Hyvä vai huono?

Tänään on ollut hyvä päivä työ- ja opiskeluasioiden saralla. Ilta on mennyt niiden parissa tyystin. Hiukan on kaihertanut, etten sitten tullut mennyksi lenkille, mutta toisaalta sain asioita hurjasti eteen päin. Viikonloppu menee pitkälti opiskelutehtävien parissa, opiskeluun liittyvän kurssin suunnitelman rakentamisessa. Luvassa on kosolti työtä, oppimista ja itsensä voittamista, mutta lenkille menen lupaan.

Tässä keittiön pöydän ääressä läppärillä nakutellessa on tullut vähän napsittua sitä sun tätä suuhunsa. Fiksuimmasta päästä on ollut rusinat, mansikkavispipuuro ja maksisleipä 🤣.

10 viikon haasteessa on haasteensa juuri näinä hetkinä. Yritän pysyä kaidalla tiellä, vaikka pakastimessa huutelee rommi-rusinajäätelö, jonka ostin ties miksi. Miksi pitää hankkia kotiin turhia kiusauksia, vierasvaraa... Vieraannun itsestäni hetkittäin 😂.

Loppukevennys



Kommentit

  1. Jaahas. Työpaikalla on taas menossa YT:t, ei tällä kertaa koske meidän yksikköä. Tosin mähän olen saikulla. Huomenna menen työterveyteen, jos se antais lähetteen johonkin kuvaukseen, epäilen että mulla on VP.
    RV:t on meiltä olleet ohi jo vuosia sitten, EHH:t sen sijaan on kurkistelleet peilistä jo pitkän aikaa. Kampaaja muuten sanoi, että riippuu hiuksen mallista - onko se pyöreä vai kantikas - miten hius harmaantuu.
    Posti toi tänään positiivisia uutisia: vihdoinkin saan KULLIa! Kyllä! Kaupunki nimittäin myönsi mulle henkilökohtaisen avustajan, 20 h/vko, ja nimenomaan tuota varten :D :D

    VastaaPoista
  2. Minulla näköjään ensimmäinen viikko menee ihan vain harkitessa. Toivon, että kymmenen viikon aikana pääsen vähän toteutukseen. Nyt rupesi tekemään mieli KULLIa.

    VastaaPoista
  3. Joo, jäätelöstä sanoisin työkaverin ohjeen: Kerran viikossa on herkkuhetki ja hänelle se on perjantai-illan jäätelö. Ulkoilua kaipaa jokainen, kakki käytettävissä olevat keinot tulee siihen panostaa. Hyvää viikonloppua ja suloista jäätelöhetkeä, annoskoko ratkaisee siinäkin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli