Joulu lähestyy
Taas löytyi uusi merkki joulun lähestymisestä... Bongasin tanään ensimmäiset jouluomenat kaupassa.
Nuo ei kyllä ollut niitä mehevän maukkaita, mutta hyviä ne kuitenkin oli.
Herkkuja ei ole pahemmin tehnyt mieli. Hyvä niin, sillä edessä on "pieni" kahden viikon haaste ja olenhan makeattomassa marraskuussa.
Annoskokoihin olen kiinnittänyt huomiota erityisesti tällä viikolla. Hassusti ne tuntuvat kasvavan huomaamatta. Ensi viikolla on edessä salaattiviikot eli vähintään 1 salaattiateria päivässä, mielellään kaksi koostuu salaatista.
Nyt täytyy mennä nukkumaan, että jaksaa paahtaa vielä huomisen ja pääsee viikonlopun viettoon.
Kauniita unia tai hyvää huomenta/päivää/iltaa!
Omenoista tulee kiva tuoksu kotiin, joten voisin ostaa pari. Ja onhan ne kauniitakin, punaiset. Ja voishan ne syödäkin.
VastaaPoistaMinun syömiset on taas ihan pyllystä.
Minä ehdin kehua syömiä, mutta nyt olen syönyt ulkona pari kertaa.
Poista