Isänpäivää

Tämä viikko meni yllättävän nopeasti vahvasta mollivoittoisuudesta huolimatta. Viikonlopun aurinkoannoksella jaksaa mukavasti useamman päivän. Tänään ulkoilin pihassa laittaen pihavalot naapurin valojen innoittamana, kävin myös pienellä kävelylenkillä.



Viikon kohokohta on jäänyt aikaisemmissa päivityksissä, se on ollut Pentuliven satutunti. Siis parasta ikinä 😍


Tänään oli vähän erilaisempi isänpäivä, kun lapsukainen ei päässyt kotiin. Minä toimin kaukoapuna ja tein  ukkokullalle aamupalan ja välitin lahjan. Oma rakas isäni on ollut edesmennyt jo 23vuotta. 
Lämpimät ajatukset sinne pilven reunalle iskälle ❤️.

Vähän herkuttelua isänpäivän kunniaksi, vaniljajäätelön ja itse paistettuja joulupipareita.

Iloa alkavaan viikkoon!


Kommentit

  1. Pentulive on mukava vaikkei siellä vielä paljon tapahdu. Tarmokkaita pötkylöitä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna onkin paljon rauhallisempi meno kun pentuja on vähemmän, mutta lutusia ovat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuosi 2022 on startannut

Elokuun ihanat illat ja yöt

Pöljä