Paremmin

Lauantaina tuntui, että sytomyrkyt puskevat, joka tuutista ulos. Sunnuntaina oli jo parempi olo, sain kohtuullisesti nukuttuakkin. Vaikka makuaisti ei edelleenkään ole normaali, pystyn nyt sentään syömään jotain ja kaikki ei maistu suolaiselta ja oudolta.

Suunnilleen sama kaava tuntuu olevan kuin ekojen sytojen kohdalla, mutta nyt piirun verran pahempana. Liekö, sitten oikeasti pahempana vai johtuiko se siitä, että tiesi mitä suunnilleen on tulossa ja ei saanut tsempatuksi samalla tavalla kuin ekalla kerralla vai kestääkö kroppa vain vähemmän. 


 Sunnuntaina jaksoin käpötellä pienen lenkin ja luuhasimme pihassa. Ukkokulta huolsi pihan linnunpöntöt. Kahdessa pöntössä kolmesta oli lopulta kunnon pesät. Yksi pönttö oli jäänyt tyhjäksi, vaikka jossain vaiheessa siellä asunnonkatsojia oli. Aika hienosti linnut rakentavat pesänsä. 


Telkän pönttöön olimme laittaneet aluset, mutta tuo kannon päällä oleva pesä on kirjosieppojen ja talitiaisten tekosia. Pikku pöntössä taisi tosiaan käydä niin, että kirjosieppojen kodin kaappasi talitintit.





Parempaa kohti…



Kommentit

  1. Linnunpönttöjen huolto on tärkeää. Monilta jää pöntöt putsaamatta. Kerrostaloasujana harmittaa kun ei saa laittaa lintulautaa. Olisi niin kiva katsella lintuja. Nyt on vain mentävä ulos katselemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä viritteli juuri lintulaudan, mutta tarvinnee sitä vielä siirtää kun nuo linnut on alkaneet possuilemaan terassilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli