkäsormikkaat", jonnekkin kadonneiden tilalle. Perjantaina sain reppailtua n.45 minuutin lenkin mistä olen todella tyytyväinen. Lauantai olikin sitten ihan  löhöilyä, leffassakäyntlä ja herkuttelua. Tänään sunnuntaina on taas reipas ulkoilupäivä, ehkä jumpallekin ehdin, kun pakkanenkin on lauhtunut hiukan alle -20 asteeseen. Syömiset on viikonlopun aikana olleet suht ok-

Siis hä, huomenna perjantai

Kuva
Viikot tuntuvat menevän aina vain nopeammin. Eilinen sujui hyvin, mutta ihan rätti olin illalla, mutta se ei toisaalta ollut ihme ;) kun päivä oli pitkä ja positiivisella tavalla haastava. Tänään on sitten ollut rouva hajamieli liikenteessä, on jätetty puhelinta kahvihuoneeseen ja jätinpä päivän päätteeksi oman ja työpuhelimen töihin. Piti sitten illalla kurvata ne hakemaan, ettei aamulla tarvi ennen seiskaa käydä kieppasemassa töissä. Nyt saan nukkua muutaman minuutin pidempään aamulla, vaikka aikainen lähtö onkin. Tänään on jumppattu ja on pieni iltalenkkikin heitetty eli oikein tyytyväinen olen päivän liikuntaan. Syömiset tänään on olleet rahkaa, kanasalaattia, graavilohisalaattia ja vastaleivottua vaaleaa leipää (auts, miten hyvää se oli oivariinin kanssa) ja illalla maistoin yhden siivun lapsen pitsasta, ihan luvan kanssa. Hyvää oli, mutta se pieni slice riitti. Söin herkun hyvällä omalla tunnolla ja koen etten tehnyt pahaa. Tämä on sitä mitä pyrin opettelemaan, ei kuureja v

Huh, mikä päivä

Kuva
Tämä päivä on ollut melkoista haipakkaa ja huominen on vielä kiireisempi. Hiukan hirvittää tuo huominen ajokeli kun on siirtymiä kohtuullisen tiukalla aikataululla. Tosin laittelin työkaverille juuri viestiä, että varautuu aikataulun muutokseen, jos minulla aikataulu pettää. Tuolla pöpperöisessä säässä ei viitsi yhtään kikkailla vaan mieluummin turvassa, vaikkakin myöhässä. Aamulla lähden kotoa ennen seitsemää ja jos hyvin käy olen illalla kotona ysiltä, kun kokouskin sattui juuri huomiselle. No, onneksi nuo kiireet on "positiivista" vaikka vähän stressiä pukkaavatkin.  Tänään kotiuduin myös aika myöhään. Päivän liikunta hoitui lumitöillä, jotka sujuivat leppoisasti kun lumi oli kevyttä pakkaslunta. Illalla järjestin rahkaepisodin kaatamalla rahka kipon ympäri ämpäri, no vähemmän syötävää, vähemmän kaloreja...  Syömiset Aamu 1/2 tuorepuuro Lounas tuorepuuro Välipala Omena Päivällinen Kanasalaatti Iltapala rahkaa (annoksesta puolet kaatui lattialle ja vähän muualle) Lumiset ly

Lähtötilanteen jälkeinen punnaus

Kuva
Jihaa...Ensimmäisen viikon saldo on -800g eli tavoite -500g/vko täyttyi omasta mielestä vähän liiankin kivuttomasti. Uskon, että pitkässä juoksussa tämä hiukan salliva, mutta silti säntillinen ruokavalio on oikea tie pysyvämpiin tuloksiin. Nälkäkuurit on nyt nähty. Liikuntojen suunnittelu on tärkeää, koska on niin hirveän helppo jömähtää hektisen työpaivän jälkeen kotisohvalle, kun kotiaskareet on tehty. Tämä ja ensi viikko ovat varmasti yhdet kevään kiireisimmät työviikot ja lisäksi tällä viikolla huomiselle ja keskiviikolle "kokousmenoa" illoiksi. Toki lyhyen kotitreenin voi lähes aina tehdä, ei tosin keskiviikkona, joka tulee olemaan lähes 15h päivä ja päivän sisältö "kuormittava". Uuden vuoden "lupauksissa" kirjasin itselleni tavoitteen tehdä liikuntasuunnitelman aina seuraavalle viikolle sunnuntaina. Eilen unohdin koko asian ja tänään kirjasin ylös itselleni sopivat jumpat kalenteriin ja kävin kalenterin läpi muutenkin. Olemassa olevaa jumppasali

Ihana sunnuntai

Kuva
Aamulla tuli nukuttua kohtuu pitkään, kun illalla tuli killuttua ihan luvattoman myöhään ylhäällä. Ukkokulta tekäisi meille aamurahkat ja minä keittelin itselleni kaffeet. Kaffeesta ja rahkasta nautiskelun jälkeen lähdin itsekseni ulkoilemaan. Ulkona oli aivan huippukeli vaikka pakkasta taisi olla lähes -20, mutta kun ei tuullut yhtään ilma oli oikein leppoisa. Mikään ei lataa akkujani paremmin kun samoilu metsässä nautiskelle luonnon rauhasta ja hyvää fiilistä lisäsi upeasti paistava aurinko.  Meillä on käynyt viime päivinä paljon vieraita. Pitäsköhän ruveta keräämään jotain tietullia :). Pakkassäässä 1,5 tunnin samoilun jälkeen menin lämpimään päiväsaunaan. Saunan jälkeen hiukan hiustenkuivattelua. K ävimme perheen kanssa syömässä meille rakkaassa Nepalilaisessa ravintolassa, jossa on aivan huippuruuat kohtuu hintaan. Aasialainen makumaailma on itselleni kovastikin mieleen. Jälkkärilassi Huomenna on sitten punnitus ja tsekkaus miten on lähtenyt liikkeelle. Juuri mistään en ole joutun