Mielellä, ei ruualla

Päivä on aloitettu kiireettömästi lehtiä lueskellen ja kahvia juoden. Hesaria lukiessa pomppasi eteeni artikkeli paino-ongelmista, siinä psykologi Susanna Angle' toteaa

Paino-ongelmien ratkaisua ei pidä aloittaa lautaselta vaan ihmisen mielestä"


Tätä olen pohtinut ja yrittänyt työstää omassa painonhallinnassani tai ehkä pitäisi paremminkin puhua hallitsemattomuudesta ainakin tällä hetkellä. Kuvittelen aina oppivani ja lähteväni viisaampana liikkeelle, mutta kuinka sitten käykään... No aina yhtä oivallusta viisaampana ehkä kuitenkin ;).

Anglen artikkelissa esille nostaman näkökulman esille tuloa ja keskustelua soisi laajemmassakin mittakaavassa, miksi toinen jää "koukkuun" ja toinen ei. Kyse on oikeasti harvoin mielenlujuudesta tai vahvatahtoisuudesta vaikka useimmat niin kuvittelevatkin.

Nyt aloittelen uutta yritystä, ensin karistamalla lomareissukilot (hyvässä alussa ollaan) ja siitä pikku hiljaa edeten. Tavoite on asetettu. Kääks, en kai ole jo heti menossa vanhaan vipuun... Unohdan siis tällä kertaa kilomääräisen tavoitteen ja tavoittelen järkevää syömistä ja nukkumista katsoen kuinka pitkälle sillä pääsee.


Lue artikkeli 





Kommentit

  1. Aivan oiva ajatus. Olen ehdottomasti samaa mieltä. Pään sisusta pitää saada kuntoon ja loppu sujuu kevyesti.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä linkki, kiitos! Suloista suvea!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli