Uuden vuoden lupaukseni

(Johdanto =D) Viime vuodesta voisi sanoa, että painonhallinta on onnistunut kohtuullisen hyvin. Paino on ollut suunnilleen tavoitteessa (+-2,0kg). Tosin elämä on ollut ainakin osan vuotta kuuriluonteista eli vedän jonkinlaisen kuurin ja sitten rötväilen ja sitten...

Ensi vuodelle tavoittelen tasaisuutta elämääni kaikilla osa-alueilla. Trimmaukseen pitäisi saada muitakin tavoitteita kuin kilomäärä.


Lupaan (Voisikohan otsikoinnista päätellä, että olen väännellyt taas opiskelujuttuja)

1. Rakastaa itseäni ja huolehti hyvinvoinnistani
1.1. Aloittaa vuoden tehostartilla eli lähden mukaan 6 viikon   Fitfarmin Superdieettin
1.2. Opettelen taas säännöllisyyden ja suunnitelmallisuuden merkityksen (uni,    ruokailut,liikunta yms.)
1.3. Opettelen nauttimaan asioista joita haluan tehdä ja jättää "turhat" asiat pois
1.4. Palkitsen itseni elämyksellä

2. Opettelen tarttumaan asioihin ajoissa
2.1. Aloitan opiskelutehtävien teon ajoissa
2.2. Edellinen kohta pätee myös koti- ja työasioihin

3. Olen kärsivällisempi


Päivien harkinnan jälken olen päättänyt lähteä Superdieettiin mukaan. Se olkoon tällainen aloitus ryhtiliike kuluvalle vuodelle. Superdieetti alkaa maanantaina 7.1. siihen saakka syön vähän vapaammin,  mutta silti ilman sokeriherkkuja.

Eilinen oli täysin herkuton päivä makean osalta. 'Tosin jouduin hiukan keskustelemaan itseni kanssa, kun kaapista löytyi vielä suklaata, mutta pysyin lujana.

Eilen ruokalistalla oli tuorepuuroa, lammasta, "perunapalleroita", omenaa, uunikasviksia, leipää, kalkkunaleikkelettä, kukkakaalia, tomaattia ja kurkkua.

Tänään olen syönyt tuorepuuroa, uunikasviksia, tomaatti, kurkkua, vlcd-patukan, rahkaa, omenaa ja banaanin.



Näillä siis mennään...

 


Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä lupauksesi. :) tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marble! Nyt vain lupauksesta toteutukseen ;).

      Poista
  2. Tsemppiä Superdieetille ja huippua kun selvisit ilman suklaata!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju tsempeistä. Olin kyllä ylpeä itsestäni =D

      Poista
  3. Hienoa, että olet kirjannut toimintatavat noin tarkasti ylös. Puhtia uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon oppinut, että paremmin onnistun toteuttamisessa kun kirjaan ja suunnittelen asiat etukäteen.

      Poista
  4. Superia aattelin kans. Viimeks meni plörinäks ja pelkään et jos menis niin uudestaan ja rahat hukkaan.
    Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meea tsempeistä! Mieti ensin mikä meni edellisessä kerrassa pieleen ja sitten rohkeasti SD:hen mukaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli