Viimeinen lomapäivä

Tänään on viimonen virallinen lomapäivä, huomenna sitten pyhävapaa. Lähdettiin sitten  autoilemaan koko perheen kera viimosen lomapäivän kunniaksi. Ajatus oli myös pyörähtää Ateneumissa, mutta päivä hurahti muissa riennoissa, että pääsyimme siirtämään Ateneumin myöhemmäksi. Hirveän pitkästi ei voi venyttää menoa jos haluaa nähdä Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyn.

Päivällä oli komea auringonpaiste, joka sai aikaan mahtavat halot. En muista, että oisin noin komeita ennen nähnyt. Mun kännykkä kuvat ei tee niille oikein oikeutta.


Käytiin myös pyörähtämässä Ikeassa. Ikeasta ostin muutaman naulakon oven päälle, "perunapuristimen" ja isoja laseja eli ihan pikku ostoksia. Pyörittelin myös käsissäni Jagulaarin kehumaa ompun lohkojaa, mutten sitten sitä ostanut. Lihapullat käytiin tietty syömässä.

Tykkään noista isoista laseista. Niistä on hyvä juoda myös lämpimiä juomia. Noita naulakoita mulla on muutama ennestään ja oon havainnut ne todella näppäriksi.

Illan ohjelmassa on ollut penkkiurheilua pitihän sitänyt seurata nuorten lätkän mm-kisoja. Upea matsi hienoa nuoret jellonat!

Flunssa on loppusuoralla (toivottavasti). Tänään on ollut moneen päivään paras olo ja oon jaksanut olla koko päivän jalkeilla. Nessuja on tosin kulunut tänään vielä melkoisesti. 

Pakkanen on vaihdellet -18 - 23 asteen välillä, se tuntuu kiristyvän edelleen.

Syömiset
2kpl jälkiuunileipää, margariini, juustosiivut
1/2 välipalapatukka
10kpl ikean lihapullia, muussia, puolukkahilloa ja se kastike
kanasalaatti
porkkanoita
2kpl jälkiuunileipää, margariini, juustosiivut


Juomat
Vettä, cappuchino, sokeritonta glögiä ja kahvia

Kääk vuorokausi on jo ehtinyt vaihtua, nyt on kipastava nukkumaan. 

Kauniita unia!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli