Kiirettä pukkaa...

Jep, kyllä se arki on tosissaan alkanut, kun ilta-aktiviteetitkin on alkanut. Havahduin taas siihen, että en pääse salille enää tällä viikolla. Siksi teinkin vanhojen ohjelmien pohjalta itselleni kotitreenin, jota toteutan tähän hätään loppuviikon ja tarvittaessa myöhemminkin. Tänään aloitin tuon treenin kevyesti ja kokeilin vain sarjan kerran, koska innostuin pumppaamaan crossarilla reilu tunnin reippaaseen tahtiin. Sen jälkeen oli niin puhki että katsoin viisaimmaksi käydä setin kertaalleen läpi.




Varsinainen kuntoilusessio tuli tehtyä crossarilla, josta tuon kuvan kulutukset. Itseasiassa kulutus on voinut olla muutaman kalorin isompikin, koska mulla oli 2 kiloa liian vähän painoa sykemittarissa ;D, niin ja noihin lukemiin ei sisältynyht se kotitreenin osuus.

En malttanut olla aamulla hyppäämättä vaa'alle ja ihan hyvästi näyttää lähtevän liikkeelle. Ensi keskiviikkona sitten virallinen punnitus, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa tulee vaa'alla hypittyä joka aamu ;).
Päivän syömiset
aamu tuorepuuro
lounas kasviskeitto
välipala mehukeitto+rahka
päivällinen lohi, salaatti ja 2x uotilan ruislimppu
iltapala 2x cocttailpiirakka ja pala(pieni)kakkua (kylässä)

Päivän liikunnat
Crossari 64 min
Kotitreeni 1x 9 min ;) ( on tarkkaa)



Kommentit

  1. sulla menee hyvin.
    itelläni pitää löytää inspis liikuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meea! Kesällä homma tuntui olevan hiukan hakusessa. Tsemppiä liikuntamotivaation metsästykseen!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli