Haaste: Teidän olettamuksia Laiskiaisesta

Olen vähän lomaillut blogista ja blogien luvusta. Sillä aikaa ainakin Possun, Pöllön ja Repun blogeissa on ollut mielenkiintoinen haaste ”Olettamuksia blogin kirjoittajasta”.

Mielelläni myös luen oletuksianne minusta, millaista mielikuvaa turinani teille luovat?



Kommentit

  1. Nyt menee ihan fiilispohjalla, koska Laiskiainen on jäänyt kovin etäiseksi vaikka täällä usein vierailen. Etäisyys johtunee siitä, että Laiskiainen on hillitty, hallittu, kultturelli, viettänyt lapsuutensa korkeasti sivistyneessä ympäristössä, josta saanut perinnöksi hyvät tavat. Halutessaan Laiskainen osaa olla järkkymätön vaatimuksissaan vaikka yleensä kohdistaa nämä järkkymättömät vaatimukset vain omaan persoonaansa, omiin tekemisiinsä ja tapoihinsa. Laiskiaisella on runsain määrin sitä suomalaista sisua, joka vie vaikka läpi harmaan kiven. Miksi minulla on fiilis, että Laiskiaisen taustassa on paljon toisen kotimaisen puhujia - yai jonkin kolmannen -? Laiskiaisen näkee usein telkkarissa, ainakin itsenäisyyspäivän juhlilla, joissa hän on omana itsenään, ei jonkun vaimona. Työssään Laiskiainen edustaa, matkustaa, ottaa kantaa, tekee pitkiä päiviä. Uskon, että Laiskiainen ottaa kantaa luonnon puolesta, koska hän tykkää pihan hoidosta ja ötököistä. Laiskiainen tietenkin tekee käsitöitä ja laihduttaa kuten me muutkin. Laiskiainen eroaa esim. minusta siinä, että hän myös onnistuu ja vie projektit loppuun asti. Laiskiainen olisi kiva nähdä livenä :) Budapestin eläintarhassa sain melkein käsipinnan laiskiaisesta. Se oli hieno! - siis se laiskiainen. Laiskiainen on myös hieno. Tykkään mysteereistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repu on kirjoittanut kauniin kuvauksen. Täytyy todeta, että projektien viime aikainen loppuunviemisprosentti on ollut surkea. Jänöilykin on mennyt enemmän tai vähemmän karhuiluksi.

      Poista
  2. Nimestään huolimatta Laiskiainen ei kyllä ole ainakaan laiska, päinvastoin. Kiireinen uranainen, joka matkustaa paljon ja tekee pitkiä työpäiviä.
    Kotona perheessä on teini-ikäisiä lapsia ja yhdessä perheen kanssa vietetään aikaa viikonloppuisin; joko reissaamalla tai kotoilemalla.
    Lenkkeily, liikunta ja puutarhanhoito on Laiskiaisen juttu, mutta käsityötkin sujuu.
    Myötäelämisen kyky, empatia ja huumori - niitäkin Laiskiaiselta löytyy!

    Ja vähän tuntuu, ettei hän taida ihan kauhean kaukana hänkään Pöllönpesästä asua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nappiin meni.

      Olen tosiaan asunut lähellä Pöllönpesää, muutaman talon päässä vuosina 94-97. Ties vaikka olemme törmänneetkin 😄.

      Poista
    2. Varmaan ollaan törmätty - me ollaan asuttu näillä nurkilla vuodesta -87 asti, ensin "vanhan ostarin tuolla puolen ja sitten muutettiin tälle puolen" - kaupungin puolelle :)

      Poista
  3. Laiskiainen on mielenkiintoinen, koska on niin salaperäinen. Linnan juhlien kättelyjonoa katsellessa tulee mietittyä, kukahan hän noista on. Laiskiainen on ehkä kansanedustaja, tai sitten joku poliisiylitarkastaja. Se on Possun arvio.
    Mutta se puoli, mikä täällä netissä enemmän näkyy, kertoo että Laiskiainen on kova matkustelemaan, mutta myös kotoilija. Laiskiainen tykkää ruuanlaitosta, sisustuksesta, puutarhanhoidosta ynnä muusta maanläheisestä. Sekä myös vähän hölmöistä jutuista, kuten vaikka Possun blogin seuraamisesta. ;D Laiskiainen laihduttaa itse ehkä hieman enemmän tosissaan, kuin Possu, mutta onhan se pakkokin, että mahtuu joka vuosi juhlapukuun! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna Laiskiaisen laihdutus on mennyt penkin alle. Itselleen Laiskiainen selittelee, että enää ei halua laihduttaa, vaan haluaa pysyvämpiä tuloksia... Silti olisi tarkoitus salaatin syönti 🤪.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli