Karkiton jo kolme päivää







Hei, olen Laiskiainen ja olen karkkiholisti... Nyt olen ollut kolme päivää irti karkeista. Päivä kerrallaan edeten kohti kohtuutta.


Maanantai ja tiistai aamuina söin pitkästä aikaa aamupalaksi rahkaa, mehukeittoa, banaania ja lesettä. Toisena päivänä mukana oli myös mustaherukoita. Jotenkin tuo tuorepuuro on tullut osaksi arkea ja peruspuuroa voisilmällä ja siemensekoituksella syön niinä aamuina töissä, jolloin en ole kotona syönyt aamupalaa. 

Eilen söin ukkokullan savustamia ribsejä kohtuudella. Tänään söin taas sushia. Annos lautasella oli kohtuullinen, mutta tunnustan, että noita samanlaisia sushilautasia meni 2,5. Selittelen kovasti sillä, että en tänään ollut syönyt kun aamulla tuorepuuron ja päivällä banaanin, enkä illalla syö enää mitään.

Nyt on parasta pitää taukoa susheilusta, ettei siihen kyllästy... Voiko siihen oikeasti edes kyllästyä.

Kaksi aamuherätystä ja sitten alkaa L-O-M-A. Tosin lupauduin jo viikonlopuksi ”töihin”. Mitään ihmeellisiä lomareissusuunnitelmia ei ole. Puuhaa ja tekemistä varmasti riittää.

Kuvataidepäivän kunniaksi pari ”taidekuvaa”. Toinen on katosta ja toinen seinästä.



Nuo kuvat tosin taitavat mennä sanataiteen puolelle...


Kommentit

  1. Hyvännäköistä ruokaa. Jännä, kun katselee ruokakuvia, rupeaa tekemään mieli itsellekin.
    Onnellista lomaa!

    VastaaPoista
  2. Aika hurja oot, kun elät ilman karkkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta 😀. Joskus olen ollut vuoden ilman karkkia... Nyt neljä päivää tuntuu ikuisuudelta 🙈.

      Poista
  3. Hyvää lomaa - toivottelee toinen karkkiholisti. Miten sitä pääsisi taas eroon karkista?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli