Mukava viikonloppu ja vähän tylsempi viikon aloitus
Viime viikko meni hurjan nopsasti, niin kuin nykyään aina.
Lauantaina kävin hakemassa energiaa luonnosta. Oli upeaa tepastella metsässä vuoroin poluilla, vuoroin umpimetsässä. Yllättävän tehokastakin tuo tassuttelu on. Laitoin lähtiessä sykevyön rintaan.
Keräsin tassutelessa purkillisen mustikoita. Ei niitä enää kovin paljoa ollut. Nappasin myös muutaman puolukankin, ne alkavat olla kypsiä.

Viikonlopun aikana nautin kovasti kauniista maisemista. Nautin myös herkuista, terveellisiä ja vähemmän terveellisiä.
Samoilukin on ihan tehokasta
Herkuttelusta...
Perjantaina herkuttelu lähti tosiaan lapasesta. Meni rommileivos, lakua ja suklaata. Lauantaina ja sunnuntainakin tuli herkuteltua suolaista ja makeaa. Rommileivos oli erityisesti äitini erityisherkku lapsuudessani. Olihan ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin muistin.
Liikunnat
Liikunnat olivat onneksi mukavasti mukana koko viikon. Mittasin sykkeet ruohonleikkuusta ja täytyy sanoa sen menevän ihan oikeasti liikunnasta. Oli ihan pakko laittaa kuvaa. Meillä on ns. Vetävä ruohonleikkuri, mutta en muista milloin olisin tuota vetoa käyttänyt.
Lupaus

Viime viikolla lupasin mennä kuntosalille... Ajatus oli venyttää viikkoa/lupausta tälle maanantaille ja mennä kuntosalille heti töiden jälkeen. No, ei mennyt maanantaipäivä Strömsöö malliin. Kesken päivän selkä vain jumahti. Iltaa kohden selkäsärky vain paheni. Istuminen/makaaminen oli ok, mutta jos asentoa piti vaihtaa tai nousta ylös oli kipu ihan järkky. Illalla kävin päivystyksessä ja nyt sitten lepäilen sekä popsin kahta sorttia lääkkeitä.
Lääkkeiden lisäksi vetelen selkään jouluna Thaimaasta tuomaani yrttisalvaa. |
Vähän erilainen kuun aloitus, mitä olin suunnitellut. Kunhan saa tuon kivun laantumaan, niin pääsen taas liikkeelle. Kyllä tämä tästä!
Minä olen pyöräillyt joka päivä töihin, hyvä minä! Selkäkipu on kyllä vihulainen vaiva. Ei oikein tiedä meneekö se ohi lepäämällä vai liikkumalla...
VastaaPoistaWau! Mulla on fillari vielä kaupassa.
PoistaTuo selkä ei tykkää yhtään makoilusta, liekö syynä, ettei yöllä ota särkylääkettä vai onko sänky vain liian pehmeä tiedä häntä. Nouseminen ja kääntyminen on melkoisen kivulias operaatio tuolilla ja sängyllä. Parasta olisi käpötellä vaan hitaasti.
Vihdoinkin löysin tänne :)
VastaaPoistaToivottavasti selkäsi paranee pian ja pääset jatkamaan liikuntaa - onneksi selkävaivaisenakin pystyt tsemppaaman meitä muita ;)
Pikaista paranemista!
Tervetuloa! Into on jo kova päästä liikkeelle ja huomenna menen jo kokeilemaan työskentelyä. Silmä kova seurailen ja tsemppailen!
Poista