Syöppöyden pohdintaa ja Helsinki retken suunnittelua
Hei olen syöppö!
Syöppö, joka pohtii kumpi oli ennen muna vai kana? Saako turhautuminen minut syöpöttelemään vai syöpötteleminen turhautumaan? No, anyway oli kumpi hyvänsä tilanne ei ole mukava. Tänään tilannetta helpottaa se, että minulla on oikein syömisen välineet olemassa, tiedän mitä tehdä ja ylipaino on selätetty. Silti välillä on kausia, jolloin on vaikeaa.
Kuten arvata saattaa tämän pohdinnan takana on ankara repsahdus. Sorruin eilen ostamaan leipomon myymälästä uunituoreen pulla pitkon "lapselle". Ennen kuin lapsirukka oli pitkoa nähnytkään oli äiti herkutellut lähes puolikkaan pullapitkon =/ ihan itsekseen. En olisi juurikaan harmistunut, jos minulle olisi riittänyt pala tai kaksi pitkoa, mutta tuo puolikaspitko havahdutti taas miettimään jälleen kerran näitä syömisiä. Luulin olevani jo aika sinut ruuan kanssa.
Olen aikaisemminkin kirjoitellut sitä, ettei jonkun ohjelman noudattaminen ole ongelma, mutta tämä "normisyöminen" nyt ei vaan tunnu pysyvän lapasessa. Tämä tosin osin johtuu tällä viikolla sekaisin menneistä ruokaväleistä ja ei niin tarkoista aterioista, joka heti kostautuu. Uskottava se on, että edelleen pitää olla tosi tarkkana.
Tällä viikolla olen ulkoillut, mutta edelleen tuo liikunta tuntuu tökkivän tai enemmänkin ongelmana on liikkeelle lähteminen. Tämä on asia, johon täytyy tarttua tuon oikein syömisen lisäksi. Täytynee ruveta hankkimaan lenkki- ja treenisauraa niin tulee paremmin lähdettyä. Toinen mikä auttaa on lähteä salille suoraan töistä. Nyt olen aika usein mennyt töiden jälkeen kotiin ja arvata saattaa kuinka siinä käy. Toki kotitreenit on myös hyvä vaihtoehto, mutta sekkin tarvii aloittaa.
Kaiken a ja o ainakin itselleni on, että teen asiat "helpoksi aloittaa", niin ettei tarvitse hurjaa luonteen lujuutta siihen liikkeelle lähtöön, vaan on helpompi järjestää asiat niin, että liikkeelle lähtö on helppoa. Sama metodi toimii ruokien kanssa eli itselleni on tärkeää järjestää ruokailutkin mahdollismman helpoksi, näin järkevä syöminen toteutuu helpommin. Helpotan myös itseäni, että jätän yleensä ne "vierasvarat" kauppaan ;). Silloin kun on draivi päällä, niin vierasvarat pysyvät hienosti kaapissa, mutta kausina jolloin tökkii on parempi ettei kaapissa ole herkkuja. Taisin eilen olla leipomon myymälässä ostoksia tehdessä jo "vilpillisen mielen vallassa".
Vähän mukavampaan pohdintaa...
Viikot kulkee nopsaan edelleen ja joskus on hyvä hengähtää. Huomenna olisi lomapäivä ja ajattelin lähteä käymään Helsingissä katsastamassa maailman menoa. Saa "lomasta" enempi irti kun lähtee "reissuun" ;).
Vielä pitää hiukan miettiä retkiohjelmaa eli toisin sanoen pakkaanko liikunta vermeet matkaan vai en. Hiukan kyllä houkuttelisi lähteä mahdollisimman vähällä tavaralla matkaan, ajattelin näes testailla julkisten kulkuvälineiden toimivuutta =). Perinteisesti oon noilla retkilläni saanut liikuntaa jo ihan kiitettävästi sillä, että tassuttelen kaupungilla ympäriinsä (8-10 km pvä). Varusteiksi on tähän riittänyt perusvaatteet ja hyvät kengät kävellä.
Pitääkin tänään katsella Helsingin tapahtuma kalenteria, josko löytyisi jotain mukavaa tekemistä. Vinkkejäkin ohjelmasta otetaan ilolla vastaan pe-su aikavälille !
tuorepuuro
välipalapatukka
makkarakeitto
banaani
ruisleipää ja juusto
1/2 pullapitkoa =/
Torstain listalla:
aamupala: tuorepuuro
lounas: maksalaatikko
välipala: rahka/pudding
päivällinen: kanasalaatti
iltapalaksi: rahka/ruisleipää juustolla
Huomenna on jo maaliskuu! Uusi kuu ja uudet kujeet.
Iloa ja valoa!
Kommentit
Lähetä kommentti