Toinen päivä loman jälkeistä arkea
Vinkaa tämä ajankulu, toinen päivä loman jälkeistä arkea takana ja on olo, että on ollut jo ikuisuuden töissä. Töissä on melkoisen kuuma ja täytyy kyllä todeta sen vaikuttavan hurjasti keskittymiskykyyn. Onneksi on liukuva työaika ja plussatunteja kellokortissa.
Tänäänkin olin jumppapirkko, itseasiassa tuplajumppapirkko. Kävin tänään sykettä nostavassa jumpassa ja venyttelyssä. Loppuviikon aikataulu näyttää jumppien osalta hiukan haasteelliselta, mutta ei hätää kolme suorituskertaa viikossa on musta jo hyvä.
Aamulla kävin moikkaamassa herra Vaaka. Odotin hiukan kauhulla tapaamistamme kun touko-kesäkuun melko säntillisen elämän jälkeen hölläsin melkoisesti heinäkuussa. Takapakki oli roki tullut, mutta vähemmän kuin odotin. Muistaakseni asetin Repun heittämässä haasteessa tavoitteeksi pudottaa kesän aikana 5 kiloa ja tämän aamuisen perusteella pudotettavaa olisi -900g niin 5kg olisi pudotettu.
Onnittelut! Aikaahan on vielä vaikka kuin, joten ilman muuta saavutat tavoitteen.
VastaaPoistaAikaa on ollut ottaa takapakkiakin 😬.
PoistaVau, olet ollut reipas ja vaakakin sen näyttää! Helle turvottaa, koska nestettä kertyy kehoon, mutta ilmojen viilennyttyä helpottaa ja painokin laskee. Kovasti yritän minäkin kilvoitella, ehkäpä kotiin paluu nyt auttaa taas normaaliin elämään. Liikunnasta toki pidin huolta lomallakin, mutta kyläillessä syödään mitä tarjotaan ja milloin tarjotaan. No, juhla on juhla ja taas alkaa arki, se turvallinen ja tasainen.
VastaaPoistaNää mun reippausjaksot tuntuu valitettavasti olevan aika lyhyitä. Kiire meinaa haitata niin töissä kun arjessa.
Poista