Hups... blogin 1 vuosipäivä unohtui

Blogia on tullut kirjoiteltua nyt sitten reilun vuoden. Aloitin blogin 15.1.2012 aloitteaessani ensimmäistä kertaa Fitfarmin GFG haasteessa.

Takana tosiaan oli suuri painonpudotusprojekti, joka lähti liikkeelle yli 100 kg:stä. GFG:hen lähdön tavoitteena oli tiristää muutama kilo ja Aloittaa trimmaaminen. Ihan täysin suunnitelmien mukaan ei trimmaaminen mennyt, vaan viime vuosi kului osin tasapainoillessa ja pysyessä nykyisessä painossa. Vuoden aikana koin LIten ja SD:n. 

Kurin alaisuus ruokailuissa ei ole enää niin kovin suuri ongelma, ongelma on enemmän liikunta. Se, että nämä lölleröt saisi timmiksi kropaksi vaatii tiukempaa treeniä ja tässä hektisessä arjessa meinaa aina välillä paukut loppua, etenkin näin talvella. Vaativa työ ja opiskelu sekä aktiivinen harrastaminen ja perheenhoito vievät mehuja, mutta mitä enemmän mennään kevättä kohti sitä enemmän virtaa löytyy =).

Sd:n ekat kaksi viikkoa ovat menneet mukavasti, etenkin ruokailujen suhteen. Ekalla viikolla tippui kiloja ja toisella viikolla satoja grammoja, kuten osasin odottaa. Senttejä on myös lähtenyt kivasti, tosin ne on olleet niitä joulupöhöjä.

Liikunnassa on aavistuksen vielä petraamista, mutta treeni on toteutunut lähes täydellisesti. Kotitreeni ja nurkassa oleva crosstrainer ovat hepottaneet kummasti.

Kirjoittelin tätä blogia pitkät pätkät ja kuinka ollakkaan onnistuin kahdella koneella leikkiessä kadottamaan ne pitkät pohdinnat, mutta nyt ei enää jaksa niitä uudestaan kirjoitella, vaan on pakko mennä tapaamaan unijukkaa höyhen saarille.

Hyvää yötä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli