Ihanaa viikonloppu!

Tulipa nukuttua pitkään. Kroppa kaipasi lepoa. Nyt sitten pitäisi olla hurrrjasti energiaa tehdä treeniä...

Aamupala tuli syötyä melkein lounas aikaan ja kaikki ateriat on sitten myöhässä. Tätä kirjoittaessa kello lähentelee yhtätoista ja iltapala on vielä syömättä. Tekisi mieli jättää se väliin, mutta noudatetaan nyt ohjeita. Eilistä virhettä en aio tehdä ja ottaa iltapalaa raejuustolla. Sain eilen tehdä oikein tosissani töitä että sain syötyä leseet, mehukeitto raejuusto seoksen. Rahkan kanssa nuo leseet ei oo tökkineet.

Tämän päivän ruuat:
kanaa, kananmunaa, sitruunaoliiviöjyä (uusi tuttavuus) ja "salaattia", jossa siis paprikaa, sipulia, kukkakaalia ja porkkanaa

Välipalana meni Fast protskupatukka, joka einällään, mikään kulinasristinen nautinto ollut, mutta ajoi asiansa. Kahvin kanssa kävi vähän herkusta, mutta painotan tuota vähän sanaa ;).

Tänään piti tosissaan mennä salille treenaamaan, mutta oikein hävettää tunnustaa, etten mennyt. Kaikkea muuta mukamas tärkeämpää  Kotitreenikin jäi sitten tekemättä. Päivän liikuntaa markkeerasi lähes kahden tunnin kävelylenkki ja lumityöt. Nyt pitäisi löytää salitreeniin, eihän se koskaan kova ole ollut, mutta on se parempikin ollut.

Päivällinen (lue illallinen) olikin sitten perunaa, porkkanaa ja jauhelihaa, jossa tomaattimurskaa sekä sipulia. Jauheliha on tällä erää suosikkini ja niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaa niin keitettyperuna maistuu taivaallisen hyvältä. No se ei tosiaan ruokavalioniooni ole kuulunut lähes 1,5v ja tällähän ei toki ole merkitystä =D.


Huomenna täytynee heräillä hiukan aikaisemmin, niin on helpompi pitää ruokarytmistä kiinni. Taidan raahatua laittamaan leseet "tulille" ja tuorepuuron muhimaan jääkaappiin aamuksi.

Oikein mukavaa loppuiltaa ja huomenta!


Kommentit

  1. Mulla kävi ihan samalla tavalla, heräsin myöhään ja ruokailut on sitten ollut pari tuntia myöhässä ja juuri puolen yön aikaan sain iltapalasmoothien juotua:D

    Huomenna olisi tarkoitus lähteä jo aamusta salille ja uimaan, joten saadaan ruokarytmikin kohdilleen. Stemppiä sullekin salikäynneille!

    VastaaPoista
  2. Täällä kanssa nukuttu eilen sekä tänään myöhempään(klo9:30) yleensä herään vkl viim.klo8:00, no tulipahan nukuttua univelkoja pois. tosin eilen sitten jäi välipala välistä, kun lähdettiin koko perheen voimin kävelylle. mä oon tehny silleen nyt vkl ku nykuin pitempään pyhennän ateria väliä et saan taas "rytmistä" kiinni.
    Tsemppiä poljon tulevalle viikolle!!

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Hei mitä tuo punainen juttu on? Näyttää hyvältä! Heruisiko ohjetta?

      Poista
    2. Maikhi. Mitäköhän tarkoitit tuolla punaisella jutulla. Maanantain jauhelihamössöäkö... Mulla ei oo mitään erityisiä ohjeita vaan oon vaan laskeskellu, että GFG grammamäärät tulee täyteen. Alla olevia aineita siihen tuli nakattua7 päivän satsi
      700g naudanjauhelihaa
      800g tomaattimurskaa
      200g sipulia
      200g punakaalia
      200g paprikaa
      suolaa, pippuria, chiliä, valkosipulijauhetta

      Poista
  4. Mä teen nykyisin aina niin, että syön leseet aamupuurossa. Menee huomattaasti helpommin alas. Korvaan edelleen pienen määrän puurohiutaleista leseillä (en oo siis nyt GFG:ssä).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli