Vuhuu perjantai on täällä, eiku sunnuntai

Sain perjantaina aikaiseksi "Vuhuu perjantai on täällä otsikon" ja ajattelin palata myöhemmin kirjoittamaan, mutta uppalallaa nyt on jo sunnuntai pitkällä illassa.

Viikonloppu on mennyt taas todella nopeasti. Lauantaina oli pientä juhlan tynkää ja nykertelinkin mielestäni ihan kelpo hiukset illan rientoihin.

Lauantain ja sunnuntain aamupalana oli tuore puuroa ja isomuki kaffetta. Tuorepuuron syöminen on jäänyt viikonloppujen huviksi kun viikolla käyn nykyään työpaikan ruokalassa aamupuurolla.

Kävimme ukkokullan kanssa sunnuntaina lähes parin tunnin metsäreippailulla. Muutama litra suppiksia tuli metsästä kotiin.

Muitakin sieniä tuli bongailtua...






Metsäretken jälkeen kävimme herkuttelemassa susheja. 

Ostin jonkun aikaa sitten Novita Ajaton akryylilankaa. Pohdinnassa on ollut mitä neuloisin. Pongasin netistä tuon ihanan pipon ja ajattelin ottaa sen työn alle. Vasurina näiden ohjeiden tulkitseminen on aina vähän mielenkiintoista kun kudonta suunta on päin vastainen. Periaatteessa osaan kyllä neuloa oikeakätisestikin, mutta se on aika räpellystä. 

Neulonta kokeilu alkoi "oikein hyvin" sillä 5 kerrokseen jälkeen päädyin purkamaan koko tekeleen. Taisi löytyä taas iäisyysprojekti 😂.

Viikonloppuni oli todella voimaannuttava, toivottavasti myös teidän.

















Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli