Viikon yhteenveto ja Isänpäivän lahja
Viikon yhteenveto
Viikko itsepohdinnan jälkeistä elämää on takana. Hurjan paljon mukavampi on kirjoitella blogia, kun homma etenee suunnilleen suunnitelman mukaan :D.Alkuviikosta en pystynyt itse vaikuttamaan tarjolla oleviin ruokiin, mutta pystyin tekemään hyviä valintoja, joista olen todella tyytyväinen. Koko viikon ruokailut ovat olleet järkeviä ja herkutkin on haudattu toistaiseksi.
Uskon vakaasti, että tekemälläni itsepohdinnalla ja aikataulutuksella on ollut isomerkitys tämän viikon onnistumiseen sekä siihen, miten jatko etenee..

Oon ollut tosi tyytyväinen valintaani tuon liikuntasalin suhteen. Riittävä määrä liikuntavaihtoehtoja tukee liikkumista ja tarvitsemaani valinnavapautta. En muistanutkaan kuinka hienoo tällainen valinnan paljous oli.
Tämän viikon liikunnat
Jumpat 4x (1 yli tavoitteen)
Kävelyt 2x (1 ali kuin tavoitteena ja aika tavotekin jäi vähän vajaaksi)
Ensi viikon liikunnat ajattelin suunnitella vain määrällisesti. Ohjelma pitää sisällään 3 x jumppia ja 2 x kävelyjä. Sijoittelu menee sitten fiiliksen ja pakollisten menojen mukaan.
Isänpäivä
Tänä vuonna puolisolleni (vaikkei mun isä ookkaan ;) ) antama isänpäivälahja liittyi terveellisempään elämään ja jaksamiseen.Yksi osa lahjaa oli lahjakortti, joka piti sisällään vaimopersonaltraineri palvelut maksutta 2 kuukaudeksi käyttöön ;). Lupasin tehdä puolisolle ruoka- ja liikuntaohjelman, sekä liikuttaa vähintään 2x viikossa esim. sauvakävelylenkillä. Raportoin myöhemmin mitä tuloksia saavutimme ;D. Useinhan se on tosin niin, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan ;D.
Isän päivä lounaana meillä oli tortilloja, josta sain rakennettua itsellenikin sopivan ruuan. Tänä vuonna jätimmekin makeat herkut terveellisen elämän tavan nimissä väliin.
Omalle isälleni sytytin kynttilän ja lähetin lämpimät ajatukset pilven reunalle.
Kommentit
Lähetä kommentti