Puuhastelua

Viimeisistä sytoista on kohta kaksi viikkoa ja on ihanaa huomata, että jaksaminen on jo hiukan parantunut.  Tänään puuhastelin taas muuttolaatikoiden kanssa. Kuvassa päivän pahvilaatikkosaldo matkalla pahvinkeräykseen.

Hetken myös fiilistelin minulle tärkeiden laatikosta nousseiden vaatteiden kanssa. Kuvassa kastepukuni, jolla on kastettu kaikki sisarukseni, useampi serkkuni ja minä itse. Samassa kuvassa on myös hääpukuni hiukan ryppyisenä.

Tämä alla oleva puku on äitini hääpuku, jota on myös käyttänyt hänen siskonsa, serkkuni ja veljeni ex-vaimo. Ennen siis ainakin meidän suvussa on kierrätetty vaatteita paljonkin.

En millään raatsinut laittaa pois metallia Cocispulloja, jotka toin muutamien vuosien takaiselta Japanin reissulta. Minusta tuo pullo on kaunis. Nyt sitten mietin minne sen ”hilloan”. Tässäkö tämä tavaroiden kertymiseen salaisuus on…

Uhosin lapselle, että hävitän kaikki palapelit, jotka hän jätti kotiin. Puolet laitoin kiertoon,  mutta jätin kumminkin useamman vaatehuoneen ylähyllylle, niin voin jossain kohtaa koota niitä itse.


Nyt löytyi kaikki puikot ja keksin laittaa ne paremmin näkyvään pussukkaan. Puikoista osa on perintöpuikkoja. Muutamat koivuista tms. Puikot olen hankkinut ja hiukan hotsittaisi päivittää puikkoja pikku hiljaa, mutta sielu ei meinaa antaa periksi, kun nuo on ihan toimivia.


Siirsin langat umpi pahvilaatikosta tuollaiseen läpinäkyvään, josko nekin löytyisi paremmin. Tuohon 60 litran laatikkoon mahtuu todella paljon lankoja.


Tokmannilla oli tarjouksessa tuollaisia läpinäkyviä pienempiä laatikoita 10€/3 kpl ja niitä lähdin toiveikkaana hakemaan, mutta Tokmannille tyypilliseen tapaan, niin niitä enää ollut, vaikka tarjousta on jäljellä vielä loppu viikkoon. Ei auta kiukutella, vaan pitänee loppuviikosta käydä katsomassa, josko niitä olisi tullut lisää.

Miten se menikään… laiska töitään luettelee 🙈. 






Kommentit

  1. No tää laiska luettelija on ollu ainakin ahkera!!

    VastaaPoista
  2. Reippaalta tekemiseltä näyttää 👍
    Tuo kuulosti niiiin tutulta, tuo perintöpuikkojen säilyttäminen. Kun ei vaan raaski. Kun mummu niillä puikoilla opetti sen sukan kutomaan ja sitten sain ne ja muutkin puikot perinnöksi, kun muut ei niitä silloin halunneet 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä (kään) vaan voi hävittää… 😂🙈

      Poista
  3. Hienoa aherrusta. Tyttäreni muutti eilen. Olivat kasanneet yhden huoneen täyteen muuttolaatikoita. Vävy totesi, että tytär tietää suorastaan pelottavan tarkasti, mitä missäkin laatikossa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli osin tuo yhden huoneen taktiikka, on helpottanut kummasti arkea. Helpottaisi kummasti, jos olisi tyttäresi hyvä muisti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toipumista

Vauhdikasta elämää

Syyskuu meni, lokakuu tuli