Mittoja ja päivän datat

Harmittelin, etten ole aiemmin hoksannut laittaa blogiin esimerkiksi kerran kuussa mittoja. Nyt yritin kaivella vanhoja mittauksia blogista ja kotoa vihkon kulmista. Harmilista oli havaita, että takapakkia on tullut blogeilun alusta. Nyt avasin itselleni senttiseuranta välilehden jonne merkkailen mitat kerran kuussa.caika surullista oli huomata, että järestään kaikkiin mittoihin oli tullut se +7cm. No, melkein saman verran kilojakin on tullut. 



Tänään on ollut liikunta-aktiivinen päivä. Crosstrainailin 40 minuuttia ja kävin tunnin pumpissa. Pumpissa otit aika muhkeat painot, kun ohjelma oli tuttu ja ajattelin tekeväni tehotreenin, mutta ei sykkeet jäi silti alhaiseksi. Crossatessakin sykkeet jäi aika alas.

Vielä olisi 3 aamuherätystä ennen talvilomaa. Mitään suuren suuria lomasuunnitelmia ei tällä kertaa ole. Olisi niin ihana päästä aurinkoon ja lämpimään, mutta aina ei voi voittaa.

Päivän ruuat
Rahka
Tomaattikeitto, salaatti ja 2 kpl ruisleipää
Rahka
Kanaa kookosmaidossa, ripaus riisiä, porkkanaraastetta ja wok-vihanneksia (kuva)
Jälkiuunipala ja 1/2 banaani

Sykemittarin dataa
Crosstrainer 40 min rasvanpolttokyky ja kuntoparantumassa
Sykealueittain I 28 min, II 11 min, III 1 min
Kalorit 224, josta rasvaa 37% 
Keskisyke 117 max.syke 145

Pumppi 1h, rasvanpolttokyky parantumassa
Sykealueittain I 42 min, II 7 min
Kalorit 239, josta rasvaa 44%
Keskisyke 105, max.syke 136


Kommentit

  1. Loistopudotus sinulla takana, hurjasti onnea ja tsemppiä nykyhetken haasteisiin ja tavoitteisiin!

    Haluaisin löytää blogisi ensimmäiset tekstit. Pitääkö vain rullava "vanhempi viesti" -kohdasta monta kertaa vai voisitko laittaa sivupalkkiin blogiarkiston? Vai onkohan vain ongelma minulla, etten näe sitä?

    Ps. Minua harmittaa, kun itselläni ei ole alkutilanteesta senttimittoja ylhäällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon yrittänyt etsiä ihan alku, alkutilanteesta eli ajasta ennen blogia mittoja, jolloin vaaka näytti 3-numeroista lukuamutten löytänyt. En edes omista blogipäivityksistä, jonne muistelin ne johonkin päivitykseen kirjanneeni. Tsekkailen josko osaisin laittaa blogiarkiston tuonne sivulle.

      Poista
  2. Mun blogissahan on kaikki kk-mitat pitkältä ajalta. On siinäkin hommansa, mutta voi sitten nähdä kehityksensä (suuntaan tai toiseen). Kun viimeksi otin mitat, huomasin koneeltani, että jossain vaiheessa olen ottanut viikottain mitat, se oli ehkä turhaa touhua ;). Joskus en ole mittakuvissani huomannut juurikaan eroa, mutta mitat on sitten osoittaneet, että tulosta on tehty, joten on siitä hyötyäkin.

    Ps. Sinulle on haaste blogissani (Päärynä piukaksi) ;)

    http://paarynapiukaksi.blogspot.fi/2014/02/mina-haastan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Otan sen puoliksi vastaan eli vastailen ainakin haasteessa esittettyyn kysymykseen, mutta voi olla etten saa laitettua haastetta ainakaan 11 eteenpäin.
      Oon mittaillut kyllä säännöllisesti tässä matkan varrella, mutta oon merkannut tulokset aina johonkin paperin/vihkon kulmaan ja osa on kadonnut. Mä rupean ja laittamaan mittoja blogiin. Mittakuviakin voisi harkita.

      Poista
  3. Kyllä tuo haasteeseen vastaaminen yllättävän työlästä onkin - siksipä mullaki meni 8 kuukautta ;). Meinasin itsekin vain vastata kysymyksiin. Kiva jos sen verran kuitenkin viitsit.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli