Sunnuntai ehtoota
Tästä viikonlopusta olen saanut hurjasti energiaa alkavaan viikkoon. Ohjelmassa on ollut pihailua, lenkkiä, ystävien tapaamista, kirpputorikierros, hyvää ruokaa ja ihan vaan oleilua.
Tänään Ukko-kulta savusti possun kylkeä pitkän kaavan kautta, hyvää oli. Lihan kanssa oli tarjolla bataattiranskalaisia ja salaattia. Näitä kelpasi tarjota vieraillekin.
Tänään en ehtinyt lenkille, mutta päivä oli muuten aktiivinen. Kyykkyhaasteessa oli vuorossa 75 kyykkyä. Ne tein ennen kuin istahdin pädin ääreen.
Kävin hakemassa tänään multaa ja kalkkia, samalla mukaan lähti orvokkeja. Niitä en vielä istuttanut vaan vähän mallailin paikoilleen.
Orvokkeja pitäis tosiaan hankkia.
VastaaPoistaNe on kauniita ja kestävät pikkasen hallaakin.
PoistaOrvokit ovat kylmänkestäviä ja kauniita, niitä kannattaakin laittaa ulos muutoin vielä niukasti kukkivaan pihaan.
VastaaPoistaVielä tosiaan pitää tuota pakkasta varoa.
Poista