Kevään kuulumisia

Ajattelin kirjoitella kevään kuulumisia. Blogin päivittäminen on jäänyt kaikessa hässäkässä. Mökkiprojekti on vienyt lähes kaiken vapaa-ajan ja mitä aikaa on jäänyt on mennyt lepäillessä. Kevät on siis mennyt työn, perheen, lepäilyn ja mökkiprojektin kimpussa, muuhun ei ole ollut paukkuja. Energiat on olleet melko vähissä ja kunto huippu on todella kaukana. Saamattomuudesta kertonee se, että tämä teksti on ollut periaatteessa kirjoitettuna reilun viikon.

Parin päivän päästä viikonloppuna pääsemme viettämään ensimmäistä yötä mökillä. Huima tunne! Myönnettäköön, että se myös helpottaa puuhailua, kun ei tarvitse huruuttaa edes takaisin mökin ja kodin väliä, vaan matkaan käytettävän ajan saa käyttää sutimiseen. Kun säät sallivat alkaa puusuojan levitys, jonka jälkeen pitää valtata vielä kahdesti eli tekeminen ei lopu ihan heti. Värikin on vielä hakusessa. 

 



Kesän aikana on tavoitteena aloittaa pikku hiljaa kadonneen energian metsästys ja ei haittaisi vaikka kertyneitä kilojakin saisi karistettua, mutta ei siitä sen enempiä.




Näihin tunnelmiin

















Kommentit

  1. Nyt olisi säitä. Toivottavasti sutiminen onnistuu, eikä sateita tule. Mökkiprojekti on varmaan kiehtova väsyttävyydestä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli tosiaan säitä, mutta ukkokullan työsuunnitelmat menivät aikalailla uusiksi ja pääsimme mökille vasta lauantaina. Viikonloppu meni pääosin siivoillessa. Pääsimme toki yöpymään ja saunomaan. No, nämä maalaus työt ei katoa mihinkään.

      Mökkiprojekti pitkäaikainen unelma, tosin etupäässä haaveilin valmiista mökistä, mutta kyllä tämän eteen jaksaa painaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Hyvää ystävänpäivää

Kotona