Vihdoinkin sain vastattua haasteeseen

Sain haasteen Päärynältä jo pitkän aikaa sitten, mutten en ole ehtinyt aikaisemmin vastaamaan. Varsinaisesti minun pitäisi haastaa 11 blogia, mutta tyydyn tällä kertaa vastaaman vain lupaukseni mukaisesti kyssäreihin.


KYSYMYKSENI HAASTETUILLE


1. Kuntosali vai ryhmäliikuntatunti?

Ehdottomasti ryhmäliikunta. Kuntosalista en osaa ottaa irti sitä viimeistä tsemppiä. Tarvitsisin varmaan jonkun siihen viereen tsemppaamaan.


2. Mitä ruokaa/juomaa laitoit viimeksi suuhusi?

Jälkiuunileipää ja sen päällä banaanin siivuja. Se on mun suosikki ja mielestäni kohtuu terveellinen herkku, ainakin mun mittapuun mukaan.



3. Tämänhetkiset harrastuksesi?

Yhdistystoiminta ja liikunta ovat ehkä ne "piälimmäiset". Haluaisin lukea enemmän ja aloittaa ratsastuksen uudestaan.


4. Mitä sinulle uutta liikuntalajia haluaisit kokeilla?

BodyCompact on noista ryhmäliikunnoista sellainen, jota haluan ja aion kokokeilla lähitulevaisuudessa.

5. Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?

En ole käynyt elokuvissa vähään aikaan. Viimeisin leffa on Hobitti, jos oikein muistan. Kävinkin tämän kysymyksen innoittamana katsomassa mitä leffoja on menossa. Löytyi heti pari ihan kiinnostavaa 12 Years a Slave ja Le Week-End.


6. Minkä merkkisiä urheiluvaatteita/-varusteita sinulla on eniten?

En oikeen oo erityisesti mikään merkkitietoinen. Oliskohan mulla tällä hetkellä eniten Better Bodies ja Gazoz treenivaatteita.




7. Kerro joku erikoisuutesi (taito, tapa jne.)?
Minulla on pätevyys, joka on minun lisäkseni vain 102 muulla.
Meistä naisia on vain  26 =D.


8. Kuinka monta tuntia/kertaa viikossa liikut?

Liikuntaa kertyy keskimäärin neljätuntia viikossa. Jumppaan, käyn sauvalävely/juoksulenkillä ja välillä crosstrainailen.
Tässä sauvakävelypose blogin vanhoista kuvista


9. Sotshin olympialaisten maskotit ovat karhu, jänis ja tiikeri, mutta tiedätkö (ilman googlausta) kohta alkavien paralympialaisten maskotit?
Tää kysymys kertonee sen, että haaste on tullut jo jonkun aikaa sitten ;).
Valitettavasti en tiedä, mutta heti kävin googlaamassa. Aika symppis maskotti.


10. Paljonko painosi on laskenut/noussut viimeisen 2 vuoden aikana?

Paino on noussut n. 8kg. Tavoitteena on pudottaa tuo "kuorma" viimeistään syksyyn mennessä. Tuossa kuvassa lukemat johon tavoittelen.
Näihin lukemiin pitäisi päästä!

11. Miksi blogiasi kannattaa lukea?

Päivitän blogia säännöllisesti. Kerron onnistumisista ja epäonnistumisista aidosti. Olen käynyt suuren painonpudotuksen ja nyt kamppailen pysyäkseni siellä alhaalla. Pientä takapakkiakin on tullut. Toivon, että joku painonsa kanssa kamppaileva saa itselleen jotain vinkkejä ja ehkä huomaa, että näiden ongelmien kanssa ei ole yksin.

Blogini ei tavoittele suuria lukijamääriä, kirjoittelen lähinnä omaksi ilokseni, mutta ilahdun, kovasti uusista seuraajista ja kommenteista. 





Kommentit

  1. Vastasit silti nopemmin kuin minä saamaani haasteeseen!

    Jäipä kiinnostamaan tuo pätevyytesi ;).

    Banaaniruisleipä osuisi varmaan minunkin makuhermoon, mutta olen nyt säätänyt itse itselleni leipäkiellon. Rakastan ruisleipää, ja sen puputtaminen on ollut minulle ihan ongelmakin, joten parempi pysyä kokonaan erossa tässä vaiheessa. Totaalikieltäytyminen on minulle nyt helpompi, kuin pala (ja vielä yksi, ja vielä yksi...) silloin tällöin.

    Tsemppiä seuraaviin 8 kiloon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tsempeistä! Kilot tuntuvat olevan tiukassa. Olen itsekkin huomannut tuon totaalikieltäytymisen helppouden. Tavoittelen kyllä tosissaan kohtuukäyttöä herkuissa ja ruuissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli