Leppoisa sunnuntai ja havaintoja herkuista

Sunnuntai alkaa olla pulkassa. Viikonloppu on mennyt vauhdilla, mutta niin ne menee viikotkin :D. Tänään oli keväinen sää ; linnut lauloi, aurinko paistoi ja lumet sohjoontuivat. No, ehkä se talvi vielä tulee takaisin.

Kävin tänään kehonhuollossa ja infrapunasaunassa eli päivän liikunta oli eiliseen verrattuna todella kevyttä. Kotona rehkin sitten hiukan imurin varressa. Hiki laiskan imuroidessa ;). Illalla oli mukava istua puhtaassa kodissa ihastellen tulppaaneja ja poltella kynttilöitä.



Havahduin eilen illalla heikkoon oloon. Olo oli hiukan kuumeinen ja tuntui vähän flunssaiselta. Kuumetta ei ollut, mutta olo oli tylsä. Havahduin, että minulle tuli viimeksi vastaava olo kuin söin herkkuja. Eilen tosiaan herkuttelin merkkareilla ja vähän suklaalla. Rupesin pohtimaan, että voisiko olo tosiaan johtua hiilariähkystä. Syön kyllä hiilareita normiarjessa, mutta ne ovat lähinnä perunan ja ruisleivän muodossa. Voisiko nopeiden hiilareiden äkillinen syönti aiheuttaa tällaisen olon?
Mulla on joskus aikoinaan, silloin kun ylipainoa oli reippaasti, olleet verensokeriarvot hiukan koholla. Painonpudotuksen myötä ne on normalisoituneet, mutta taitaa olla aika käydä tsekkauttamassa pastoarvot labrassa. Mulla on lähete labraan valmiina (ollut vaikka kuinka kauan), joten tässä blogin kirjoittamisen välissä kävin varaamassa huomiselle labra-ajan. Nyt pitää vain muistaa, ettei illalla, eikä aamulla saa syödä tai juoda.



Sunnuntain murkinat
Rahkaa
Lammasta, röstiperunoita, punaviinikastiketta, vuohenjuustoa ja salaattia
2 kpl Realia ja maksamakkaraa
Rahkaa
Sämpylä










Kommentit

  1. Kävin verenpaineen takia labrassa noin pari viikoa sitten. Vaikka en syö aamuisin juuri mitään, tietoisuus siitä, että et saa syödä mitään aamulla, kammoksuttaa.

    Mutta hyvähän se on välillä käydä kaikenmaailamn arvot mittauttamassa. Saapahan ainakin mielenrauhan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vaikeaa se tuntui olevan. Onneksi en vahingossa syönyt tai juonut :D. Huomena saa jo labratulokset.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli