Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Joulun aikaa

Kuva
Joulu meni ja vihels mennessään kohtuullisen leppoisasti. Vuosi vuodelta höntyily on vähentynyt ja ”pakkopullat” niin ruuissa kuin muissa krumeluureissa on jäänet pois.  Tuuvinki eli imelletty perunalaatikko on ”the juttu” meillä, se on oltava itse tehtyä. Metsäsienisalaatti, kalkkuna, joululimppu, saaristolaisleipä, mäti, kylmäsavu- ja graavilohi on tärkeitä joulunajan ruokia meille. Listasta jäi pois riisipuuro, joka kuuluu ehdottomasti aaton aamuun. Parhaimmillaan tein 10kg perunasatsin, kun tein imellettyä veljillenikin, mutta viime vuonna syöpähoitojen keskellä jouduin itsekin ostamaan imelletyn  (ei ollut hyvää). Tänä vuonna tein vain omalle poppoolle 5kg satsin. Siitä riitti pakkaseenkin. Paljon ruokaa, vähän ulkoilua, saunomista ja pelejä siinä oli meidän hyvä joulu. Toivottavasti sulla oli myös hyvä omannäköinen joulu!

24. luukku

Kuva
  Joulu on kuusenneulasten ja   sammuvien kynttilöiden tuoksua,   ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää  rakkautta,  ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat  enkelin siivet.  Me katselemme valaistuja ikkunoita  ja laskemme kynttilöiden liekkejä  ja avaamme hitaasti kirjoja,  jotka joskus luetaan ja unohdetaan.  Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,  joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa  pienissä käsissään  ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys  lämmittää häntä pimeässä.  – Mika Waltari –

23. luukku

Kuva
 Metsässä on ollut pari päivää melkoinen meno ja näkyy siellä joku talo kärsineenkin. Tänään kaikki ovat olleet aivan hipi hiljaa. Tyyntä myrskyn edelläkö?  Ehkä kuitenkin kaikki valmistautuvat huomiseen juhlaan.

22. luukku

Kuva
 Vähiin käy ennen kuin loppuu joulumetsänhoitajan pesti. Tänään hän vietti lyhyimmän päivän juhlaa. Se meni samoilla huuruilla. Virallisesti tänään vietettiin ”Älä petaa sänkyä”-päivää. No, juhlan kunniaksi en pedannut. 

21. luukku

Kuva
 Kolme yötä jouluun laskin aivan itse… Joulumetsässä on tänään monet bileet… on humpuuki-, hamppa-, taskulamppu- ja sanaristikkopäivä Voitin muuten tänään Lumilyhtykalenterista sanaristikkolehden, osuvaa, eikö totta.  Meinasin unohtaa juhlapäivistä parhaimman Ajattele valoisaa puolta =päivää.

Luukku 20

Kuva
 Metsänhoitaja sai jo hankituksi muutaman lahjan, ettei vain jäisi viime tinkaan. Kyläläiset antoivat hyviä vinkkejä.

Luukku 19.

Kuva
Välipäivä, toisin sanoen tälle päivälle ei löytynyt teemaa.  Metsänhoitaja puuhailee joulumetsässä ahkerana. Talkoilla on menty tämä alkuviikko ja talkoilla täytyy vielä huominenkin kun on tunnit loppuneet. Viisi päivää aattoon!

18. luukku ja mielenkiintoisia päiviä

Kuva
 Metsänhoitaja viettää tänään venkoja juhlapäiviä kavereineen.  18.12.2023 maanantai ❄️ Lumihiutaleiden arvostuspäivä 18.12.2023 maanantai 🪠 Laita viemärinavaaja päähäsi -päivä 18.12.2023 maanantai 👬🏽 Kaksosten päivä Metsänhoitaja tosin kieltäytyi laittamasta viemärinavaajaa päähänsä…

17. luukku

Kuva
 Tänään on jo 3. adventti ja jouluun on vain viikko. Metsänhoitaja ei onneksi hermoile joulumetsästä, ehkä sitten vähän kaikesta muusta…

16. luukku

Kuva
 ” Huh hah hei ” metsänhoitaja hoilailee… Taisin myöhästyä muutaman minuutin…

Luukku 15.

Kuva
 Metsänhoitaja on ihan sippi. Viikko on ollut melkoisen rankka, vaikka se metsä itsekseen kasvaakin Enää ei ole kovin montaa yötä jouluun. .

Luukku 14.

Kuva
Tänään vietetään ihan apinana apinapäivää. Päivää on vietetty kuulemma vuodesta 2000.  Metsänhoitaja ei kuitenkaan metsästä löytänyt yhtään apinaa, ellei häntä itseään lasketa, vaikka kuinka kolusi metsää.  

Luukku 13.

Kuva
Luukussa 13. hipsuttelee päivän sankaritar Lucia-neito.  Tarina ei kerro miten Lucia on metsään yksin eksynyt. Metsänhoitaja lupasi huolehtia, että Lucia pääsee turvallisesti kotiinsa.

Luukku 11.

Kuva
 Metsänhoitaja vietti tänään piparkakkupäivää ja tuunasi tupansa piparkakkutaloksi.  Nyt ollaankin jo joulukalenterin puolessa välissä. Joulu tulee niin äkkiä…

Luukku 10 ja 11

Kuva
 Nyt on metsänhoitaja ihan sekaisin päivistä ja kuvista. Eilen unohtui tyystin luukun ”avaus”.  2. Adventtisunnuntai oli 10. päivä, mutta metsänhoitaja oli sytytellyt kynttilöitä vasta luukussa 11. ja kynttilöiden määräkin oli vähän sinne päin. Tuo 10. päivä on kynttilänsytytys- ja kuoropäivä. Metsänhoitaja on vanha kuorolainen ja ties tulevakin. Kuoropäivän kunniaksi yksi suosikeistani Luukku 11.  Hämmentävää, ettei 11.12. ole mitään erityistä juhlapäivää. Metsänhoitaja on hoitanut koko päivän hiljaa metsäänsä. Mitäköhän metsässä huomenna?

Luukku 8.

Kuva
 Metsänhoitaja on ollut vähän pyörryksissä, kun julkaisi eilen luukun nro 9. Eikä kukaan sanonut mitään 🤣 Teksti ja päivän aiheet oli 8 luukkua, mutta kuva ja otsikko oli tätä päivää… Vai oliko sittenkin niin, että metsänhoitaja vietti kun viettikin ”päivän aikamatkaajana”, kuka tietää? Tänään (9.12.) vietetään myös monia teemapäiviä. Tänään on joulukorttipäivä, koristele piparkakkupäivä, laamapäivä ja teknopäivä. Tässäpä metsänhoitajan muutama 90’s teknosuosikki. Blue Kooste mix

Luukku 9.

Kuva
Tänään on ”Kuvittele olevasi aikamatkaaja-päivä”, Metsänhoitaja päivästä kuultuaan oli ihan ymmyrkäisenä ja muutenkin epätietoisena siitä, että matkaisiko sitä eteen- vai taaksepäin. Pitkään tuumittuaan, hän päätti unohtaa moisen päivän ja tyytyä viettämään perinteisempää merkkipäivää eli Jean Sibeliuksen päivää, joka myös suomalaisen musiikin päivänä tunnetaan.  Metsänhoitajan juhlistaa päivää suomalaisella suosikillaan Käärijällä  It’s crazy, It’s party

Luukku 7.

Kuva
Metsänhoitaja muisti kuin muisti laskea ajoissa lipun salosta. Olisihan se ollut noloa jos lippu olisi jäänyt yöksi liehumaan. 

Luukku 6.

Kuva
Metsänhoitaja on aamusta jo pörhäkkäänä. Päivälle on paljon ohjelmaa, joten joulumetsään siis heti aamusta.  Tänään on juhlapäivän, itsenäisyyspäivä, joten rintarottingilla metsäsänhoitaja nosti lipun salkoon. Samalla hän muisteli niitä urheita miehiä ja sitkeitä naisia, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Luukku 5.

Kuva
 Metsänvartijalla on taipumus jättää asioita viime tinkaan ja se kostautui taas tänään, mutta joulumetsän kasvatus sentään ehti ihan ajallaan. 

Luukut 3 ja 4.

Kuva
Metsänhoitaja uuvahti eilen lääkettä otettuaan ja luukku 3 jäi julkaisematta. Jotain outoa metsässä oli myös tapahtunut… Luukku 3. Kolme puuta oli metsään kasvanut. Metsänhoitajalla on keinonsa ja troppinsa, jolla hän taikoo yhä uusia puita. Luukku 4. Ei ole yöt veljeksiä kun yön aikana oli tullut vain yksi uusi puu.  Vielä ei tiedä mitä kaikkea metsään ilmestyykään, ei edes metsänhoitaja.

Luukku 2.

Kuva
 Pimeyden jälkeen tuli valoa, aamu alkoi sarastamaan joulumetsässä. Vaikka jouluun on vielä aikaa tuntuu joulumetsä aavemaisen tyhjältä…

Joulukalenteri luukku 1

Kuva
 Joulukuu on saapunut ja perinteinen joulumetsä alkaa taas rakentumaan.  Alussa oli vain pimeys…