Loppurutistus

Jaksaa, jaksaa ... vielä kaksi päivää.

Huh mitä hulabaloota töissä. Ennen lomaa huhkit, että voit jäädä lomalle. Sitten lomalta tullessa huhkit, että saat "lomarästit" pois (se on vielä edessä 😬, no niin koko loma 😍). Nyt sitä toivoisi olevansa vaikka pullapitkoja letittämässä Fazerilla, joku toinen kun letittäisi pullat pois ollessa, tosin omat raskautensa tuossakin työssä.

Joulun laitto on kotona "jäissä", kaupassa käymättä ja lahjat ostamatta. Töissä menee nyt kaikki mehut, että saa kaikki pakolliset asiat hoidettua ennen lomalle jäämistä. Parin viikon aikana on tullut isoja projekteja parikin ihan puskista mullistamaan muutenkin kiireistä aikaa, tämä on vähän puhisuttanut 😤. 

Perjantaina ehkä ehdin väkertämään sen imelletyn ja jos vaikka joulutorttuja ehtisi. Ukkokulta lupasi pestä saunan ja teini on jo koristellut kuusen. Tarviiko sitä loppujen lopuksi juuri enempää? Ihmeempiä joululahjojakaan ei tänä vuonna tarvitse hankkia, jotain pieniä muistamisia.

Ukkokullalta toivoin "itselleni" vuohen ja ammatillisen koulutuksen. Toisenlainen lahja sivustolta löytyy paljon hyviä lahjoja!

Joulu tosiaan tulee ilman höntyilemistä :D tärkeintähän on yhdessä olo ja rentoutuminen!




Kommentit

  1. Laiskiainen taitaa olla töissä Korvatunturilla, kun noin kova kiirus on. Ettei olis itse Joulupukki!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että joulupukilla on vielä kiirempi kuin mulla 😄. Ei olisi laiskiaisesta pukiksi.

      Eilen juteltiin kollegan kanssa, että tämä joulunalusviikko on ollut poikkeuksellinen. Yleensä se on ollut paljon rauhallisempi, on ollut aikaa arkistoida ja putsata vähän pöytää.

      Poista
  2. Kyllä se joulu sieltä tulee vähemmälläkin tekemisellä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan tuli. Kaikki "must" jutut tuli tehtyä. Tärkeintä kuitenkin on yhdessäolo ja rauhoittuminen .

      Poista
  3. Todella viisaasti sanottu, joulu tulee vähemmälläkin! Vuohi ja muut erilaiset joululahjat ovat hieno tapa antaa lahjoja,arvostan. Rentouttavaa ja ihanaa joulua, tärkeitä on RAKKKAUS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä tosiaan on rakkaus! Hyvää uutta vuotta sinisen sohvan väelle ja muille!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli