Herkuttomana hyvä syyskuu ja matkakuumetta

Monella saralla on ollut näitä sokeriton syyskuu avauksia. Itse olen päätynyt herkuttomaan syyskuuhun ei karkkia, ei leivonnaisia, ei näkyvää sokeria. Niin pitkälle en mennyt, että olisin kieltänyt itseltäni hedelmät, vaikka onhan niissäkin sokeri, mutta haluan pitää ruokavalion kohtuullisen streittinä. Oon sopivasti lähdössä vasta reissuun lokakuun alussa, joten siellä voi jo ihan pikkuisen herkutellakin, mutta aikomus on olla reissussakin suuremmin herkuttelematta.

Mulla on ihan armoton matkakuume. Sitä ei helpottanut yhtään, että hain tänään uuden passin. Passi olisi ollut vielä jonkun aikaa voimassa, mutta sen olisi joutunut kohta uusimaan. Ajattelin olla kerrankin ajoissa, kun joululomareissua ennen olisin sen joutunut sen kumminkin uusimman, kun se ei olisi ollut reissun jälkeen riittävän pitkästi voimassa. Laitoin samalla vanhan passin jemmaan, etten vain vahingossa ota vanhaa passia mukaan, niin kuin tuttavalleni kävi taannoin. Kävis muuten aika helposti, sen verran on kannet samannäköiset, mut kuvat ei 😜.



Jemmasta löytyi koko passihistoriani eli neljä passia. Ensimmäisen passin hankin vasta pari kymppisenä. Sitä ennen, kun ei tullut ulkomailla (Pohjoismaita lukuunottamatta) käytyä. Oon yrittänyt näin vanhemmiten vahingon takaisin.


Lenkille pitäisi lähteä, mutta nyt tulee vettä kuin saavista kaataen, joten saattaa lenkki vaihtua crosstraineriin ja kotitreeniin.

Hyvässä flowssa mennään edelleen!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli