Kyllä olisin vielä muutaman päivän lomaillut

Viisi vapaapäivää meni vauhdilla, enkä saanut kaikkia suunnittelemiani asioita tehtyä. Paljon mukavia asioita tuli kuitenkin tehdyksi, mikä on aina hienoa. Palapelin kokoaminen jäi ensi viikolle.
 Vietimme perheen kera peli-iltaa ja ratkoimme perheen sisäistä Monopoli -mestaruutta. Revanssia täytynee hakea viimeistään joulun pyhinä. 
Kevyttä joulusiivoilua tuli aloitettua, mutta ensi viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä kunnon rutistus siivouksen saralla. Muutaman jouluisen jutun kaivoin silti jo esiin.


Ystäväperhe kävi myös vierailemassa. Hyvän ruuan parissa oli mukava jutustella. Meinasin unohtaa kokonaan napsasta kuvan ukkokullan bravuurista Tikka masalasta ja itse tehdystä Naan-leivästä.

Jälkkäriksi oli ihanaa mustikkapiirakkaa.


Leppoisaa sunnuntai ehtoota!






Kommentit

  1. Minä olin joskus intohimoinen palapelin tekijä. Pitäisköhän jouluna virittää joku. Menee nykyisin aika vain neuloessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palapelit on mukavia ja joulun aikaan yleensä otan projektin. Perheen teini on intohimoinen palapelin rakentaja ja tekee suit sait sukkelaan 1000 palanpelin illassa. Minulla menee helposti parikin 😄.

      Poista
  2. Minä taasen diggaan tuosta Monopolista ihan simona.Lautapelit rules!! Afrikan tähti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monopoli, Cargassonne ja Afrikan tähti on ykkössuosikkejani.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli