Taas sunnuntai

Vauhdikas ja mielenkiintoinen viikko on sunnuntaissa. Loman alkuun on melkein kuukausi, mutta työviikkoonkin saa monenmoista menoa kun ei lösähdä töiden jälkeen ”sohvalle”.

Tässä kuvia viikon varrelta satunnaisessa järjestyksessä.

Aulanko osui viikonloppuna reitin varrelle ja kun aikaa oli ylimääräinen 50 minuuttinen kävimme ihastelemassa maisemia. Hyvä porrastreeni tuli kun kapusi näköalatorniin. Seuraavalla kerralla pitääkin poiketa vielä karhuluolalla, joten portaita tulee monin kerroin. Karhujen luona olen käynyt yli 30 vuotta sitten luokkaretkellä.


Tällä viikolla olen syönyt useamman kerran ulkona, syönyt ”hyvin” tai itse asiassa semi-hyvin kun herkut on jääneet vähemmälle. Askel askeleelta parempaan ruokarytmiin ja fiksumpiin ruokiin kohti syksyä. Kesän tavoite on -5kg ja toinen mokoma sitten syksyllä. Enempikin olisi pudotettavaa, mutta yritetään nyt syödä ”norsu pienissä erissä”.


Kävin viikolla katsomassa Elton Johnista kertovan elokuvan Rocketmanin ja tykkäsin oikein kovasti. 
Tällä viikolla tuli 4 uutta muumimukia ns. Moominvalley mukeja. Päätin sijoittaa lomarahoja mukeihin. Tätä menoa lomarahat on törsätty ennen kun loma alkaa.

Linnut on tänäkin vuonna huolehtineet auringon kukkien istutuksesta pihalla. Ne on kantaneet siemeniä mun kukkalaatikkoon ja päätin, että antaa niiden kasvaa ihan rauhassa.


Kirjastot on muuttuneet monipuolisiksi. Siellä käydessä bongasin kesäpelikassin, jonka olisin voinut laita. Loistava idea! Pitäisi hyödyntää enemmänkin kirjaston tarjontaa esimerkiksi erilaisia liikuntavälineitä.

Tsemppiä alkavaan viikkoon!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli