Toistan itseäni ... Mä niin ♥ perjantaita

En voi kun toistaa itseäni ja taas todeta rakastavani näitä perjantaita yli kaiken. Syystä tai toisesta veto on nykyään ihan veks, en vielä selitystä keksinyt =(.

Tutuistuin eilen tosiaan hiukan paremmin tuohon Superdieetin ruokavalioon ja kyllä se on kohtuullisen runsas ainekin raejuustojen suhteen tuossa valitsemassani max -10kg. Lisävalmisteita en juurikaan ota dieetin aikana käyttöön, korkeintaan omegat, soijalesetiinit ja "vanhan palarin" eli dietmixin.

Kotitreeni vaikutti musta tosi kivalta jos nyt tulkitsin ohjeita oikein ja tykkäsin myös treeniohjelma ykkösestä, koska ainakin se on helppo toteuttaa. Aerobisia tulee myös lisättyä jo ihan senkin vuoksi, että ulkona on nyt niin ihanaa, kun luonto alkaa puhkeamaan kukkaan.

Laskeskelin, että tuon 6 viikon dieetin aikana jo kalenterissa 12 "kriisipäivää" eli päivää jossa olen koko päivän jossain, jonne on hankala ottaa eväitä. Lisäksi on tietysti ongelmallisia iltamenoja, mutta niissä olen oppinut sujuvasti luovimaan. Täytyy vaan luottaa omaan näppituntumaan annosten koista ja sisällöistä. Lisäksi paha tulee olemaan äitien päivä jolloin lapsi haluaa ehdottamasti leipoa äidille muffinssin tai keksejä, ole siinä nyt sitten syömättä. Mun selviytymisstrategia on ollut se, että mietin näitä tilanteita etukäteen ja valmistan itselleni tavan toimia jo etukäteen. Siksi laskeskelen ja mietin näitä asioita etukäteen eli jos joku kuvittelee minun olevan suunnitelmallinen ja järjestelmällinen, niin heti oikaisen, ettei se kuulu perusluonteeseeni ollenkaan.

Päivän ateriat
aamupala: tuorepuuro
lounas: lohta, raejuusto, real-leipä ja salaattia
välipala: omarahka
päivällinen: kanasalaatti
iltapala: omarahka

Jep, tiedän et aika tylsää nää mun ruuat on, ku aamupala ja väli- ja iltapalat on samat ;D.


Voimia viikonloppuun!




Kommentit

  1. Mä myös starttaan maanantaina sp:n ryhmä 1:ssä. Raejuustoo saa tosiaa puputtaa ihan reippaasti jos haluaa tai sit rahkaa.

    Joo, pakkohan noita on vähän pähkiä etukäteen miten järjestää kun aika paljon pitää etukäteen tehdä jos meinaa ruokaila niinkuin pitää.

    Mä luulen kans tekeväni enemmän kotitreeniä kuin tuota salilla tarkoitettua, koska se on vaan aina ressi lähtee täpötäydelle salille kiroilemaan varattja laitteita..

    Tsemppiä superiin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin tai oiskohan se lyhenne superdietistä kuitenkin sd :D

      Poista
    2. Tsemppiä myös sinne! Eiköhän me tää SD hoideta kunnialla!!!

      Poista
  2. Samaa mieltä. Perjantai <3

    Superiin olen liittynyt mutta enpä taidakkaan siihen alkaa, mutta foorumilla mukana totta kai.

    Tsemppiä superilaisille.

    Onko ok että linkitän blogisi omaani niin voin seurailla super-matkaasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppeistä!

      Linkitän vain blogi omaasi!

      Tsemppiä myös omalle taipaleellesi, blogeillaan ;).

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli