Ensimmäinen lomaviikko perjantaissa (julkaistaessa toisen torstai :) )

Hassu fiilis kun tuntuu, että on ollut lomalla jo ikuisuuden ja oikeesti vasta viikon.

Lomalla olen ehtinyt makoilla sohvalla. Kamera kädessä sohvalla tuli räpsäistyä kuva lampun varjostimesta sohvan yläpuolelta ihan vain todisteeksi, että makoiltu on 😜.


Teinin täysikäisyyttä on juhlittu.


Ulkona olen syönyt kolmesti eri ”teemoilla”, tyttöjen kesken salaattia, ukkokullan kanssa nepalilaista ja koko perheen kanssa piffeillä.

Vanhan kiukuttelevan koneen tilalle hankittiin uusi pöytäkone. Minä en siihen vielä ole koskenut. Komeita värejä, jotka jäävät piiloon. Mietin, että tuota aiempaa pöytäkonetta, taisin käyttää varmaan neljä vuotta sitten 🤣. 


Toinenkin viikonloppu menee harrastus kuvioissa.

Kommentit

  1. Ihanan herkullisen näköisiä ruokia..nam...


    Mua rupesi naurattamaan tuo Muumi -juoma.... :D Tästä on aikaa....voi huokaus sentään... reilut 25 vuotta, koska naapurin poika joka on 1,5 vuotta meidän poikaa nuorempi eikä siis osannut vielä kunnolla puhua.
    Oltiin naapurin kanssa kaupassa joskus vapun jälkeen ja yhtäkkiä tämä naapurin poika huutaa äidilleen hyllyn toisesta päästä:
    "Äiti, voidaanko me taas ostaa tätä lasten tappajaa" :D :D
    Tarkoitti tietenkin "lasten shamppanjaa", jota oli juuri vappuna tarjottu lapsille juhlissa :)
    Siitä "lasten tappajasta" on jäänyt meille yksi kuolemattomista lauseista poikien lapsuudesta <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on tarkoitus puuhailla monenmoista pientä.

      Poista
  3. Kesä kaikilla, loma yksillä. Mukavaa loman jatkoa. Nythän on oikein lomalaisten säät, kerrankin oikeaan aikaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli