Tankkauspäivän tunnelmia
Tänään on ollut nimensä veroinen tankkauspäivä. Oon syöny ihan tankkauspäivän
ohjeiden mukaisesti ja täytyy sanoa, että huh huh. Ei tee mieli vähään aikaan ruokaaa...
Päivä kului lopulta kotikulmilla sisustuskauppoja kierrellessä. Harmi, ettei tullut napsittua kuvia. Ihania kirkkaita värejä. Taitaa olla kevättä ilmassa, kun mulle iskee sisustusvimma =). Oon tällainen sesonkisisustaja, joka innostuu silloin tällöin. Tällä hetkellä pitäs ensin kaivella nurkat tyhjiksi ja sitten vasta innostua vasta uudesta.
Tankkauspäivänä oli hiukan hömelö olo. Se johtui oletetavasti tästä hiilarien ja ruuan määrästä. Itseasiassa SDohjeissa jo hiukan varoitelkiin tästä.
Mielenkiintoista nähdä miten sunnutai lähtee käyntiin eli onko kuinka helppoa lähteä noudattamaan perusruokavaliota tällaisen mässäyksen jälkeen ja toisaalta onko sitä energisempiolo tämän tankkauksen jälkeen.
Aamupala |
Jep, joka aterian jälkeen on tuntunu, etten jaksa koko päivänä enää mitään syödä, mutta jo muutaman tunnin päästä, sitä rupeaa miettimään mitähän siellä listalla seuraavaksi oli eli olemaan valmis uuteen ateriaan. Täytyy tosiaan todeta, että nälkä kasvaa syödessä sanonta pitää paikkansa.
Välipala 1 |
Lounas |
Mylläsin olohuoneen viime viikolla. Vaihdoin sohvien paikat, vaihdoin verhot ja siirsin vierashuoneesta nojatuolin olohuoneeseen. Suunnitelmissa on myös vaihtaa parin huoneen "paikkaa" samalla on hyvä tyhjennellä kaappeja tavaroista, joita ei ole käyttänyt. Kierrättys kunniaan...
Välipala2 |
Välipala2 |
Liikunnan kanssa meinaa edelleen olla ongelmia. Sitä liikunnan iloa ei meinaa taaskaan löytyä millään. Jos ei oo kiire, niin sitten on laiskuus syynä. Töistä kun tulee kotiin tulee jömähdettyä niin helposti kotiin tai sitten on muuta ohjelmaa. Inhottaa tää kun saa itsensä vain pakotettuna liikkeelle. No, siitä tää SD on hyvä, että tuo ohjelma asettaa itselle "pakon" liikkua. Sinällään aika hauskaa olla tässä "mukana" tosiallisesti tästä tulee aika pitkälti hyödynnnettyä vain ruoka- ja liikuntaohjelma. Käytössä olis mahtava foorumikin, mutta sitä ehdin seurailemaan ihan liian vähän, mutta hyvin tää tuntuu toimivan näinkin.
Päivällinen |
Ensi viikolla ajattelin kokeilla uutta systeeemiä ja lähteä salille suoraan töistä. Tämä pitää vain huomioida aamulla eväitä pakatessa. Ensi viikko näyttääkin onneksi "mukavan helpolta" eli ei ole hirveästi ylimääräistä ohjelmaa.
Toivon, että draivi löytyy mitä pidemmälle kevät menee, sillä tää kaamos tuntuu osaltaan tekevän tehtävänsä. Huomenna on liikunta ohjelmassa pitkä aerobinen ja kotitreeni.
Tankkauspäivän ruuat on ollu melkoiset, kuten kuvista näkyy. Päivän parhaat herkut oli ehkä punainen paprika ja tomaatti =D tai no aika tasoissa ne on tuon vaniljajäätelön ja mansikkahillon kanssa =D.
Iltapala |
Jotain ton ukkokullan mieleen on mun perusruokavaliosta mieleen jääny, kun se tuli ihmettelemään tuota mun välipala kakkosta eli vaaleita leipiä. "Et sä voi syödä vaaleeta leipää". Voitte kuvitella ilmettä, kun kaivelin illalla pakastimesta jäätelöä =D, mutta enää ei tullut kommenttia, etten voisi ottaa..
Tankkauspäivänä oli hiukan hömelö olo. Se johtui oletetavasti tästä hiilarien ja ruuan määrästä. Itseasiassa SDohjeissa jo hiukan varoitelkiin tästä.
Mielenkiintoista nähdä miten sunnutai lähtee käyntiin eli onko kuinka helppoa lähteä noudattamaan perusruokavaliota tällaisen mässäyksen jälkeen ja toisaalta onko sitä energisempiolo tämän tankkauksen jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti